Far Cry 5 julkaistaan hulppeana Resistance Edition -erikoispainoksena
Ubisoftin odotettu Far Cry 5 -räiskintä saa perusversion oheen varsin näyttävän Resistance Edition -keräilijäpainoksen.
Ubisoftin odotettu Far Cry 5 -räiskintä saa perusversion oheen varsin näyttävän Resistance Edition -keräilijäpainoksen.
WRC 7 edustaa ranskalaisen Kylotonn Gamesin kolmatta kierrosta rallilisenssin haltijana. Viimesyksyinen iteraatio korjasi jonkin verran ongelmia, joten tuoreimman osan kohdalla on taas varovaisia toiveita paremmasta.
Wolfenstein II: The New Colossuksen julkaisutraileri on säästänyt suurimman yllätyksensä aivan videon loppumetreille: kyllä, itse Adolf Hitler on tällä kertaa tavalla tai toisella mukana pelissä.
Sankariräiskintä Overwatch on saavuttanut 35 miljoonan pelaajan rajapyykin, kertoo kehittäjä Blizzard Twitterissä.
Syystäkin lukemia hehkutellut Blizzard on luonnollisesti hyvin tyytyväinen hulppeista pelaajamääristä. Luvut ovat kasvaneet tasaisesti sitten puolentoista vuoden takaisen julkaisun, eikä suurta kyllästymistä ole ainakaan toistaiseksi havaittavissa. Muistettakoon toki, että kyseessä on Overwatchia kokeilleet pelaajat, ei suinkaan pelikopion ostaneet käyttäjät.
Reilu kuukausi sitten PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle ilmestynyt Destiny 2 on tekemässä tuloaan myös PC:lle. On siis vähintäänkin hyvä aika julkaisutrailerin.
Resident Evil 7: Biohazard laajeneee joulukuussa kahden paketin voimin.
Viime vuonna useammallekin alustalle ilmestynyt DOOM saa Switch-julkaisunsa marraskuun 10. päivä.
1930-luvun animaatioista ammentava Cuphead-tasoloikka on saavuttanut miljoonan kappaleen myynnit.
Cupheadin työstänyt Studio MDHR kertoo tiedotteessa olevansa otettu pelinsä miljoonamyynneistä. Kehittäjinä toimineet Moldenhauerin veljekset Chad ja Jared eivät olisi omien sanojensa mukaan osanneet odottaa näin valtaisaa menestystä vain pari viikkoa takaperin julkaistulle indie-pelilleen.
Life is Strange: Before the Stormin toinen jakso julkaistaan ensi viikolla.
Indieyhtiö Black Riddles Studios kehittää joukkorahoituksella Battle Royale -moodin sisältävää Crazy Justice -peliä.
Venom Arcade Fight Stick on lompakkoystävällinen ilotikkua, joka toimii usealla alustalla. Samalla kun valmistaja kumartaa useampaan nurkkaan, pyllistää se yhteen suuntaan – itse kuluttajalle.
Pelien on määrä saapua ladattaviksi vielä tämän vuoden puolella.
Puolalaisen Reikon Gamesin debyyttipeli Ruiner esittelee synkkääkin synkemmän, kyberpunkmaisen tulevaisuudenkuvan.
Zenimax Online on paljastanut The Elder Scrolls Onlinen laajentuvan vielä loppukuusta Clockwork City -lisäpaketilla.
Clockwork Cityn on lupailtu tarjoavan peräti kymmenisen tuntia tarinasisältöä. Lisäksi laajennus tuo peliin virtuaalista sälää uusien haarniskojen ja muiden kustomointimahdollisuuksien muodossa. Clockwork Cityn tarinapuoleen voi jo tutustua suuntaamalla lähimpään maagikiltaan ja käynnistämällä prologina toimivan Of Knives and Long Shadows -tehtävän.
Ubisoft on paljastanut piakkoin ilmestyvän Assassin's Creed Origins -seikkailun julkaisun jälkeiset suunnitelmat. Luvassa on niin maksullista kuin maksutontakin lisäsisältöä.
Pelin 40 euron hintaluokkaan loksahtava kausikortti sisältää kaksi tarinalaajennusta. Tammikuussa 2018 ilmestyvä The Hidden Ones sijoittuu emopelin tapahtumien jälkimaininkeihin, keskiössään pelaajaa vastaan asettuvat roomalaiset sotajoukot. Laajennuksen luvataan nostavan hahmon tasokattoa ja tarjoavan lisää edistymismahdollisuuksia.
Supersuosittu sankariräiskintä Overwatch on saanut eilisestä alkaen varsin tyylikkään halloween-kuorrutuksen.
Electronic Arts ja DICE ovat päättäneet jatkaa odotetun Star Wars Battlefront II -räiskintänsä avointa beetavaihetta keskiviikkoon saakka.
Perjantaina kaikille avoimeksi muuttuneen testivaiheen oli alkujaan tarkoitus päättyä eilen, maanantaina. Pidennetyt verkkokahinat julkistettiin EA:n ytimekkäässä Twitter-viestissä. Pelaajien testissä on peräti neljä pelimuotoa: jopa 40 pelaajan Galactic Assault, eeppisiin avaruustaisteluihin keskittyvä Starfighter Assault sekä astetta pienemmän mittakaavan Strike- sekä Arcade-moodit
Everspacen tällä viikolla julkistettua Encounters-laajennusta esitellään nyt videon muodossa.
Gamescom-messuilla julkistettu Jurassic Park Evolution on saanut Frontier Expo 2017 -tapahtuman yhteydessä ensimmäisen pelikuvaa sisältävän trailerinsa.
Varsin näyttävään jälkeen kykenevän pelimoottorin voimin rullaava fiilistelytraileri keskittyy esittelemään erilaisia dinosauruksia, pelin kiistattomia päähenkilöitä. Omaa Jurassic World -teemapuistoa rakenteleva pelaaja pääseekin ilmeisesti tutkailemaan dinojen elämää hyvinkin lähietäisyydeltä, mikäli tunnelmallista traileria on uskominen.
Microsoft tarjoaa Xbox-pelaajille kuluvan viikonlopun aikana ilmaisen verkkomoninpelin riippumatta Live-jäsenyyden laadusta.
Uutiset ovat hyviä varsinkin niille, jotka ovat aikeissa osallistua viikonlopun Star Wars Battlefront II -beetatestiin. Mikäli Star Warsin maailma ei jostain syystä iske, voi kaikkia muitakin moninpelejä tahkota ilman muutaman euron kuussa kustantavaa Gold-jäsenyyttä.
Perjantaina startannut Free Play Days -kampanja jatkuu aina maanantaihin saakka.
Grand Theft Auto V:n hurjan suosituksi osoittautunu verkkorintama GTA Online laajentuu loppukuusta Transform Races -lisäpaketilla.
Psychonauts 2 -pelin parissa pakertava Double Fine on julkaissut aiheen tiimoilta liki vartin verran ennennäkemätöntä pelikuvaa.
Conan O' Brien on julkaissut pidemmän tovin jälkeen uuden jakson Clueless Gamer -sarjaansa. Käsittelyyn on päätynyt tällä kertaa Tolkienin luomaan Keski-Maahan sijoittuva Middle-Earth: Shadow of War.
Pian julkaistava WWE 2K18 saa kylkeensä mahtipontisella Universe Mode -nimellä kulkevan pelimuodon. Nyt aiheen tiimoilta on saatu hieman yksityiskohtia.