Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

WWE Aftershock

N-Gagen pelivalikoimaa on arvosteltu toistuvasti sen kapeudesta ja
heikosta laadusta. Suurimmaksi osaksi nämä väitteet ovat liioiteltuja,
sillä pelivalikoimasta löytyy Splinter Cellin, Pathway To Gloryn ja Colin McRae Rallyn kaltaisia helmiä. Valitettavasti joukkoon mahtuu myös liuta heikompia suorituksia, ja näihin on helppo laskea Exient Entertainmentin WWE Aftershock.


Tuskaa


N-Gagen WWE kokoaa yhteen joukon painisarjan suosituimpia hahmoja.
Mukana on yhteensä 12 sankaria, joten läheskään kaikkia painijoita ei
ole sisällytetty peliin. Hahmovalikoima koostuu lähinnä yleisön
suosikeista, mikä näkyy siinä, että JBL:n ja Orlando Jordanin kaltaiset
pahikset on jätetty kokonaan pois. Toisaalta mukana olevissakaan
sankareissa ei ole juuri eroa, joten on melko sama kenet painijoista
valitsee. Sankareista oikeastaan vain Rey Mysterio viljelee omia
liikkeitään, sillä esimerkiksi Big Show, John Cena, Chris Benoit ja
Undertaker käyttävät samoja peruskikkoja. Toki mukana on joukko
hahmojen omia erikoisliikkeitä, mutta niiden vaikutus ei eroa
toisistaan pahemmin. Jokainen ns. Smackdown!-liike aiheuttaa nimittäin
yhtä tappavaa vahinkoa.

WWE Aftershockissa on mukana muutama
pelimuoto, joista ei riitä pelattavaa kovin pitkäksi aikaa. Kun
kotikonsoleiden painipeleissä on nähty jo mielenkiintoisia uramoodeja,
ei kolmen ottelun pituinen turnaus jaksa oikein innostaa. Samaa voi
sanoa myös yksittäisistä tiimimatseista ja rajummista I Quit sekä First
Blood -otteluista. Oikeastaan ainoaa todellista haastetta on tarjolla
Survival-moodissa, jossa pelaaja kohtaa perätysten pelissä mukana
olevat painijat.

Huonon otteluvalikoiman voisi vielä antaa
anteeksi, mutta kun itse pelimekaniikka toimii aivan yhtä surkeasti, ei
paljon juhlimisen aihetta ole. Niin sanottu painiminen on toteutettu
vähintäänkin oudolla tavalla, sillä suurin osa matsista menee
lyöntinapin takomiseen. Vasta kun vastustaja on pyörryksissä, on
järkevää alkaa käyttää 7-napin takana olevia heittoja. Maassa makaavaan
vastustajaan on tarkoitus käyttää sidontaotteita, joilla toisen
painijan voi saada luovuttamaan samaista heittonappia painelemalla.
Käytännössä systeemi on kuitenkin niin huonosti toteutettu, että
vastustajaa on lähes mahdoton saada luovuttamaan. Edellä mainittujen
kikkojen ohella pelaaja voi juosta kehässä ja heittää vastustajaa kehän
nurkkiin. Halutessaan pelialueen reunalta voi poimia myös legendaarisen
rautatuolin, jolla mätkäyttämisestä tulee kylläkin diskaus tavallisissa
ottelumuodoissa.

Suurin ongelma WWE Aftershockissa on jatkuva
saman toisto. Otteleminen on todella yksitoikkoista, sillä jokaisen
ottelun kaava on käytännössä täysin sama: vastustajaa lätkitään turpiin
ensin pystypainissa, minkä jälkeen maassa makaavaa hahmoa tulisi
vahingoittaa mahdollisimman paljon. Kun vastustajan raajat päästä
jalkoihin ovat kärsineet tarpeeksi vahinkoa, on aika suorittaa selätys.
Ottelun päättäminen ei riipu edellisten iskujen voimasta tai
näyttävyydestä, vaan ratkaisevassa osassa on vain kokonaisuudessaan
kertynyt vahinko. Show-painin kaavaan tämä ei tunnu istuvan, joten
jonkinlaista kehitys pelisysteemiin olisi toivonut.


Rautaa on turha revitellä, vai?


WWE Aftershock ei todellakaan ota kaikkea irti N-Gagen ominaisuuksista.
Pelin grafiikka tuo mieleen varhaiset PlayStation One pelit, ja hahmot
muistuttavat esikuviaan vain etäisesti. Törkeän huono ulkoasu on
samalla syönyt vapaapainissa tärkeää olevaa näyttävyyttä, sillä
presentaatio ei ole todellakaan toivottavalla tasolla. Hahmot saatetaan
areenalle kökköjen esittelyvideoiden kera, joskin taustalla soivat
painijoiden omat tunnusmusiikit ovat sillä tasolla kuin niiden pitäisi.
Muut ääniefektit toimivat taas heikommin, sillä yleisön hurraus on
vaimeaa kohinaa ja hakkauksen ääniefektit tuovat mieleen lähinnä pelit
jostain kaukaa viime vuosituhannen puolelta.

Moninpeli toimii
sentään jonkin verran paremmin: kun vastassa ei ole tekoälyn ohjaamia
hahmoja, tulee otteluihin uusia taktisia vivahteita. Esimerkiksi Tag
Team -otteluissa vaihdot nousevat tärkeään osaan kummankin pelaajan
ohjatessa kahta omaa painijaansa. Pelin perustavanlaatuiset ongelmat
estävät kuitenkin moninpelistä nauttimisen, sillä sitä vaivaa useat
samat ongelmat kuin konetta vastaan pelatessa. Onneksi sentään
tekniikkapuoli toimii, sillä bluetooth-yhteys pyörittää jouhevasti
kahden pelaajan yhteenottoja.

Aftershock on yksi N-Gagen
heikoimmista peleistä, ellei jopa juuri se huonoin. Pelistä ei tunnu
löytyvän oikein mitään hurraamisen aihetta, sillä jokainen tärkeä
osa-alue toimii luvattoman heikosti. Pelaaminen on yksinkertaista
napinhakkaamista ja kaikki sisältö on koluttu parissa tunnissa. Edes
mahdollisuus ladata N-Gage Arenalle omia parhaita tuloksiaan
Survival-moodissa ei nosta pelin kiinnostavuutta yhtään, sillä niin
kutsuttu painiminen on alusta loppuun täyttä tuskaa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi