Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Ethan Carterin katoamista selvitellään pian myös Xbox Onella

Kehuja kerännyt The Vanishing of Ethan Carter saapuu muutaman vuoden viiveellä myös Xbox Onen valikoimiin.

The Astronautsin kehittämä indieseikkailu saa Xbox Onella kylkeensä muutamia uudistuksia. Sen lisäksi, että tarinan voi tahkota täydellä 4K-tarkkuudella, on mukana myös täysin uusi Free Roam -pelimoodi. Fanien toivoma ominaisuus päästää pelaajat tutkimaan Red Creek Valley -kaupunkia täysin vapaasti ilman tarinan asettamia kahleita. Pelimuoto saattaa tehdä myöhemmin tuloaan myös muille alustoille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Rocket Leaguen suosio ei ota laantuakseen – pelaajamäärät huitelevat jo 40 miljoonassa

Supersuosittu autopalloilu Rocket League on saavuttanut yhteensä jo yli 40 miljoonaa pelaajaa, kertoo kehittäjä ylpeänä Twitter-viestissään.

Vajaat kolme vuotta sitten PlayStation 4:llä kulkuaan aloitellut Rocket League on sittemmin julkaistu muillekin tärkeille alustoille, viimeisimpänä Nintendo Switchille viime vuonna. Lisäksi kehittäjä Psyonix on pitänyt verkkokahinat tuoreina laajentamalla peliään jatkuvasti uusia ominaisuuksia tuovilla päivityksillä.

Jaakko Herranen
Uutinen

South Park: The Fractured But Whole laajenee Danger Deck -lisäosalla

Ubisoft jatkaa South Park: The Fractured But Wholen tarjoamaa kokemusta Danger Deck -laajennuksella.

Danger Deck tarjoaa Ubisoftin mukaan reilusti uusia haasteita varsinaisen emopelin kylkiäisiksi. Laajennus heittää pelaajan New Kid -hahmonsa kera uusille alueille, jossa vastaan asettuu räätälöityjä taistelukohtaamisia ja monenlaisia erikoishaasteita. Vihollisköörissä nähdään pelistä tuttuja hahmoja King Crabista Aunt Sheilaan. Palkintona on esineitä ja lisäkostyymejä, joita voidaan käyttää myös peruspelin puolella.

Jaakko Herranen
Uutinen

Minecraft-henkinen Dragon Quest Builders Nintendo Switchille helmikuussa

Square Enixin rakenteluroolipeli Dragon Quest Builders nähdään Nintendo Switchillä helmikuun 9. päivä.

Viime vuonna PS Vitalle ja PS4:lle ilmestynyt seikkailu ei ole pelkkää Minecraft-henkistä rakentelua, sillä mukana on puhdasverinen tarinapohjainen seikkailunsakin. Tarkoituksena on palauttaa Alefgardin maailma entiseen loistoonsa rakentamalla kaupunkeja ja haalimalla näihin asukkaita. Uudet tulokkaat taas puolustavat kaupunkejaan ja tarjoavat pelaajalle erilaista puuhailtavaa esimerkiksi tehtävien muodossa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uusi Dragon Ball FighterZ -traileri tarjoaa nannaa alkuperäisen animesarjan faneille

Arc System Works on julkaissut uuden trailerin odotetun Dragon Ball FighterZ -mätkintänsä tiimoilta.

Jump Festa 2017 -tapahtuman yhteydessä paljastettu japaninkielinen traileri sisältää roimasti perinteistä Dragon Ball Z -toimintaa supersayalaisineen ja eeppisine erikoisliikkeineen. Hektisen mätkinnän taustalla pauhaa erityisesti alkuperäisen animesarjan faneja miellyttävä teemakappale We Were Angels.

Dragon Ball FighterZ julkaistaan tammikuun 26. päivä PC:lle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ruoskaa heilutteleva Fury täydessä tohinassa tuoreella Darksiders III -pelikuvavideolla

IGN on päässyt käsiksi toukokuussa julkistettuun Darksiders III -toimintaseikkailuun, jota esitelläänkin nyt näyttävällä pelikuvavideolla.

Protagonisti Fury pistää videolla vihulaisia halki, poikki ja pinoon ruoskamaisen aseen avustuksella. Parin minuutin mittaisen maistiaisen loppupuolella vastaan marssitetaan rivivihollisia kookkaampi, valtavaa kirvestä heilutteleva laavaköriläs. Aiempaa avoimempaan maailmaan sijoittuvan Darksiders III:n on kerrottu koostuvan seikkailun, pulmanratkonnan sekä hurmeisen taistelun pyhästä kolminaisuudesta.

Jaakko Herranen