Laajasta pelivalikoimastaan huolimatta JRPG:t ovat pysyttäytyneet pääsääntöisesti maanpinnalla miekkojen ja fantasian maailmassa. Square Enix ja Tri-Ace -yhteistyö Star Ocean: The Last Hope kurkottaa poikkeuksellisesti taivaisiin. Vaikka genren tutut elementit ovat vahvasti läsnä, sci-fi-premissi antaa pelille virkistävän raikkaan tuulahduksen uudenlaisella lähestymistavallaan. PlayStation 3:lle peli julkaistaan yksinoikeudella International-tittelillä varustettuna. Nimikkeen taakse kätkeytyy vaihtoehtoinen alkuperäinen japaninkielinen ääniraita sekä anime-tyylinen käyttöliittymä.

Uljaat uudet maailmat

Kolmas maailmansota on jättänyt jälkensä Maahan. Laskeuman vuoksi suuri osa planeetan pinnasta on asumiskelvotonta, ja jäljelle jääneet ihmiset ovat perustaneet yhteisen liittouman paremman tulevaisuuden puolesta. Toivo uudesta alusta tuntuu asteen todellisemmalta, kun tieteellinen läpimurto mahdollistaa tähtienvälisen matkustuksen. Katseet kohdistuvat suunnattomaan tähtien valtamereen ja siellä lilluvaan planeettaan, jota kutsua toiseksi kodiksi.

Star Ocean -sarjan esiosa The Last Hope alkaa ihmisten ensimmäisestä tähtienvälisestä matkasta, jossa osallisena on pelaajan ohjastama pilotti Edge Maverick. Neitsytretki ei suinkaan onnistu ongelmitta pelaajan haaksirikkoutuessa vehreälle planeetalle. Tästä saa alkunsa pelityylistä riippuen noin 30 - 40 tunnin mittainen tarina, mikäli jättää lukuisat sivutehtävät välistä. Selkeän pääjuonen sijaan Star Ocean: The Last Hope usuttaa pelaajan miltei varkain suurten tapahtumien äärelle pienten yhteen nivoutuvien sivujuonten avulla, ja ratkaisu toimiikin erinomaisesti. Uusien toisistaan vaihtelevien planeettojen kartoitus seuraavaa Maata varten luo peliin yksilöllistä seikkailufiilistä, ja matkoilla kohdatut rodut ja näiden historiat taustoineen paljastavat samalla laajan universumin saloja niin hahmoille kuin pelaajallekin.

Vaikka tarina etenee loppua kohden varsin perinteisiä genrelinjoja, ovat matkan aikana kohdatut tapahtumat niitä, mitkä tekee Star Oceanin universumista niin erilaisen. Sci-fi-asetelma nouseekin tässä kohdin tärkeimmäksi vaikuttajaksi. Peli esittää vaikuttavia moraalipohdintoja ja peliteollisuudessa yleisesti ottaen vähälle jääneitä havaintoja, kuten esimerkiksi kulttuurieroihin suhtautuminen. Valitettavasti Last Hope hukkaa suurimman osan potentiaalista heikohkoon tarinankerrontaan ja ennen kaikkea vaivaannuttavan huonoon dubbaukseen, jonka vuoksi monet dramaattisesti vahvat kohtaukset vesittyvät tyystin. Osaltaan Tri-Ace ei ole uskaltanut viedä hakemiaan temaattisia suuntauksia äärimmilleen, vaan toteutus jää useissa paikoissa ilkeän puolivillaiseksi. Ylenpalttinen teatraalisuus ei myöskään helpota asiaa. Juonesta muodostuukin pelin kriittisesti heikoin osa-alue, mutta ei suinkaan toimivan juonikaarensa vuoksi, vaan ennen kaikkea epäonnistuneen dramaturgian takia.

Yksi pelin temaattisesti suurimpia aiheita on ystävyys, jota korostetaan vähän liiaksi tarinan eteenpäin vievänä voimana. Matkan aikana mukaan tarttuva monenkirjava joukkio pitää kuitenkin otteessaan, vaikka rotujen eroja olisi kaivannut hieman monipuolisemmiksi kuin pienin variaatioin varustellut ihmiskloonit. Luulisi maailmankaikkeudesta löytyvän hieman muunnäköisiäkin rotuja muuten kuin hirviöosastolla. Juonen kannalta tärkeimpien henkilöiden hahmonkehitys on mukavan monisäikeistä varsinkin synkimmillä hetkillä, ja pelisarjan aiemmista osista tutut täysin vaihtoehtoiset Personal Action -tilanteet ovat usein kutkuttavan hauskaa seurattavaa. Nämä yleisesti ottaen avaruusmatkan aikana tapahtuvat keskustelut aluksen miehistön kanssa valottavat kunkin persoonan menneisyyttä sekä hahmojen välistä kemiaa. Ihmissuhteilla on myös pelillinen merkitys yhdeksässä lisälopetuksessa pelin päätteeksi, mikäli pelaaja on onnistuneesti kaveerannut miehistönsä kanssa.

Vihamielinen vastaanotto

Planeettojen tutkiminen ei suinkaan onnistu aina rauhanomaisin keinoin. Star Ocean: The Last Hope on toimintaroolipelien jälkeläinen ja hoitaa taistelut tosiaikaisesti, mutta tarvittaessa ajan voi pysäyttää taktikointia varten. Isometriselle areenalle päädytään satunnaistaisteluiden sijaan kentissä liikkuviin vihollisiin törmätessä. Alueet ovat usein sen verran väljiä, että pelin voinee teoriassa läpäistä ainoastaan pakolliset pomotaistelut pelaamalla, mikä pienentää mahdollista otsaturvotusta luolastoja kolutessa. Onneksi taistelut alkavat myös ilman turhia vitkutteluja lähes välittömästi, eivätkä ne kestä perusvihollisia vastaan juuri sen kauempaa, minkä vuoksi kahakat ovat usein varsin kivuttomia tapauksia. Vielä parempaa on tosin se, että Star Ocean: The Last Hopen taistelumekaniikka on sanalla sanoen erinomainen.

Pelaajan mukana kentällä on parhaimmillaan neljä henkilöä, joista kunkin voi ottaa suoraan lennosta käskytettäväksi. Pelin yhdeksän hahmoa poikkeavat toisistaan varsin perusteellisesti, minkä vuoksi jo pelkän hahmon vaihtaminen tuo usein lisäpiristettä jo muutenkin mielekkääseen taisteluun. Pelaajan ohjatessa yhtä, kolme muuta toimivat tietokoneen alaisuudessa yksinkertaisia toimintakäskyjä noudattaen. Käytännössä heidät voi jättää tönkkösuolatuiksi paikoilleen, pitää taustatukena, pistää hyökkäämään koko voimallaan tai antaa vapaat kädet taktikointiin. Tietokone hoitaa tehtävät varsin mallikkaasti, vaikka etenkin parhaimmillaan yli puolen tunnin mittaisissa pomotaisteluissa pelaaja joutuu usein parantajan rooliin tekoälyn liian hitaiden refleksien takia.

Varsinainen taistelu on sujuvaa. X-napilla hoidetaan iskut ja kerran painaessa hahmo ryntää automaattisesti kohteensa tykö, minkä voi vielä perua väistöliikkeellä. Jostain kummasta syystä pelaaja ei pysty valitsemaan haluamiaan vihollisia, vaan tietokone päättää kohteet hänen puolestaan. Iskujen ketjutus tapahtuu peräkkäisillä napin painalluksilla ja variaatioita lyönteihin saa analogitattia eri suuntiin vetämällä. Liipaisimiin asetetaan haluamat erikoislyönnit ja taiat, joita löytyy kymmenittäin erilaisia per hahmo. Tarvittavat lisätaidot oppimalla myös erikoislyöntejä pystyy ketjuttamaan, jolloin ne tekevät prosentuaalisesti enemmän vahinkoa. Valikkonäkymä pysäyttää pelitilanteen, jolloin pelaaja voi tarvittaessa käyttää tavaroita, valita haluamansa taian, vaihtaa aseistusta tai kalppia tantereelta karkuun.

Taktinen näkökulma

Mielenkiintoiseksi taistelu muuttuu kuitenkin Rush, Blindside ja näihin liittyvän BEAT:in sekä Bonus-taulun avulla. Rush on vastaanotetun sekä jaetun vahingon avulla nouseva mittari, joka vapautetaan täytyttyään. Tällöin pelaaja iskee kriittisiä iskuja useammin, on immuuni kaatumiselle sekä liikkuu nopeammin tietyn ajanjakson verran. Täyden Rush-mittarin voi tuhlata myös yhtaikaa liipaisinta painaessa Rush-komboon, jolloin pelattava hahmo sekä yksi tietokoneen ohjastamista apureista käyttää parhaimmillaan yhteensä kuudet erikoisliikkeet yksittäiseen viholliseen. Rush on pelitermein määriteltynä puolustukseen liittyvä, mikä tekee Blindsidestä hyökkäyksellisen elementin. Väistöliikettä hamstraamalla ja oikea-aikaisesti tattia jonnekin suuntaan tökkäistäessä hahmo hämää kohteena olevan vihollisen ja kaartaa tämän selustaan, jolloin annetut iskut tekevät huomattavasti enemmän vahinkoa kuin tavallisesti. Blindsiden hienous on vihollisten moninaisuudessa, sillä osa kohdatuista möröistä osaa tehdä vastaiskun liikettä kohtaan. Toisinaan vihollisten perushyökkäykset kohdistuvat myös taaksepäin, jolloin väärin ajoitettu hämäysliike päätyy vihollisen nyrkkiin.

Näiden kahden liikkeen hyökkäys- ja puolustuspainotteisuus näkyy 20. tasoon yltävässä BEAT-kyvyssä, jossa on kolme eri astetta. Blindsideen panostaessa hahmon hyökkäysarvot paranevat. Hämäysliike jäädyttää kehittyessään ympäröivät viholliset, ja tuplahämäyksessä vastaiskun tekevät viholliset voi kiertää uudelleen. Rush-tilaan keskittyvä hahmo saa puolestaan paremman kehityksen puolustukseensa sekä muun muassa pidempiaikaisen Rush-keston. Kolmas neutraali BEAT-aste nostaa hahmon hyökkäys- ja puolustusarvot yllämainittujen tasojen mukaisesti, mutta jättää kaikki niistä saadut ominaisuudet hyödyntämättä.

Viimeinen silaus taisteluun on oikeassa laidassa oleva 14-palikkainen Bonus-taulu, joka täyttyy tappaessa vihollisia erinäisin keinoin. Esimerkiksi useamman kuin yhden vihollisen tappaminen lisää taulukkoon yhden keltaisen palkin, joka nostaa taisteluista saatua rahamäärää kymmenellä prosentilla. Kriittisellä iskulla kaatunut antaa saman verran enemmän kokemusta, pelkin erikoisliikkein sivallettu parantaa yhden prosentin elin- ja taikavoimaa ja peräkkäiset taistelut antavat yhden ylimääräisen taitopisteen tuhlattavaksi hahmokehityksessä. Parhaimmillaan pelissä pystyy etenemään 140 % lisäkokemuksen kera taistelusta toiseen. Saadut palikat säilyvät niin pitkään kunnes pelitilanne ladataan uudestaan, pelaajan hahmo saa kriittisen osuman tai taistelusta lähtee karkuun, jolloin kerätyt pisteet aina puoliintuvat.

Keräilijän paratiisi

Erinäisen näpräiltävän ja keräiltävän parissa saa Star Ocean: The Last Hopeen ympättyä useita tunteja lisää peliaikaa. Pääjuonen ohella planeetoilta saa vaihtelevia sivutehtäviä lisäkokemusta tuomaan sekä melkein jokainen kauppias kaipaa varastotäydennyksiä erilaisista komponenteista ja esineistä. Lukuisat viholliset tiputtavat aseiden ja oheistavaroiden valmistukseen tarvittavia osia, joita saa myös hankittua luonnosta löytyvistä hakkuu- ja keräilypisteistä. Itse koottavia aseita, varusteita, juomia ja avaruusaluksen koriste-esineitä on sadoittain, ja reseptit löydetään matkan varrella sekä itse keksimällä. Jokaisella pelattavalla hahmolla on oma luomiskykynsä, joita keskenään yhdistelemällä alukselta löytyvän tietokonepäätteen avulla saadaan aikaiseksi uusia kasattavia. Ainainen juoksu takaisin alukselle tarvittavien komponenttien löydettyä on hieman köykäinen ratkaisu, ja edes jonkinlainen välitön siirtyminen miehistön ja aluksen välillä olisi pienentänyt turhaa ajankäyttöä roimasti.

Todellisille keräilijäluonteille pelin kattavan ensyklopedian täyttämisessä saa kulumaan varsinaisen pelin läpäisyyn verrattuna moninkertaisen määrän aikaa. Jokaisella hahmolla on yksilölliset sata kappaletta taistelusaavutuksia, jotka vaihtelevat tietyn vahinkomäärän tuottamisesta esimerkiksi taistelukentällä vietettyihin minuutteihin. Puolet hahmokohtaisista palkinnoista kerättyä nousee tasokatto reilulla viidelläkymmenellä maksimiin 255. Uusia taitoja hahmot saivat vielä käytettäväksi sadan tienoilla, joten varsinainen kehitys ei lopu ihan heti kesken. Taidot vaihtelevat taistelupainotteisista hyökkäys- ja parannustaikoihin, joita kutakin pystyy muiden ominaisuuksien tavoin kehittämään erillisillä SP-pisteillä maksimissaan kymmenen kertaa. Lisäksi hahmoilla pystyy opettamaan kirjojen avulla passiivisia taitoja, jotka lisäävät esimerkiksi kriittisten iskujen ilmaantumista tai regeneraation. Avaruusaluksia, aseita ja vihollisia löytyy pelimaailmasta satoja, ja jokaiselle on siunattu oma inforuutu tietosanakirjan sivuilta. Vihollisten perusteellinen analysointi mahdollistaa lisäksi näiden ominaisuuksien siirtämisen päälle puettaviin amuletteihin.

Tähtitaivaan alla

Visuaalisesti Star Ocean: The Last Hope on hieman kaksipiippuinen tuttavuus. Pelimoottori on yleisesti ottaen varsin riittävä isometriseen tutkiskeluun sekä taisteluihin. Keskenään vaihtelevat planeetat ovat yksityiskohdiltaan rikkaita ja maisemat kaartuvat pitkälle horisonttiin saakka, vaikka lievä staattisuus hieman häiritseekin. Peli tarjoaa kuitenkin useita hengästyttävän kauniita arkkitehtonisia sekä luonnon muovaamia maisemia pelaajan ihasteltavaksi. Ruudunpäivitys on tähän nähden suurimman osan ajasta sujuvaa, mutta peliä haittaamatonta nikottelua ilmaantuu ajoittain efektitykitysten lomassa.

Moottorin riittämättömyys näkyy kuitenkin pelin lukuisissa välidemoissa. Tietokonerenderöityjä juonenkuljetuksia on mukana vain muutama, joten suurin osa tarinankerronnasta hoidetaan pelin omalla grafiikalla. Suurimman osan ajasta ratkaisu ei tuota ongelmia, mutta etenkin avaruuteen mentäessä yksityiskohdissa joudutaan tinkimään runsaasti ja räjähdykset ovat sanalla sanoen karmivia. Hahmodesign on puolestaan yksityiskohtaista, vaikka päähenkilöiden välille olisi kaivannutkin hieman monipuolisempaa lookkia. Samat ihmishahmot kissan korvineen tai enkelin siivin ei anna samaa skaalaa universumin laajuudesta kuin täysin erilaiset muukalaisolemukset. Hahmojen liikehdintä välidemoissa on hieman tönkköä, mutta ei mitään sellaista, mitä enkkudubbaus ei olisi jo tuhonnut. Vaikka ääninäyttely ei mitään korvia raastavaa vihlontaa ole, paistaa puhetulkkien sieluttomuus vähän turhankin selkeästi läpi. Valitettavasti japaninkielinen ääniraita ei pelasta tilannetta juuri sen enempää, vaan yli-innokkaat pipertäjät onnistuvat ärsyttämään miltei brittivastineita enemmän. Tri-Acen hovisäveltäjän ja aiempiin Star Ocean -peleihinkin musiikin luoneen Motoi Sakubaran sävelmät sen sijaan ovat perinteikkyydestään huolimatta kaunista kuunneltavaa.

Star Ocean: The Last Hope on virheistään huolimatta tämän konsolisukupolven parhaimmistoon lukeutuvia JRPG:tä. Varsinaisen pääjuonen, sivutehtävien ja pelin läpäisyn jälkeen aukeaviin bonusluolastoihin saa kulutettua kymmenittäin tunteja, ja haastavampaa pelailua haluaville lopputekstien jälkeen pääsy kahteen entistä vaikeampaan vaikeusasteeseen tuovat uutta puhtia uusintakierroksille. Vaikka juoni kärsii muutamista hölmöyksistä sekä etenkin tarinankerronnassaan keskinkertaisesta ääninäyttelystä, peli antaa vastalahjaksi paljon erinomaisia ja harvoin nähtyjä pohdintoja teknologian ja ylivertaisuuden nimissä. Mikä nostaa Star Ocean: The Last Hopen kuitenkin sinne keskikastia paremmalle puolelle on sen sujuva ja mielekäs taistelu- sekä hahmonkehityssysteemi, joiden parissa kulutettu aika on silkkaa nautintoa.