Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

E3 2009: Sonyn pressitilaisuus tiukassa paketissa

Sonyn E3-pressitilaisuus avattiin räväkällä videokoosteella, jonka taustalla soi Queenin One Vision. Tämän jälkeen lavalle astui SCEA:n johtaja Jack Tretton ja pienen yleiskatsauksen jälkeen siirryttiin peleihin.

Ensimäisenä saapui Naughty Dogin Evan Wells esittelemään Uncharted 2:n yksinpeliä, josta ei toimintaa tuntunut puuttuvat. Peli julkaistaan syksyllä, mutta onnekkaimmat pääsevät jo huomenna mukaan moninpelin betatestiin.

Seuraavaksi näytettiin ensimmäistä kertaa elävää pelikuvaa 256 pelaajaa tukevasta MAG-verkkoräiskinnästä 256:n ihmispelaajan kesken. Myös MAGin luvattin ilmestyvän syksyllä.

Pienen PSP-tilannekatsauksen jälkeen Tretton kutsui lavalle Kaz Hirain, joka sai kunnian esitellä jo aikaisemmin julkisuuteen lipsahtaneen PSP Go -käsikonsolin, mutta luonnollisesti herralla oli jo hopeinen versio. Uusi Media GO -ohjelmisto helpottaa entisestään PSP:n median hallintaa PC:llä. PSP Go tulee Euroopassakin kauppoihin syksyllä 250 euron hintaan. Myös PSP-3000 säilyy edeleen myynnissä.

Yhdysvalloissa Sony laajentaa videokauppaansa myös suoraan PSP:lle.

Tämän jälkeen Hirai esitteli Kazunori Yamauchin joka näytti Gran Turismo PSP:n pyörimässä PSP Go:lla. Pelissä on 800 autoa ja 35 rataa joista löytyy yhteensä 60 versiota. Pelimuotojakin löytyy joka lähtöön, joten kyseessä ei ole Yamauchin mukaan kutistettu GT-kokemus. Moninpeli onnistuu suoraan neljän konsolin kesken ja samaan tyyliin voi myös vaihdella autoja kavereiden kanssa. Peliä luvattiin lokakuuksi.

Hideo Kojiman astui lavalle esittelemään PSP:lle julkaistavaa Metal Gear Solid: Peace Walkeria, joka sijoituu 10-vuotta MGS3:n jälkeen 70-luvulle. Kojima painotti olevansa mukana vahvasti mukana pelin kehityksessä ja mukana on myös koko MGS4-tiimi. Peli ilmestyy ensi vuonna.

Tämän jälkeen Tretton laittoi pyörimään videon loppuvuoden PSP-tarjonnasta, kuten LittleBigPlanet, MotorStorm, Madden, SOCOM, Hannah Montana jne. PSP:lle on tulossa ensi vuonna myös uusi Resident Evil.

Seuraavaksi Tretton kertoi jo aikaisemmin julkaistuja käyttäjälukuja PlayStation Networkista ja Home-palvelusta. PSN:ssä on edelleen 24 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää ja Home on ladattu 6,5 miljoonaa PS3-konsoliin.

PS3:n pelivideokoosteen jälkeen Tretton kertoi Lost Planet 2:n ilmestyvän PS3:lle ensi vuonna ja Rockstar Northin kehittävän PS3:llee yksinoikeudella Agent-vakoilupeliä, joka sijoittuu 70-luvulle.

Ubisoftin PS3:lle pelattavana esittelemä Assassins Creed 2 sijoittuu keskiajan Italiaan ja käytössä on muun muassa Leonardo Da Vincin tunnettuja keksintöjä.

Final Fantasy XIII:sta nähtiin uutta eeppistä videokuvaa, mutta Tretton repäisi ilmoittamalla Final Fantasy XIV:n ilmestyvän ensi vuonna yksinoikeudella PS3:lle ja näyttämällä siitä ensimmäisen videon.

Tämän jälkeen lähdettiin liikkeentunnistuksen pariin ja Sonyn uusin ratkaisu käyttää uutta ohjainpalikkaa, jota liikkeentunnistuksen lisäksi seurataan tilassa Eye-kameran avulla. Kapulassa on myös muutama nappula. Lukuisat demot olivat vielä varsin keskeneräisiä, mutta esittelivät tekniikan mahdollisuuksia varsin monipuolisesti. Valmiin tuotteen pitäisi löytyä kaupoista ensi keväänä.

LittleBigPlanetin tulevien Disney-asujen jälkeen esiteltiin ensi vuonna julkaistavaa ModNation Racers peliä, jossa hiukan LBP:n tapaan pelaajat pääsevät näppärillä työkaluilla rakentelemaan kilparatoja ja jakelemaan niitä verkossa

Team ICOn seuraavan tuotoksen nimeksi vahvistui The Last Guardian ja siitä esiteltiin video, jonka varhaisempi versio vuosi netiin joitakin aikoja sitten.

Gran Turismo 5:stä esiteltiin myös uusi traileri, joa vahvisti ainakin virallisten WRC- ja NASCAR-lisenssien mukana olon.

Lopussa esiteltiin vielä God of War 3:n mättöä pelattavassa muodossa ja vahvistettiin pelin ilmestyvän ensi vuoden maaliskuussa.

Galleria: 

Kommentit

Sonyn E3 -show oli mahtava!

Olen kyllä samaa mieltä..! ..tai noh, kolmikon paras, muuten aika vähän tuli mullistuksia.. Agentista odotan kyllä innolla lisätietoja, ja mitä siitä laatikkoisesta direct feedistä sai selvää, niin uncharted 2 on UPEA. Se kaupungin avautuminen katolta näytti mahtavalta!

Liikkeentunnistussysteemi vaikutti lupaavalta, erityisesti sen tarkkuuden osalta..Tuollainen mahdollistaisi jo pelaamista muissakin kuin perinteisissä eyetoy-peleissä.

Hieno show oli, tasoissa MS:n kanssa. Onneksi on molemmat konsolit telkkarin luona, niin ei tarvitse surkutella :)

Ihan kelpo show omasta mielestäni. En kyllä tosin odottanutkaan mitään mullistavaa, mutta kelpaa meikäläiselle nuo esitellyt pelit.

Hyvän shown vetivät. Mukava nähdä, että psp oli myös vahvasti mukana.

Gran Tourismo 5 + Nascar = Salvation in U.S.A.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi