Silloin tällöin arvosteluprosessi synnyttää toimittajan päässä mukaansa tempaavan ajatuksen, joka määrittelee koko tekstin kulkua. Käsissä tuntuu olevan arvostelujen kuningasidea – yllättävä, jännittävä ja täysin aukoton. Aina asia ei kuitenkaan juokse alusta loppuun odotetulla tavalla, vaan ajatuksenkulun eteen patoutuu piinaavia kysymysmerkkejä: kohdistanko kritiikin oikeisiin osa-alueisiin, ymmärtävätkö muut argumenttini oikein, uhraanko liikaa yksityiskohtia luettavuudelle?

Ratkaisujen tekoon ei jää kalenterikaupalla aikaa. Optimitapauksessa mutkat ennättää vielä muotoilla uudelleen, mutta joskus kannanotto ei ehdi saavuttaa toivottua terävyyttä. Keskenkasvuisen arvostelun julkaisu kalvaa mieltä ja tuntuu pelinkehittäjiä kohtaan epäoikeudenmukaiselta. Kritiikin pitäisi poikkeuksetta olla osuvaa kuin Simo Häyhän tähtäyksen ja säilyä myös lukijaa kiinnostavana.

Myös monet uusista peleistä epäonnistuvat yrityksessään nousta premissiensä tasolle. Tulipa vastaan budjettikysymykset, kehitysryhmän osaaminen tai tekniikan rajoitukset, omaan nokkeluuteensa kompastunut arvosteluidea auttaa jollain tasolla ymmärtämään pettymyksiä, joita pelisuunnittelijat kohtaavat alalla harva se päivä. Odotusten alittaminen ei liene tuskatonta yhdellekään studiolle.

Bullet Witch on yksi lukuisista yrittäjistä, joiden toivoisi toimivan jo perusteidensa tähden. Japanilaisstudio Cavian valmistamaa toimintapakkausta tähdittää noitamainen sankaritar Alicia, joka ilmaantuu maisemiin tuhon aattona. Mutantit ja valtavat hirviöt ovat pyyhkäisseet ihmiskunnan sukupuuton partaalle, eivätkä sotavoimat pysty enää huolehtimaan siviileistä. Ainoa toivo piilee Alician synkeän totisen olemuksen alla, sillä nuorukaisen taikavoimat riittävät repimään taloista katot ja sylkemään salamoita taivaan täydeltä. Pelilliset mahdollisuudet massiiviselle rakennusmateriaalien tuhlaukselle ovat ilmeiset, mutta valitettavasti kokonaisuus lyyhistyy puuduttavaksi räiskyttelyksi.

Todellinen peliaines ei vakuuta

Ongelmat alkavat jo ensikosketuksesta. Pelaaminen tuntuu epätarkalta, kun ketterän näköinen noita yllättää liikkumalla perin robottimaisesti. Geneerisen näköisiä ja täysin aivottomia vihollisia olisi niitattava valtavalla aseella, johon saa asennettua niin konekiväärin, haulikon kuin tarkkuuskiväärinkin. Mikään muoto ei kuitenkaan tunnu hyvältä, sillä tähtääminen on tönkköä ja viholliset nielevät panoksia älyttömiä määriä. Ampumisen mauttomuutta ei voi edes kiertää läiskimällä pöytään pelkkiä taikoja, koska taikavoimaa riittää mittarissa vain kaadettujen vihollisten verran. Myös tuhovoimien haku monikerroksisesta taikavalikosta on pelin aikana hidasta. Tärkeimmät taiat kuten suojamuurin rakentaminen, salama ja luotien tehosteet pitää käytännössä opetella ulkoa näppäinyhdistelmän kautta.

Pelaamisen kitkerää makua vain korostaa mielikuvitukseton tehtäväsuunnittelu. Oli kulissina sitten idyllinen esikaupunkialue, pilvenpiirtäjien varjostama keskusta tai utuinen metsä, pelaaja kohtaa yhä uudelleen samat viholliset samankaltaisissa tilanteissa. Silloin tällöin putkimaisia kenttiä keksitään rajata maagisin seinämin, jotka pakottavat pelaajan surmaamaan alueella örisevän jättiaivon. Vielä ensimmäisellä kerralla irtaimistoa pelaajan päälle heittelevä koomisen näköinen aivo jaksaa huvittaa, mutta kymmenettä kertaa samaa kaveria kurittaessa on into kutakuinkin lopussa.

Pelin jännittävimmät hetket koetaan parin kertakäyttöisen pomovastustajan kanssa tapellessa, mutta jotain kokonaisuuden tasosta kertoo se, ettei kummankaan heikkouksien löytäminen ole vaikeaa. Sitä vastoin haastavampaa on pysyä valppaana pitkän väsytysprosessin ajan.

Vaikkei Bullet Witch olekaan audiovisuaalisesti ensiluokkainen, ympäristöt tuhoutuvat monesti varsin mukavasti. Harva uuden sukupolven peli on mahdollistanut massiivisten siltojen romauttamisen tai hangaarien repimisen riekaleiksi. Harmittavasti ruudunpäivitys sukeltaa epäpelattavuuden rajamaille, kun kuva täyttyy liekeistä ja romusta. Joskus myös taikojen käyttö aiheuttaa ärsyttäviä äkkikuolemia, kun esimerkiksi pyörremyrskyn lennättämä putki lojahtaa suoraan Alician päähän. Välitallennuspisteet saisivat olla lähempänä toisiaan, mikä lieventäisi entistäkin puuduttavampien uusintayritysten etovuutta.

Kaiken kaikkiaan Bullet Witch on lyhytikäinen peli. Sen kahlaa läpi vain nähdäkseen, mitä tarinassa seuraavaksi tapahtuu. Alician dramaattista menneisyyttä hiljalleen valottavassa juonipohjassa on yritystä ehkä eniten koko pelissä, mutta auki jäävä loppu tuntuu petokselta: aivan kuin Cavia olisi huijannut kärsimään tyhjän takia useita tunteja. Massiivisten taikojen tuottamat hetkittäiset ilonaiheet eivät paljon paina, kun peliaineksen perustavaa laatua olevat ongelmat verhoavat hyvät puolet synkkään varjoonsa. Bullet Witch maistuukin enemmän potentiaaliselta prototyypiltä kuin valmiilta tuotteelta.