Virtua Fighter 4 Evolution

Darwinin jalanjäljillä

Viime vuosi oli hyvä PlayStation 2 -omistajiin kuuluville beat'em up -faneille. Genren suosituimmat sarjat etenivät neljänsiin osiinsa ja pitkästä aikaa oli varaa valita. Siinä missä Tekken 4 jäi kovista odotuksista, oli Virtua Fighter 4 kunniakas jatko edeltäjilleen. Asiaa auttoi se, että edellisosa oli jäänyt muiden mätkintöjen varjoon. Virtua Fighterin Team Battle -versio ei nimittäin ollut yhtä onnistunut tapaus Dreamcastilla kuin Tekken Tag Tournament PlayStation 2:n julkaisupelinä. PlayStation 2 -debyytti kuitenkin osoitti Virtua Fighterissa riittävän potkua. Jos lajityyppiä pitkään hallinnut Tekken piti suurimmat fanimassat vielä leirissään, niin ainakin valtaistuin keikkui.

Virtua Fighter 4 Evolution on pikemminkin päivitys kuin täysipainoinen jatko-osa. Se korvaa alkuperäisversion yksinpelimoodin uudella, siloittaa visuaalit ja uusii taistelutantereet. Uutukainen myös tekee pelaajalle tutuksi kaksi uutta hahmoa. Virtua Fighter 4:n viimeistelty tuntuma on ennallaan ja nyt myös grafiikat ovat pelattavuuden kanssa samalla tasolla. Peliä ei erehdy luulemaan miksikään muuksi kuin Virtua Fighter 4:n kauniskasvoiseksi kaksoisveljeksi. Ei peli toisaalta uuden edition myötä pahenekaan. Evolutionin yksinpelimoodi Quest on jopa Virtua Fighter 4:n Kumitea vetävämpi.

Legendojen sukua

Virtua Fighter 4 Evolution on edeltäjänsä tapaan on Segan ykkösnyrkin, AM2-studion tekosia. Tiimiä johtaa suunnittelijatähti Yu Suzuki, jonka aikaansaannoksista moni lasketaan pelihistorian eittämättömiin merkkipaaluihin. Virtua Fighterin ohella Suzukin merkittävimpiin kolikkopeleihin kuuluu muun muassa koko joukko ajopelejä uranuurtajasta toiseen. Prätkäpeli Hang-On aloitti miltei parikymmentä vuotta sitten simulaatiogenren, joka saavutti huippunsa vuosituhanteen vaihteen alla, kun Ferrarin lisenssillä varustettu kilpa-autoilu F355 Challenge julkaistu. Täysin vähäpätöisiä eivät ole Suzukin ansioluettelosta löytyvät räiskinnätkään. Space Harrier ja After Burner ovat etenkin 80-lukulaisesta perspektiivistä loistavia pelejä.

Yu Suzukin monia arcade-klassikoita pääsi vuosia myöhemmin pelaamaan Dreamcast-konsolille julkaistussa seikkailussa, joka hakee edelleen vertaistaan. Maailman kalleimmaksi peliprojektiksikin tituleerattu Shenmue tiputti kilpailijat kyydistään. Kaupalliseksi menestykseksi siitä ei ollut, mutta Dreamcastin kiilto olisi himmeämpi ilman peliä. Isänsä murhaajaa jahtaavan Ryo Hazukin tarina on siitäkin mielenkiintoinen, että siihen mahtuu Virtua Fighterista lainattuja taisteluja. Kerrotaan, että Shenmue tarkoitettiin alunperin Virtua Fighter -sarjan seikkailupainotteiseksi osaksi. Yu Suzukia kutsutaan Segan vastaukseksi Shigeru Miyamotolle, eikä vertauskohta ole miehen saavutuksiin nähden aivan tuulesta temmattu, vaikka kovin erilaista matskua kaksikon suunnittelupöydillä on rustattu.

Vanhojen muistelu lämmittää, mutta mikä parasta, klassikon leima koristaa myös Virtua Fighter 4:n kylkeä, ja viimeisin evoluutio on legendaarisen sarjan paras. Virtua Fighter on pitkäikäisin sarja, jonka parissa Suzuki on työskennellyt. Se onkin työllistänyt AM2-tiimiä vuodesta 1993. Virtua Fighterin ottaessa ensiaskeliaan taistelupelit oli tapana toteuttaa 2D-grafiikalla. Siksipä Virtua Fighter ykkösen polygonipohjainen grafiikka ja vapaasti kieppuva kamera tekivät vaikutuksen. 2D-grafiikalla sai edelleen aikaan nätimpää piirrosjälkeä, todisteesta käy Street Fighter II. Liikkeiden sulavuus oli kuitenkin omaa luokkaansa Virtua Fighterissa. Kulmikkaat hahmot komistuivat kummasti, kun niitä näytettiin elokuvamaisista kuvakulmista. Myös Virtua Fighter 4:ssä tavallisesti tunnollisesti etäältä tappelupukareita seuraava kamera näyttää näteimmät liikkeet eri vinkkelistä.

Arcade-realismia

3D-mätkinnät ovat kulkeneet pitkän tien jo Virtua Fighter -sarjan puitteissa, mutta moni asia loksahti kohdalleen jo ensiyrittämällä. Tulipalloja viskelevien katutaistelijoiden sijaan Virtua Fightereihin on otettu mallia aidoista itsepuolustuslajeista, joskin aina pelin ehdoilla. Arcade-moodin tuttua loppuvastusta lukuun ottamatta hahmosuunnittelu on pysynyt aisoissa, eivätkä ottelijat ole yli-ihmisiä tai muita mutantteja - paikoin mystisiä kylläkin. Virtua Fighter on onneksi keskittynyt pelattavuuteen. Pelkistetyt kontrollit eli nappikolmikko lyönti, potku ja torjunta palvelevat tätä päämäärää.

Realismin sopiva annostelu estää Virtua Fighter 4:ää muuttumasta tylsäksi rämpyttämiseksi. Iskupaikkaa on kärkyttävä kärsivällisesti ja toisaalta sormea on hyvä käyttää tiuhaan torjuntanapilla. Kun huomaa kaverin jarruttelevan, on itse pistettävä pökköä pesään. Taitava pelaaja pystyy kontrolloimaan ottelun tempoa ja puoliminuuttisenkin erän aikana ote voi vaihtua moneen kertaan taistelijalta toiselle. Vastustajan energiapalkista lohkeaa kunnon pala vasta tehokkailla komboilla, joten sinne tänne sohimalla ei tulosta synny. Raja virtuaali- ja reaalimätkinnän välille on vedetty siihen kohtaan, kun veri alkaa roiskua ja luut rutista.

Ottelijoiden voimasuhteita on tasattu niin, että hennon oloinen neitonen lennättää leikiten sata kiloa painavampaa vastustajaansa. Ikä ei sekään paljon paina, sillä harmaahapsiset äijänkäppyrätkin nuijivat nuorempiaan hyvän päivän tullen. Erot syntyvät taistelulajien välille, sillä kullakin hahmolla on omat erikoisliikkeensä. Showpainijaa ja karatekaa ei voi sekoittaa keskenään ja kung-fu on aivan oma juttunsa eksoottisemmista lajeista puhumattakaan. Virtua Fighter 4:n hahmokaarti tekee paluun Evolutionissa. Vanha sakki saa seurakseen kaksi uutta haastajaa. Brad on potkunyrkkeilijä ja Goh'n laji on judo. Hahmot täydentävät kelvollisesti virtuaalitaistelijoiden joukkoa, tasapainoa kuitenkin vaalien. Tappelupelin hahmovalikoimaa on paha kasvattaa loputtomiin ja seuraavassa Virtua Fighterissa tuttuja kasvoja onkin varmasti pudotettava pois, jos ryhmä halutaan pitää yhtä tiiviinä kuin tähän asti.

Paljon tehtävissä

Pelin soolomoodi on nimeltään Quest. Siinä kierretään pelihalleja ja haastetaan oikeiden arcade-taitureiden pohjalta mallinnettuja tekoälymätkijöitä. Turnausten ohella suoritetaan tehtäviä, joiden tavoitteet ovat tyyppiä "voita 10 ottelua putkeen" tai "väistä 10 kertaa". Tehtävät hankaloituvat sitä mukaa, mitä pidemmälle etenee, ja ummikolle tuottaa varmasti vaikeuksia keksiä aivan kaikkien selostusten perusteella mitä tehtävä sisältää. Jos tehtäviä jää suorittamatta, jää läpipeluuprosentti alle sadan, mutta muuten selviää turhautumatta. Quest-moodin vaikeustason voi halutessaan valita aloittelijalle sopivaksi.

Pelihalliturneella kerätään rahaa, joka kelpaa vaikkapa kaupankäyntiin. Pelistä löytyy mainostekstien mukaan puolitoista tuhatta hepenettä ja helyä päälle pantavaksi. Kaikkeen tauhkaan ei tietenkään ole heti varaa, mutta hahmon kustomointi innostaa uralle. Muutakin kuin vaatetusta on, sillä kaupasta löytyy esimerkiksi hahmojen erikoishyökkäyksiä esitteleviä videopätkiä sekä uusia lopetusliikkeitä. Ehkä kiinnostavin ostos on mahdollisuus käyttää hahmostaan Virtua Fighter ykkösen polygonimallia.

Laatu maksaa

Vaikka kotikonversio jääkin hivenen arcade-masiinan tehoista, on graafinen toteutus kympin suoritus. Täytyy tosin heti sanoa, ettei edistysaskel Virtua Fighter 4:ään nähden ole kummoinen. Sahalaitoja on kyllä hiottu tasaisiksi eivätkä taustat välky entiseen malliin. Ero on komposiittiletkun ja RGB-kaapelin luokkaa eli heti sitä ei huomaa, mutta pidemmän päälle Evolutionia pyörittää mieluummin ruudulla. Yksityiskohdat, kuten aidosti lepattavat vaatekappaleet, ovat hieno lisä jo ennestään näyttävälle toiminnalle. Uusista hahmoista huppupäinen Goh kiinnittää huomion. Judokan huppu taittuu rytäkässä niskan taakse ja palaa seuraavassa hetkessä takaisin päälaelle.

Evolution on pohjimmiltaan sama peli kuin vanha Virtua Fighter 4, mutta kuinka paljon tappelupeleissä on enää varaa kehittyä. Pelin kontrollit toimivat, grafiikka on kuvankaunista ja yksinpeli mielenkiintoinen. Tosiasia on kuitenkin se, että kaksi Virtua Fighter 4:ää hyllyssä on liikaa. Evolution on paikkansa ansainnut. Etenkin moninpelinä hiotut grafiikat ja lisähahmot nousevat arvoonsa. Nelos-Fighterin jo omistaville ostopäätös on joka tapauksessa vaikea. Asia olisi eri, jos peli julkaistaisiin Euroopassa halpiksena Jenkkilän tapaan.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi