Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

For Honorin eeppisiin taisteluihin voi osallistua tulevana viikonloppuna maksutta

Ubisoft heittää tulevana viikonloppuna For Honor -taistelupelinsä tarjolle ilman erillistä maksua. Pelaamaan päästään niin PC:llä, PlayStation 4:llä kuin Xbox Onellakin.

Jo torstaina 10. elokuuta käynnistyvä ilmaisviikonloppu päästää innokkaat tahkoamaan vapaasti niin kampanjatilaa kuin moninpelipuoltakin. Tapahtuma toimii myös kätevänä pohjustuksena 15. elokuuta starttailevalle kolmannelle kaudelle, joka värittää karkeloita uusilla sankareilla ja taistelutantereilla.

Jaakko Herranen
Uutinen

The Long Dark sai julkaisutrailerinsa

Pitkään Steamin Early Accessissa ja Xbox Game Preview'ssa ollut The Long Dark julkaistaan virallisesti elokuun 1. päivä PC:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle. Samalla peli saa myös tarinatilan avauskauden kaksi ensimmäistä episodia.

Petri Leskinen
Arvostelu

Loistava nostalgiatrippi

Naughty Dogin legendaariset tasoloikat uusittiin Skylanders-tiimin toimesta. Onko lopputulos pelkkä nostalgikkojen iltatrippi vai kestävätkö ysäriloikat myös nykypäivän vaatimukset?

Markus Mesiä
Uutinen

Reilut kaksi vuotta sitten ilmestyneen Dying Lightin lisäsisältövirta ei osoita laantumisen merkkejä

Tammikuussa 2015 ilmestynyt zombiseikkailu Dying Light saa edelleen lisäsisältöä – vieläpä kokonaisen vuoden tarpeiksi.

Kehittäjästudio Techlandin tiedotteen mukaan Dying Lightiä tahkoava yhteisö on pysynyt edelleen vahvana viikottaisten pelaajamäärien huidellessa puolen miljoonan molemmin puolin. Tulevan 12 kuukauden sisälle mahtuu peräti kymmenen maksutonta lisäpakettia, joiden sisältö vaihtelee uusista yhteisötapahtumista ja vihollisista aina tehtäviin saakka. Kehittäjät julkaisivat aiheen tiimoilta lyhyen esittelyvideon.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Kuoleman koneen varjo ihmisten yllä

Suomen vanhimman pelitalon, Housemarquen uutuuspeli Nex Machina on valmis reilun kahden vuoden luomisjakson jälkeen. Luvassa on jälleen kahden tatin heilutusta intensiivisen ja upean arcade-pelin merkeissä.

Toni Turunen
Uutinen

Puolisen tuntia satumaisen nättiä Ni no Kuni II: Revenant Kingdom -pelikuvaa

Bandai Namco on julkaissut runsain mitoin pelikuvaa odotetun Ni no Kuni II: Revenant Kingdom -roolipelinsä tiimoilta.

Taannoisilla E3-messuillakin pelattavana olleessa demossa päästään muun muassa mittelemään voimia Thogg- ja Longfang-pomohirviöitä vastaan. Juonnetulla videolla nähdään myös ripaus vapaamuotoisempaa seikkailua sekä protagonisti Evanin, Rolandin ja Tanin välistä jutustelua.

Level-5-studion työstämä Ni no Kuni II: Revenant Kingdom julkaistaan tammikuun 19. päivä PC:lle sekä PlayStation 4:lle.

Jaakko Herranen
Artikkeli

Toivoa tulevasta: Destiny 2:n beetaa testaamassa

Destiny 2:n beeta antaa luihusta sisältömäärästä huolimatta kouriintuntuvan käsityksen siitä, mihin suuntaan sarjaa ollaan viemässä. Monet pidemmän aikavälin viihtyvyyden kannalta oleelliset seikat saavat kuitenkin odottaa varsinaiseen julkaisuun asti.

Paavo Niskala