South Park: The Fractured But Wholen julkaisu lipsahti hamaan tulevaisuuteen
Ubisoftin työstämä South Park: The Fractured But Whole koki jälleen kerran yhden viivästyksen.
Ubisoftin työstämä South Park: The Fractured But Whole koki jälleen kerran yhden viivästyksen.
Alkujaan vuonna 2009 julkistettu Syberia 3 on saanut pitkän odotuksen jälkeen julkaisupäivänsä huhtikuulle.
Vuosina 2002 ja 2004 ilmestyneiden Syberia-pelien ja näiden päähenkilö Kate Walkerin tarinaa jatkava Syberia 3 on viivästynyt vuosien saatossa useampaan otteeseen, myös kehitystyön alkaessa kertaalleen täysin alusta. Pelin käsikirjoittajana ja suunnittelijana toimii aiempien osien tapaan Benoît Sokal. Aiheen tiimoilta saatiin myös uudenkarhea traileri, jonka voi katsastaa uutisen yläreunasta.
Kaksi legendaarista pulmapeliä yhdistävä Puyo Puyo Tetris ilmestyy vihdoin myös Euroopassa. Julkaisuajankohdaksi varmistui huhtikuun 28. päivä.
Puyo Puyo Tetris sisältää monenmoisia yhden pelaajan pelimuotoja, onpa mukaan mahdutettu jopa astetta tarinallisempi seikkailumoodi. Mikäli pelikaveri on sopivasti hollilla, voi tätä pyrkiä löylyttämään lukuisissa eri moninpelimuodoissa, kuten alla oleva videokin todistaa.
Suoratoistopalvelu Netflix työstää legendaarisella Castlevania-lisenssillä ratsastavaa tv-sarjaa.
Forza Horizon -pelejä tehtaillut Playground Games on aikeissa laajentaa repertuaariaan tulevaisuudessa myös kilpa-ajogenren ulkopuolelle.
Playground Games suunnittelee pestaavansa Project 2 -nimellä kulkevan pelin kehitystyöhön lähes satakunta uutta työntekijää. Leamingtonissa sijaitseva studio nostaa Playgroundin henkilöstömäärän yhteensä kahdensadan hujakoille. Pelitalon perustaneen Ralph Fultonin mukaan uuden studion avaaminen on ollut suunnitelmissa jo muutamien vuosien ajan.
Rockstar Gamesin työstämä Grand Theft Auto V alkaa olla kiistaton megamenestys millä tahansa mittapuulla laskettuna. Nyt nelisen vuotta sitten ilmestyneen pelin myyntien on ilmoitettu ylittäneen hulppeat 75 miljoonaa kappaletta.
Pelejä on muovattu aikuisviihteen muotoon jo monet vuodet, mutta harvan olettaisi olevan yhtä lähdeuskollinen kuin Metal Rear Solid: The Phantom Peen -tuotoksen.
Brazzers-studion XXX-parodia sisällyttää filmiin kosolti Metal Gear Solid -toimintasarjasta tuttuja elementtejä. Ihmeteltävänä on pahvilaatikoita, radiopuhelinkeskusteluja sekä näyttävä karttaruutu. Asiaan kuuluvat hahmojen ulkoasut ovat myös kohdillansa.
Parodiasta voi katsoa esimakua alta löytyvän videon avulla, mutta varsinaista... toimintaa siitä ei löydy.
Nintendo on julkaissut jalkapallon ympärillä pyörivän Mario Sports Superstars -trailerin.
Jalkapallo on yksi viidestä Mario Sports Superstarsin tarjoamasta lajivaihtoehdosta. Kaikki tutut Nintendo hahmot pääsevät jalkapallon lisäksi niin tenniksen, golfin, baseballin kuin ratsastuksenkin pariin. Pelaajat voivat kisailla toisiaan vastaan joko lokaalisti tai verkon kautta.
Mario Sports Superstars julkaistaan maaliskuun 10. päivä Nintendo 3DS:lle.
Aiemmassa trailerissa keskityttiin jalkapallon sijaan baseballiin:
Electronic Artsin FIFA 18 pallottelee tiensä PC:n, Xbox Onen ja PlayStation 4:n ohella myös Nintendon Switch-konsolille.
Tomb Raiderin elokuvasovituksen kuvaukset on saatu jo täyteen vauhtiin. Nyt The Daily Mail on saanut käsiinsä ensimmäiset otokset ruotsalaisen Alicia Vikanderin tulkitsemasta Lara Croftista.
TimeSplitters: Rewind, tuo epävirallinen ja moninpeliin keskittynyt versio männävuosien TimeSplitters-räiskinnöistä, on saanut uuden trailerin. Hämmentävän sellaisen.
Parin viikon päästä ilmestyvä Halo Wars 2 on saanut varsin eeppisissä tunnelmissa liikahtelevan julkaisutrailerinsa.
Odotettu Halo Wars 2 sijoittuu tarinansa puolesta 28 vuotta ensimmäisen pelin tapahtumien jälkimaininkeihin. Jatko-osa herättää UNSC Spirit of Firen miehistön kryounestaan Halo 3 -räiskinnästäkin tutun The Ark -rakennelman kiertoradalta. Vastaan asettuu pääpahiksen rooliin antaumuksella heittäytyvä brute-komentaja Atriox.
Alkujaan jo vuonna 2014 julkistettu areenaräiskintä Drawn to Death sai julkaisuajankohtansa huhtikuun alkupäiville.
Omaperäistä piirrosmaista ulkoasua sekä paperimaista pelimaailmaa hyödyntävä räiskintä on Twisted Metal -ja God of War -peleistä vastanneen David Jaffen käsialaa. Kehittäjien mukaan niin pelin hahmot kuin aseetkin ovat koulun oppitunneilla tylsistyvän teini-ikäisen pojan raapusteluja.
Odotettu Psychonauts 2 -seikkailu päätyy kauppojen hyllyille ruotsalaisen Starbreeze Studios -pelitalon julkaisemana.
Kehittäjä Double Finen pomo Tim Schaferin mukaan yhteistyö Tukholmassa majailevan Starbreezen kanssa sujuu mukavasti, onhan studion meriittilistalla esimerkiksi Paydayn ja Brothers: A Tale of Two Sonsin kaltaisia kiitosta keränneitä teoksia.
Mobiilipuolelta tuttu Fallout Shelter julkaistaan ensi tiistaina myös Xbox Onelle sekä Windows 10:lle.
The Order: 1886 -räiskinnästään tuttu Ready at Dawn on joutunut lykkäämään Deformers-pelinsä julkaisupäivää.
Helmikuun 14. päivälle suunnitellun Deformersin lykkäyspäätös tehtiin muutaman viime viikon aikana kerätyn datan sekä saadun palautteen johdosta. Ready at Dawn päätti loppupeleissä käyttää vielä hieman aikaa pelinsä hienosäätämiseen, jotta kokonaisuus olisi nautittavampi. Uutta julkaisupäivää ei ole kerrottu, mutta suuresta viivästyksestä tuskin on kyse.
Deformersin pariin päästään PC:llä, PlayStation 4:llä sekä Xbox Onella.
Helmikuussa leikitään villalla, tapellaan miekoilla, ollaan masentuneita kissoja ja palataan roolipelihelmen maailmaan.
Ubisoftin For Honor on mielenkiintoinen tapaus. Jo sen perusidea kutkuttaa mielikuvitusta: Jos viikingit, ritarit ja samurait tappelisivat, mikä taho voittaisi? Tämä on lähtökohta, josta peli potkaistaan käyntiin.
Nintendon toimitusjohtaja Tatsumi Kimishima kertoi keskiviikkona Asia Nikkeille, että Nintendon uusi verkkopalvelu maksaa kuluttajalle noin 2000–3000 jeniä vuodessa, eli 16–25 euroa.
Conan O'Brienin hupaisa Clueless Gamer -videosarja on täällä taas. Tällä kertaa toivottomiksi pelaajiksi paljastuvat showmiehen itsensä lisäksi useammat Super Bowlissa nähtävät pelaajat.
Lokakuussa ilmestynyt Mafia III on saamassa heikohkosta arvostelumenestyksestään huolimatta vielä peräti kolme tarinalaajennusta.
Alkujaan vuoden 2014 E3-messujen yhteydessä esitelty Project Giant Robot on kuollut ja kuopattu, paljasti Nintendo.
Legendaarisen Shigeru Miyamoton johdolla työstetyn Wii U -projektin oli tarkoitus hyödyntää toiminnassaan erityisesti konsolin kosketusnäytöllisen GamePad-ohjaimen ominaisuuksia. Project Giant Robotin kehitystyö käynnistyikin alun perin tekniikkademona, joka päätettiin sittemmin laajentaa kokonaiseksi peliksi.
Joulukuussa julkaistu Super Mario Run sai päivityksen, jonka myötä pelissä esiintyneet ongelmat on korjattu. Lisäksi tasohyppely on saanut muutaman uuden pelitilan.
Nykyisen normaalin vaikeusasteen sijasta on mahdollista valita Easy Mode -pelitila, joka tekee hyppimisestä hieman helpompaa. Easy Modessa aikarajat on poistettu ja yrityskerrat ovat rajattomia. Myös Toad Rallyssa pisteiden kerääminen on helpompaa kuin aikaisemmin.
Huhtikuussa ilmestyvä Yooka-Laylee tuo Nintendo 64 -ajan raikkaat tuulet nykykonsoleille. Lyhyt ToyBox-demo antaa ennakkomaistiaisia eläinparivaljakon seikkailuista.
EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilsonin mukaan vuoden 2017 joulumarkkinoille ilmestyvä Star Wars Battlefront 2 on isompi kuin edeltäjänsä.
Sony julkaisi blogissaan kylmälle helmikuulle viihdettä tarjoavan PlayStation Plus -pelikokoelman. Valikoiman nimekkäintä kaartia edustaa kaikkien tunteman Säkkipojan tähdittämä LittleBigPlanet 3, mutta onpa mukana jälleen myös iso liuta pienempiä indienimikkeitä.
Uudet ilmaispelit ovat ladattavissa tuttuun tyyliin kuukauden ensimmäisenä tiistaina – helmikuussa moinen osuu ensi viikon tiistaille.
Uudet pelit:
Tammikuun alkupäivinä Tampereelle avattu Suomen pelimuseo on kerännyt vajaassa kuukaudessa kävijöitä kiitettävään tahtiin. Vapriikissa sijaitsevassa pelimuseossa on ehtinyt vierailla jo yli 10 000 innokasta vierailijaa.
Square Enix on antanut päivämääriä muutamille Final Fantasy XV:n tulevaisuudessa häämöttäville lisäosille.
Helmikuun 21. päivä tarjolle saapuu Booster Pack, joka päästää pelaajat rellestämään sangen tyylikkäässä Magitek Exosuit -puvussa. Maaliskuun 28. päivä julkaistava Episode Gladio selvittää, mihin karismaattinen miekkonen katosikaan varsinaisen pääpelin kampanjan aikana. Prompton oman episodin pariin taas päästään kesäkuun tienoilla. Kokki-Igniksen seikkailujen ilmestymisajankohta ei ole toistaiseksi selvillä.
Trilogiaksi uumoiltu The Banner Saga saa kolmannen osansa. Projekti saavutti tavoittelemansa joukkorahoitussumman Kickstarter-palvelussa.
Stoic Studion asettama nöyrä 200 000 dollarin tavoite täyttyi sangen nopeaan tahtiin, ainoastaan viikko kampanjan käynnistymisen jälkeen. Roposiaan voi pistää likoon vielä 35 päivän ajan täällä. Myös pelisarjan ensimmäinen osa toteutui vuonna 2012 joukkorahoituksen suosiollisella avustuksella.
Lisää Psychonautsia luvassa. Vielä ei tule täyttä jatko-osaa, mutta itsenäinen välinäytös kuitenkin, vain PS4:n VR-näytölle.
Insomniac Games -pelistudio ei ole Yhdysvaltain tuoreen maahanmuuttopolitiikan ystävä. Tämä asia tulee kovin selväksi studion Youtube-kanavalla julkaistun videon myötä.
Electronic Artsin yhteisövastaava Daniel Lingen sai lyhyellä ja ytimekkäällä twiitillään erityisesti skeittipelikansan pähkinöiksi.
Varsin vihjaileva twiitti puhuu vahvasti sen puolesta, että Electronic Arts olisi työstämässä uutta osaa kulttimaineen haalineeseen Skate-pelisarjaansa. Edellinen osa Skate 3 nähtiin vuonna 2010 Xbox 360:llä sekä PlayStation 3:lla.
Lisäinformaatiota sarjan jatkon suhteen kuultaneen lähitulevaisuudessa – ehkäpä viimeistään kesän E3-messuilla.
Oulussa majailevan Super God -studion debyyttiprojekti Riptale on saatu kunnialla Steam Greenlight -palveluun.
Riptalen protagonistina sinkoilevan Kumon taistelumekaniikka ei ole Greenlight-sivun kuvauksen perusteella yksitoikkoista toimintanapin näpyttelyä, vaan vaihtelua haetaan erilaisia liikesarjoja mahdollistavilla timanteilla. Myös hyökkäysten tähtäämisellä on suuri merkitys, jotta luolastoissa lymyilevät demonit ja lohikäärmeet päätyisivät manan maille tyylikkäästi.
Legendaarisen Namco-pelitalon perustaja Masaya Nakamura on menehtynyt varsin kunnioitettavassa 91 vuoden iässä.
Alkujaan Nakamura Manufacturing -nimellä tunnettu viihdejätti perustettiin vuonna 1955. Myöhemmin lasten huvilaitteiden valmistukseen keskittynyt firma muutti nimensä Nakamura Amusement Machine Manufacturing Companyksi, josta muodostuukin kätevästi kaikille tuttu lyhenne Namco.
Parhaita elokuvia ei välttämättä saa sovitettua parhaiksi peleiksi. Mitä esimerkiksi voi odottaa, kun Ilmestykirja. Nyt. otetaan käsittelyyn itsensä Francis Ford Coppolan avustuksella?
Helsinkiläisen Cornfox & Bros. -pelitalon Oceanhorn: Monster of Uncharted Seas tekee tuloaan myös Nintendon Switch-konsolille.
Ehtaa Zelda-henkeä huokuva rooliseikkailu julkaistiin alkujaan mobiililaitteille, mutta pelin pariin päästiin viime vuonna myös PlayStation 4:llä sekä Xbox Onella. Cornfox & Bros. työstää miljoonamyynteihin saakka yltäneelle pelilleen paraikaa myös jatko-osaa. Knights of the Lost Realm loikkaa näkövinkkelissään kolmanteen persoonaan, mutta muutoin tunnelman luvataan pysyvän hyvin pitkälti samana.
Muistatko Outcastin, tuon vuonna 1999 julkaistun seikkailueepoksen, joka vei pelaajansa mystiseen Adelpha-maailmaan?
The Coalition on lisännyt Gears of War 4:n moninpelikahinoihin mahdollisuuden pelata ristiin PC:llä sekä Xbox Onella.
The Coalition piti aiheen tiimoilta testivaiheen viime vuoden loppupuolella. Kehittäjät päättivät yli 750 000 tahkotun ottelun ja pelaajilta saadun positiivisen palautteen perusteella tuoda ominaisuuden pysyvästi Gears of War 4:n moninpelivalikoimiin. Yhteistä sodankäyntiä voi harrastaa pelin Social Quickplay -listalla.
FIG-palvelussa joukkorahoitusta hakenut Pillars of Eternity II: Deadfire on saavuttanut 1,1 miljoonan dollarin tavoitteensa alle vuorokaudessa.
Deadfire-lisänimen saanut jatko-osa jatkaa myöskin joukkorahoituksen turvin kehitetyn ensimmäisen osan tarinaa jo ennestään tuttujen hahmojen kera. Kehittäjä Obsidian suositteleekin tahkoamaan alkuperäisen julkaisun ennen kakkososan pelaamista. Luvassa on myös liuta fanien toivomia pelimekaanisia parannuksia.