The Super Mario Bros Movie elokuva nostokuva ja Pratt
Uutinen

1990-luvun Super Mario Bros. -elokuvan tähti John Leguizamo kritisoi tulevan Mario-elokuvan näyttelijävalintoja

Petri Kataja

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Vuonna 1993 julkaistun Super Mario Bros. -elokuvan tähti John Leguizamo ei ole tyytyväinen tulevaan Super Mario Bros. Movie -animaatioelokuvaan.

Aiemmassa elokuvassa, joka ei saanut kriitikoilta suitsutusta, Luigia näytellyt Leguizamo kritisoi tulevaa tuotosta etenkin näyttelijävalintojen osalta. Hänen mukaansa valinnat ovat askel taaksepäin.

"Ohjaajat Annabel Jankel ja Rocky Morton taistelivat todella kovasti, että pääsin pääosaan, koska olin latinanomies, eivätkä he [studio] halunneet minua pääosaan", Leguizamo muistelee Indiewire-sivustolle. "He taistelivat todella kovasti, ja se oli läpimurto. Se, että he ottavat askeleen taaksepäin ja eivät roolita toista [ei-valkoihoista näyttelijää], on aika perseestä."

Leguizamo näytteli vuoden 1993 elokuvassa Luigia Bob Hoskinsin esittäessä Mariota. Tulevan filmin pääosassa nähdään Chris Pratt Mariona, Anya Taylor-Joy Peachina ja Charlie Day Luigina. Koko näyttelijälistauksen voi lukea tämän uutisen kautta.

Viime vuoden syyskuussa Leguizamo kirjoitti Twitteriin olevansa tyytyväinen, että uusi Super Mario -elokuva tehdään. Hän kuitenkin mainitsi myös tällöin harmituksensa näyttelijävalinnoista.

Tämän lisäksi hän ilmaisi huolensa tulevan teoksen juonesta. "Olen ainoa, joka tietää kuinka saada tämä elokuva toimimaan käsikirjoituksen kannalta", kuului toteamus.

Huhtikuun 6. päivänä ensi vuonna julkaistava elokuva saadaan nautittavaksi myös kotimaisella kielellä. Suomenkielisen trailerin voikin katsastaa täältä.

Lisää aiheesta:

Käsitellyt henkilöt
Lähteet