Maailmanlopun meininkiä

Paljon nuorempana olin kovin äkkijyrkkä mielipiteissäni. Kaikki oli joko parhautta tai pahinta kuonaa sitten edellisen pahimman kuonan. Nuansseja oli turha toivoa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä rennommin otan asiat. Jotkin jutut eivät ole minua varten, ja hyvä niin. Jopa ne asiat, joista en pidä, voin ottaa vastaan hillitysti ja pohtia miksi tietyt osa-alueet eivät enää toimi. Tämä pätee niin pop-kulttuuriin kuin ihmisiin.

Mutta ei Harvest Moon: One Worldiin. Tämä peli voidaan haudata samaan erämaan kuoppaan, johon Atarin E.T. aikanaan unohdettiin.

One World sijoittuu puolivillaiseen satumaailmaan, jossa ihmiset ovat unohtaneet mitä on sadonkorjuu. Tämä ei toki selitä, miksi kaupungit silti myyvät kuokkia, lapioita ja muita maataloustarvikkeita. Eikä sitä, miksei kukaan tajua katsoa vaikka puihin, jotka ovat pullollaan omenia. Syyksi annetaan maagisen sadonkorjuun jumalattaren katoaminen. Mystinen olento otti ja lähti vuosikymmeniä sitten, jättäen jälkeensä vain kasoittain keijuja, jotka tarjovat siemeniä istuttevaksi valituille ihmisille.

Kuka kelpaa valituksi on täysi mysteeri, eikä peli sellaisia turhuuksia ala edes valottamaan. Päähenkilö on personaaton avatari, jolla ei ole muuta merkitystä tarinan kannalta kuin kantaa kuokkaa ja ihmetellä maailman menoa. Onneksi naapurin keksijä on luonut kannettavan maatilan, jonka pystyy pienentämään taskupokkarin kokoiseksi. Mikäs sen parempi kuin lähteä sen kanssa tutkimaan maita ja mantuja, ja yhdistämään kansakunnat jälleen saman maatalouden nimiin?

Kirveelle töitä

Mutta elämä on pettymyksiä täynnä, ja Harvest Moon on niiden pettymysten ukkosenjohdatin. Maailma paljastuu yhdeksi pitkäksi putkijuoksuksi. Ruma ja keskeneräinen graafinen ilme painottaa rujoutta entisestään. Kaupungit ovat vain muutaman ränsistyneen talon periferioita, ja sivuhahmot ovat parhaimmillaan samaa repliikkiä toistavia mannekiineja. Tässä tapauksessa One World on nimensä veroinen. Tuntuu siltä kuin kehittäjät olisivat tehneet yhden kaupungin ja monistaneet sen kymmenen kertaa laiskaa lopputulosta varten.

Näissä kyläpahasissa opitaan miten maatilaa pyöritetään ja ostetaan työkaluja. Elukoita voi kesyttää, mutta niistä huolehtiminen saa harkitsemaan vegaaniksi ryhtymistä. Jokaiselle eläimelle on omat tehtävänsä, ja niiden toteuttaminen on puuduttavaa "kävele viereen, paina X" toistoa, jollaista olisi odottanut pelin alfa-versiolta. Siltä joka tehdään, kun vielä mietitään minkälainen peli tästä tulee. Jotenkin itse pelimekaniikka on kuitenkin kokonaisuudesta unohtunut, joten Harvest Moon tyytyy retuuttamaan pelaajaa ankeudesta toiseen.

Ehkä tämä onkin pelin syvin olemus, ja kehittäjä Natsume on halunnut luoda kokemuksen maatilan pyörittämisen loputtomasta tuskasta, jolloin laiskanpulleat milleniaalit voivat itsekin kokea sen armottomuuden ainakin henkisesti. Jos näin on, ja Natsume ilmoittaa tästä julkisesti, pyörrän kaikki puheeni. Siinä tapauksessa Harvest Moon: One World on simulaatioiden uusi mestariteos, joka tavoittaa kuolettavan tylsyyden tavalla josta on aiemmin voitu vain unelmoida.

Yhdessä hautaan päin

Välillä käydään neitoja tai poikia riiaamassa, mutta edes perushyvää deittisimulaattoria tästä on turha odottaa. Sivuhahmojen valikoima on surkea, eikä kenelläkään ole persoonaa nimeksikään. Kaava on joka kerta samanlainen. Päähenkilö saapuu kaupunkiin, jossa utelias vastakkaisen sukupuolen edustaja käy heitä morjestamassa. LGBTQ-edustajat näköjään katosivat sadonkorjuun mukana, sillä heitä ei tästä maailmasta löydä. Sitten valitaan muutamasta maajussista se vähiten raivostuttava, ja tälle tarjotaan hedelmiä kunnes rakkaus kukoistaa. Kuviot ovat niin tylsiä, että nälkäkuolemakin vaikuttaa miellyttävämmältä vaihtoehdolta.

Rakkaus ja luottamus voitetaan vihanneksia kasvattamalla. Tämä herättää paljon kysymyksiä siitä, miten maailma toimii. Jos kaikki on kerran aiemmin unohdettua, niin miten tuleva heila osaa pyytää X-määrän tiettyjä hedelmiä nähdäkseen onko minusta siipaksi? Miten kolmen kesäkurpitsan kasvattaminen paljastaa minusta mitään? Miksi teen tätä? Eikö oikean kesäkurpitsan kasvattaminen olisi palkitsevampaa?

Lopulta, kun kaikkea on kasvatettu tarpeeksi ja paikallinen nuoriso syö kädestäsi, pakataan farmi taas takataskuun seuraavaa kylää varten. Mutta hetkinen, eikös tämä riko koko immersion ja Harvest Moonin perinteisen lähestymistavan, jossa pelaaja loi yhteyden ympäristöönsä vuosia kestävällä työllä? Mitä nyt turhaan sellaisia, kun kaikki voidaan aloittaa alusta identtisessä perähikiässä. Tällä tavalla Natsumen ei tarvitse oikeasti luoda peliä raamiensa ympärille, ja lopputulosta voi huoletta kaupata neljäkymppiä maksavan rahastuksen valmiina tuotteena.

Mitä tahansa muuta

Kaikki muut mekaniikat ovat tuttuja aiemmista Harvest Mooneista, mutta vailla sarjan karismaa ja iloa. Tämä johtuukin siitä, ettei Harvest Moon ole enää Harvest Moon entisten tekijöiden lähdettyä. IP-lailla ratsastava kehittäjä Natsume omi tunnetun brändin itselleen, mutta päätti ettei muuta tarvita rahasammon pyörittämiseen. Alkuperäinen tuottaja lähti tekemään Story of Seasonsia, josta ilmestyy uusi versio lähiaikoina. Myös hellyyttävä ja valtaisan suosittu Stardew Valley on edelleen saatavilla ja sisältää satoja tunteja hurmaavaa pelattavaa.

En keksi oikeastaan yhtäkään hyvää syytä pelata Harvest Moon: One World:iä. Sen kutsuminen huonoksi peliksi olisi loukkaus aidosti huonoja pelejä kohtaan, joista voi ainakin keskustella jollain tasolla mielenkiintoisina epäonnistumisina. One World on sen sijaan kylmän kyyninen yritys hautoa tunnettua lisenssiä. Se on raivostuttavan tylsä tekosyy änkeä koodinpätkiä muistikortille ja kutsua sitä peliksi.