War of the Monsters

It came from sky!

UFOt hyökkäävät! Uusi salainen ase! Maan vastaisku. Alienit tuhottu! Alienien säteily tekee mutantteja! Näin valoitetaan War of the Monstersin yksinkertaista juonikuviota videopätkällä, jossa kerrotaan miten kaikki alkoi. B-luokan monsteri-leffat ovat kautta aikain viehättäneet huonoudellaan, loistavana esimerkkinä toimii 50-luvun kulttiteos Godzilla. Huvittavan alkuvideon jälkeen ei jää epäselväksi mistä on otettu mallia. War of the Monstersin perusidea on kovin samankaltainen Twisted Metal Blackin kanssa, ainoastaan autot on korvattu kerrostalon kokoisilla hirviöillä.

Vaikeustaso on optimoitu War of the Monstersissa pahasti metsään. Toisinaan easylläkin tulee lättyyn niin, että metsä raikaa. Mediumilla aloittaminen on puolestaan päivänselvä itsemurha. Haastetta pitää olla aina, mutta kun pelaaja ei meinaa päästä edes alkuun tuskallisen epäreilun tekoälyn takia. Oli sitten missä tahansa, koneen ohjastamat hirviöt raivaavat joukolla tien pelaajan luokse ja alkavat yhteistuumin opettaa hirviöiden tekniikoita. Toisinaan tuntui, että olisi ollut parempi mennä harjoittamaan masokismia itselleni, kuin kuluttaa aikaa tätä pelatessa. Mutta kuten aina, peli paranee silmissä aina kun oppii jonkin hallitsemisen.

War of the Monstersin äänimaailma on kovin vaisu. Äänet ovat sieltä yksinkertaisimmasta päästä, tosin yksinkertainenkin voi olla hyvää. Hirviöiden huudot ja tuskan vaikerrukset kaikuvat betoniviidakossa karmivan hienolla tavalla, mäiskinnän ja mätön säestämänä. Musiikit ovat empimättä peliin juuri sopivat. Surua valitteleva ja tietyillä kauhunostatteilla kuuluttava musiikki jää kuitenkin pahasti taistelunäänien jalkoihin.

Hui hei!

Graafinen puoli on selvästi hallussa. Hirviöt näyttävät varsin komeilta, eikä yksityiskohdissa ole kitsasteltu. Täysin tuhottavissa olevat areenat hämmästyttävät ja melkein kaikkea areenoilta löytyvää voikin käyttää kättä pidempänä. Jos ei voi turvautua luojan luomiin esineisiin, niin aina on oltava erikoishyökkäys tai pari takataskussa. Jokaisella hirviöllä on kaksi erikoisiskua, joista toinen hoitelee ympärillä häärääjät ja toinen lähettää terveiset etäämmällä tallusteleville. Erikoishyökkäykset ovat varsin näyttäviä, ehkä jopa liiankin näyttäviä verrattuna niiden aiheuttamaan tuhoon.

Pelattavaa löytyy runsaasti. Pelaaja palkitaan pisteillä, jotka voi tuhlata kaupassa mini-peleihin, hirviöihin, areenoihin tai asuihin. Helposti pelaajalle ei näitä kuitenkaan anneta. Hinnat ovat kovat: yksi asu maksaa 30,000 ja yksi piilohahmo maksaa 200,000. Estraadit ja mini-pelit ovat tuolta väliltä. Helpoin tapa tienata pisteitä on Endurance, jossa pelaaja pieksee vihollisia survival-tyyliin. Endurance loppuu kun pelaajan hirviö tipahtaa kanveesiin, pisteet määräytyvät voitettujen hirviöiden ja ajan perusteella. Hahmoja löytyy kahdeksan kipaletta ja kenttiä saman verran, piilohahmoja löytyy vaivaiset kaksi ja avattavia kenttiä neljä, mutta laatu korvaa määrän.

Kaksin aina kaunihimpi

Kaksinpeli on ehdottomasti War of the Monstersin kirkkain tähti. Kaverin kanssa pelatessa voi vierähtää muutamia tunteja, sillä jo yksittäinen sessio voi olla pituudeltaan melkein tunnin. Harmi, ettei pelistä ole todelliseksi partypeliksi, sillä pelitunnit potenssiin nostava nelinpeli loistaa poissaolollaan. Kaksin pärjää kuitenkin aivan mainiosti, mutta toivotaan silti, että War of the Monsters saisi arvoisensa jatko-osan, joka sisältäisi nelinpelin. Ehdottomasti yksi hauskimmista peleistä miesmuistiin.

Hahmojen välinen ero on jokseenkin turhauttavan suuri. Loistavina esimerkkeinä voimaeroista voidaan mainita Kineticlops, joka on nopea, jonka iskut ovat laajoja ja joka tekee tuhoa melkein eniten. Puolestaan Togera on hidas köntys, jonka iskut eivät meinaa mennä perille ja joka tekee melkein vähiten tuhoa. Monsterien ohjastaminen tuntuu aluksi hieman kankealta, kun haluttuun suuntaan täytyy kääntyä. Taistelussa ohjastaminen muuttuu vapaammaksi ja helpommaksi. Kankeat kontrollit eivät vaivaa kovin kauan ja jo muutaman mättö-session jälkeen pelaaja taitaa kontrollit mestarin elkein.

Ja esiriipun takaa paljastuu

War of the Monstersista tulee erittäin hyvin mieleen Midwayn legendaarinen Rampage, jossa ylisuuret elukat pistivät tönöä maan tasalle jopa kolmen pelaajan voimin ja jonka jalanjälkiä WotM empimättä pitkälti seuraa. Perusteiltaan mieleen tulee myös enemmän tai vähemmän klassikkosarja nimeltään Twisted Metal. Erona on tosin se, että Twisted Metalissa on sadistista huumoria ja tyylille olennaisia karuja areenoita ja tietty moottorikulkuneuvot. War of the Monsters on hieman yli keskitason peli, jonka tekevät hauskaksi kaksinpelimätöt ja tuhoutuva ympäristö. Taistelutantereiden miljööt vaihtelevat vilkkaasta ja elollisesta metropolista UFO-alukseen, joten ainakaan ympäristön osalta taistelu ei käy tylsäksi, mutta "metropoleja" on ehkä hivenen liikaa. WotM:sta ei kuitenkaan ole yksinpeliviihteeksi pitäksi aikaa, mutta kaksinpelille sopii sanonta "hyvää niin kauan kuin sitä kestää". Mikäli Rampagen ja Twisted Metalin hybridi kiinnostaa, kannattaa kokeilla ennen ostamista. Ja jos on kavereita lähellä, suosittelen lämpimästi War of the Monstersia viihdykkeeksi.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Nordisk Filmille.