Luulin tietäväni kaiken olennaisen Japanin pelijätistä, mutta tämä mainio teos todisti luuloni vääriksi

Hyvää luettavaa tarjolla!

Kruunasin jokin aika sitten 50 Indie Games That Changed the World -teoksen yhdeksi parhaista videopelejä ja pelialaa koskevista kirjoista. Kyseessä oli toden totta mielenkiintoinen ja parhaimmillaan jopa näyttävä opus.

Mutta nyt olisin lisäämässä tälle parhaimpien alan kirjojen listalle toisenkin ehdokkaan.

Kyseessä on Keza MacDonaldin opus nimeltään Super Nintendo: How One Japanese Company Helped the World Have Fun.

Pelikorteista pelikasetteihin

Kuten teoksen nimi paljastaa, niin kirja keskittyy Nintendoon, tuohon japanilaiseen pelijättiin. Teos käy yhtiön eri vaiheita, alkaen ajoista ennen pelikonsoleita. Kyllä, pelikortit ja rakkaushotellit sun muut kyllä mainitaan.

MacDonald antaa kirjan alussa ymmärtää, että sivuilta löytyy uutta tietoa jokaiselle. Myös siis heille, jotka ovat seuranneet pelijätin tekemisiä keskivertoa tarkemmin. Ja kyllä, itse voisin väittää olevani suht hyvin perillä Nintendon edesottamuksista, mutta niin vain opin itsekin paljon uutta.

Kuva

Tässäpä sitä on laatuviihdettä.

Sainpa tietää (suoraan yhtiöön liittymättömänä asiana) heti ensisivuilla, että eräs ranskalaismies nimeltään Fabrice Heilig on rakennuttanut kopion Nintendon 1800-luvun toimistosta takapihalleen. Mitäpä sitä muuta tekisi, jos yhtiön valmistamien pelikorttien ja muiden esineiden kokoelma alkaa täyttää koko oman kodin? Kyseinen rakennus onkin siis nyt erään sortin museo Nintendon menneisyydelle. Aikamoista.

Opus on jaettu eri kappaleisiin, joista suurin osa keskittyy eri pelisarjaan. On Mariota, Metroidia, Zeldaa, Animal Crossingia, Wii Sportsia ja Splatoonia, noin muun muassa. Vaikka kappaleet onkin nimetty tuolla tapaa, niin pelkkiin peleihin ei keskitytä.

Käypä teos käy läpi myös useampia nimiä Nintendon pelien takaa. Valokeilaan pääsevät muun muassa Marion isä Shigeru Miyamoto, Zelda-sarjan tirehtöörinä tutuksi tullut Eiji Aonuma, jo 37 vuotta Nintendolla töissä ollut tuottaja Shinya Takahashi ja Nintendon entinen toimitusjohtaja Satoru Iwata, joka kuoli vuonna 2015 vain 55-vuotiaana. Etenkin Iwataan keskittyvä osuus, joka löytyy Kirby-kappaleesta, on mieltä lämmittävää luettavaa. Hyvä ettei tippa tule linssiin.

Kuva

Satoru Iwata ja Mario-veljekset.

Iwata oli paitsi rakastettu henkilö, niin hänellä vaikutti olleen hyvä käsitys siitä, mikä tekee Nintendosta Nintendon. Hänen johdollaan pelijätti pisti markkinoille DS-käsikonsolin sekä liikkeentunnistuksen kera jättimenestykseksi singahtaneen Wiin.

Näin se homma etenee

MacDonald on haastatellut useita pelintekijöitä, minkä ohella luettavissa on lainauksia myös muista lähteistä. Lainauksista käy hyvin ilmi se, että Nintendolla on hyvin erilainen lähestymistapa pelinkehitykseen.

Pelijätillä nimittäin ensin kehitellään hauska idea, mekaniikka tai muu vippaskonsti, jonka ympärille aletaan sitten rakentamaan kaikkea muuta. Mikä hahmo sopisi tämän idean ympärille?

Kuva

Splatoon on värikäs tuotos.

Tarjolla on myös muutamia esimerkkejä siitä, miten paketti on saatu lopulta kasaan. Splatoon-toimintanimikkeiden kehityksestä kerrotaan muun muassa, että pääosassa piti ensin olla jäniksiä, kunnes idea musteella roiskimisesta vei ajatukset lopulta mustekaloihin. Esimerkki antaa sivuilla käsitystä siitä, miten yhtiön luova prosessi toimii.

Mikäli Splatoon ei ole tuttu, niin sen pääosassa nähdään Inklingeiksi kutsuttuja ihmisten ja mustekalojen välimuotoja. Lisää Splatoonista voi lukea esimerkiksi äskettäin julkaistusta Splatoon Raidersin arvostelusta.

Kirjassa ei ole kuvia, vaikka ne olisivat joissain kohdissa toimineet kiinnostavina lisäyksinä.

Epäonnistumisista huolimatta

Teknologiamaailmassa, videopelit mukaan lukien, on kovat panokset. Yksikin iso floppi voi kaataa kokonaisia yhtiöitä, MacDonald kirjoittaa. Hän nostaa esimerkeiksi Sega-pelitalon Dreamcast-konsolin sekä vuoden 2024 Concord-verkkomoninpelin, joka ajettiin alas noin kaksi viikkoa julkaisunsa jälkeen. Huhuttu 400 miljoonan dollarin investointi ei tosiaan kannattanut.

"Mutta Nintendo on rakentanut itsensä niin, ettei sen tarvitse pelätä epäonnistumista, ja se on mahdollistanut sen innovatiivisen hengen säilyttämisen", todetaan opuksessa.

Yhtiöllä on kuulemma varallisuutta huomattavan paljon, joten jos jokin projekti tai useampi osoittautuu flopiksi, se ei vielä kaada koko laivaa.

Kuva

Ring Fit Adventure on mainio kokemus.

Nintendon tuottajaveteraani Shinya Takahashi kuvaa yhtiön suhtautumista riskeihin näin: "Ihmiset kysyvät meiltä aina, otammeko riskejä tarkoituksella. Mutta me emme oikeastaan ajattele riskejä – me vain jatkamme uusien asioiden tekemistä. Monien mielestä saattaa näyttää siltä, että otamme riskejä, mutta meille se on luonnollinen prosessi: luoda uusia asioita, joilla voimme yllättää ihmiset."

Ei liene ihme, että Nintendolta voi odottaa omintakeisia tuotoksia. Esimerkkejä ovat Labo-pahvilaitteet, erikoinen Alarmo-herätyskello sekä Ring Fit Adventure rengasohjaimineen.

Kiinnostavaa sisäistettävää

Pidin kirjasta hyvinkin paljon. Teoksen alkupuolen Mario-osuus ei jaksanut vielä innostaa, sillä asia oli sen verran tuttu ja moneen kertaan kerrattu, mutta tämän jälkeen alkoi homma rullaamaan. Jotakuinkin kaikki muut kappaleet, paitsi putkimieheen keskittyvä ja viimeinen osuus, olivat kiehtovaa ja kiinnostavaa uppouduttavaa.

Voin vain kuvitella, että jos Nintendo ei ole entuudestaan kovinkaan tuttu, niin teoksesta voi saada vielä enemmän irti. Iso suositus tälle kirjalle.

Teos tuntuu keskittyvän enemmän positiivisiin puoliin, joten vaikkapa pelijätin into oikeusjuttuihin tai sisällön sensurointiin ei saa aikaansa valokeilassa. Tätä puolta olisi voinut lisätä sivuille, jotta kokonaisuus olisi vielä kattavampi.

MacDonald kertoo perehtyneensä teosta kirjoittaessa uudelleen moniin Nintendon peleihin, joista moni ei päätynyt itse pelijätistä kertoville sivuille. Hän kertoo alkaneensa tehdä nimikkeistä listausta, ja mitä enemmän hän tuli eri pelejä pelanneeksi, sitä enemmän häntä harmitti, ettei päässyt kertomaan niistä.

Kuva

Kirjan kansi se näyttää tältä. En ole siihen kovin ihastunut.

Senpä takia aivan kirjan lopulla on 50 pelin lista, joka kattaa MacDonaldin suosikkipelit Nintendolta. Mukana ei ole ulkoisten studioiden tuotoksia, vain pelijätin sisällä työstetyt julkaisut kelpasivat nimettäväksi. En tiedä muista, mutta itse pidän lukea tämän sortin juttuja muiden suosikkinimikkeistä. Vähän niin kuin Elämän pelit -ketjussa keskustelualueellamme.

Listauksessa on mainittuna monta tunnettua klassikkoa (The Legend of Zelda: Ocarina of Time, Super Mario World, Donkey Kong jne.) sekä hieman harvemmin mainittuja tuotoksia (Shigeru Miyamoton kipparoima Pac-Man Vs, Daigassou! Band Brothers, Nintendo Land jne.).

Oiva listaus kaiken kaikkiaan.

Lukusuositus

Super Nintendo: How One Japanese Company Helped the World Have Fun onnistuu tekemään aiheesta Nintendon historiasta ja kulttuurista mielenkiintoisen kokonaisuuden.

MacDonaldin taustatyö, haastattelut ja omat havainnot tekevät kirjasta mainion katsauksen yhteen pelialan tärkeimmistä yhtiöistä. Tämän opuksen perusteella Nintendo ei ole myöskään lähdössä mihinkään.