Persona 3

Pelinkehittäjä Atlus ei välttämättä nimenä kerro kovinkaan monelle eurooppalaiselle juuri mitään. Kyseessä ei olekaan mikään ihme, sillä viime vuosina on oma mantereemme vasta päässyt nauttimaan kyseisen kehittäjäporukan antimista paremmin niin Shin Megami Tensei -sarjan kuin muidenkin tekeleiden muodossa. Nyt myös Atluksen toinen kuuluisa pelisarja, Persona, saapuu Eurooppaan, tosin SMT-lisänimellä.

Sarjassaan kolmas Persona saa alkunsa kun pelaajan itse nimeämä päähenkilö saapuu uuteen kotikaupunkiinsa. Kaikki vaikuttaa aluksi normaalilta, mutta junasta noustessaan kello lyö tasan kaksitoista yöllä. Yksikään sähkölaite ei enää toimi, ja kaupungin kaduilta löytyy vain verisen maan lisäksi ruumisarkkuja. Ainoa merkki elämästä on nuori poika sopimuksen kanssa.

Toinen persoona

Persona 3 on hyvinkin perinteinen japanilainen roolipeli. Taisteluita on tutusti paljon ja ne ovat myös vuoropohjaisia sekä toimivat sillä monelle tutulla valikkopohjaisella systeemillä. Eroavaisuuksia on kuitenkin havaittavissa. Näistä ehkä monen mielestä mullistavin on se, että pelaaja ohjaa taisteluissa vain ja ainoastaan päähenkilöä tekoälyn hoitaessa muiden hahmojen toimet. Idea onkin aluksi hauska ja tuntuu erilaiselta verrattuna normaaliin meininkiin, mutta siinä on toki myös haittansa. Tekoälyn ei voi aina olettaa toimivan kuten toivoisi, mikä voikin pahimmissa tapauksissa johtaa turhiin Game Overeihin. Käskyjä muille hahmoille voi toki antaa, mutta ne ovat vain suuntaa antavia.

Toinen muista roolipeleistä eroava tekijä on Persona, eräänlainen hahmojen sisäinen demoni, joka antaa haltijalleen voimia, mutta myös heikkouksia. Personat ovatkin tärkeässä osassa niin pelin taisteluissa kuin muutamissa muissakin osuuksissa. Ne määräävät hahmojen käyttämät kyvyt aina iskuista muihin roolipeleissä perinteisesti nähtyihin "statseihin" tyyliin hyökkäys ja puolustus, mutta samalla ne määrittävät hahmojen heikkoudet ja vahvuudet, joilla on valtaisa merkitys pelin taisteluissa.

Vaikka vain päähenkilö on ainoa, joka voi käyttää monia eri personia, on niiden kouluttaminen ja hankkiminen merkittävässä osassa peliä. Jo moniin erilaisiin personiin pääsee käsiksi taisteluiden jälkeisten "muistipelien" kautta, mutta parhaimmat otukset saa yhdistelemällä näitä toisiinsa muun muuassa Shin Megami Tensei: Lucifer's Callista nähdyllä tavalla.

Vain elämää ei sen enempää

Jo perinteisten roolipelielementtien, kuten taisteluiden ja hahmonkehityksen lisäksi löytyy Persona 3:sta myös muita ideoita, mitkä tekevätkin pelistä roolipelin sanan varsinaisessa merkityksessä. Yksi näistä on arjen ja perinteisemmän luolastojen tutkimisen erottaminen toisistaan. Arkiset puuhat hoidetaan päivisin koulua käymällä ja sosiaalisia suhteita hiomalla, mikä voikin kuulostaa joidenkin korviin hyvinkin oudolta. Kuka nyt oikeasti tahtoisi pelissä tuskailla kaverisuhteista ja opiskelusta, kun saman ajan voisi käyttää näiden unohtamiseen? No, joitain tämä voi toki innostaa, muttei todellakaan valtaosaa, mikä voikin jättää Personan tuskalliseksi kokemukseksi. Päivällä tehtävät asiat vievät nimittäin todella suuren osan peliajasta ja vielä kun siitä suurin osa koostuu lopulta hyvinkin tyhjänpäiväisestä dialogista, voi pelin tie viedä kaupan "käytetyt" -hyllylle alta aikayksikön. Jopa itselläni alkoi haukotuksia ilmaantua kun sama vanha juoksijapoika valittaa nilkastaan sen kymmenennen kerran.

Onneksi tämä kaikki työ ei ole turhaa, vaan kavereiden huomioimisesta palkitaan mahdollisuudella luoda parempia personia, mikä taas minimoi hieman monelle tuttua ja turhauttavaa hahmojen kehittämistä. Toki voi tietenkin kysyä itseltään kouluttaako hahmojaan mieluummin jopa tunteja, vai kuluttaako tämän ajan kaverien kanssa oleskeluun ja heidän turhanpäiväisten ongelmien kuunteluun. Tässäkin on tietenkin otettava huomioon se, että hahmojen kehittäminen on tuttuun roolipelien tapaan väkisin jossain tilanteissa edessä, sillä vaikeustaso vaihtelee välillä raivostuttavan tiheään tahtiin helposta todella haastavaan.

Itse hahmojen koulutus tapahtuu yöllä niin sanotun Dark Hourin aikaan, jolloin Tartarukseksi ristitty valtaisa torni ilmaantuu tutkittavaksi. Kyseinen torni koostuu monista kerroksista, jotka muodostuvat sattumanvaraisesti, minkä johdosta tornista ei ole yhtä ja samaa karttaa olemassa. Myös tämän keinon takia Tartaruksen käytävät ovat tylsiä putkia, joiden ulkoasu toistaa itseään tylsistymiseen asti, vaikka välillä muotoilu- ja väriteema saakin pientä muutosta. Tämä on todella suuri sääli, sillä Tartarus on oikeastaan pelin ainut kunnon luolasto paria naurettavaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Etanoiden tahdissa

Tarinaltaan ja sen kerronnaltaan Persona 3 ei ole sitä kirkkainta kärkeä. Koska peli etenee vuorokausi kerrallaan - joita muuten riittää - ei paljoa ehdi yhteen syssyyn tapahtumaan puhumattakaan siitä, että jokaiseen päivään saataisiin mielekästä sisältöä. Suurimmat tapahtumat onkin yleensä laitettu noin 30 päivän päähän toisistaan, joten pitkähköjä taukoja juonesta on silloin tällöin luvassa. Tämän voi silti jollain tapaa antaa anteeksi, sillä tarina ei todellakaan ole pelin vahvempia osa-alueita, vaan se koostuu oikeastaan siitä perinteisestä "pelastetaan maailma" -kaavasta, johon on toki saatu makua muutamalla juonenkäänteellä ja erikoisella hahmolla.

Itse pääosassa olevat hahmot eivät kuitenkaan edusta aivan niitä mielenkiintoisimpia henkilöitä. Jokaisella on toki jonkinlainen historia, jolla on merkitystä tarinan kanssa, mikä jää kuitenkin hieman laimealle asteelle. Sentään hahmojen ääninäyttely ei ole tätä luokkaa, vaan lähes jokaisen ääni sopii näille loistavasti, eikä näyttelijöiden suorituksestakaan oikein voi valittaa.

Muusta äänimaailmasta voikin olla sitten aivan toista mieltä ja varsinkin musiikki jakaa vahvasti mielipiteitä. Valtaisa osa biiseistä koostuu nimittäin ylipirteästä J-popista, mitä kaikkien ei voi missään nimessä odottaa sietävän. Kuitenkin jos pinnaa, hermoja ja sietokykyä riittää, tottuu musiikkeihin kohtuu hyvin ja ainakin allekirjoittanut pääsi jopa toteamaan biisien lopulta sopivan suhteellisen hyvin peliin ja sen meininkiin.

Kuitenkin suurin ongelma, josta SMT: Persona 3 kärsii on todella kova kilpailu. PS2 on roolipelien faneille suorastaan unelmakonsoli juuri valtaisan tarjonnan takia, joten P3 jää väkisinkin jalkoihin. Jos kuitenkin kaikki muut ropet on jo tahkottu tai yksinkertaisesti kaipaat paneutumista vaativaa, haastetta tarjoavaa japanilaista roolipeliä, jolla on hieman uutta annettavana, suosittelen ainakin testaamaan Persona 3:sta. Kaikille tämä ei missään tapauksessa kuitenkaan uppoa, mistä johtuen kevyempiin peleihin tottuneet voivat pudottaa arvosanaa melkeinpä kahdella.

Kirjaudu kommentoidaksesi