MotorStorm Pacific Rift

Jos jätetään Karting-pelit(Mario Kartit sun muut) pois, jäljelle "kunnon" autopeli kokemuksista kaksi ensimmäistä Gran Turismoa, Burnout 3 ja sarjan Revenge osa. Ensimmäistä MotorStormia tuli joskus pelatuksi kaverilla, mutta siihen se jäikin. MotorStorm: Pacific Riftin 2.0. Demo oli Demo, josta jäi lopulta haluamaan lisää. Demo tuki myös kaksinpeliä, mikä kaksinkertaisti rallikokemukset.

Moottorimyrskyn toinen tuleminen omasta perspektiivistäni, olkaa hyvä.

Kilpa-ajoissa harvemmin löytyy minkään sortin juonta, eikä Pacific Rift tee poikkeusta. Hyvä niin.

Edellisessä moottori myrskyssä poltettiin, tai enemmän liattiin kumia Monument Valleyn aavikoilla ja vuoristoissa. Vaikka kokemukseni ensimmäisen MotorStormiin ovat rajoitetut, hiekkaa hiekan jälkeen kukkuloilla ei hirveästi houkuttele. Pacific Riftissä ollaankin trooppisella saarella. Jo pelkästään saari joka kätkee sisäänsä oman saarellisen helvettinsä kuulostaa houkuttelevalta. Tai sitten ei. Joka tapauksessa, saarelta löytyy kaikkea muuta kuin santaa kukkuloilla.

Pelissä kisataan 16 kilpailijan kisoja, ja vain yksi voi voittaa. Voitto saavutetaan lähes virheettömällä ajolla ja rumalla kontaktilla vastustajia kohtaan. Edellisestä osasta mukana oleva turbo buustaus on edelleen pelin tärkeä, ehkä paras(ja ainoa) saada itsensä kunnon vauhtiin, mutta liika buustaaminen räjäyttää menopelin taivaan tuuliin. Ennen buustia piti vain odottaa jotta mittari olisi taas tarpeeksi alhainen uuttia burstia varten, nyt voi koukata vesilammikkojen tai matalien jokien kautta jotta moottori jäähtyisi nopeammin. Vastaavasti joiltakin radoilta löytyy kuumaa pätsiä moottoria polttamaan. Buustia voi myös käyttää mönkijöitä isommilla kulkupeleillä taklauksiin, mutta kuten voi jo arvata, tämä syö buusti mittaria.

R2-napista taas kerran kaasutetaan, X-napista turbot, L2-napista jarrut, O-napista käsijarrut ja vasemmasta analogitatista ohjataan. Ei mitään ihmeellistä kamaa, ellei sitten L1- ja R1 napit osu silmään. Niistä heitetään luuvitoset ja ram-taklaukset. Ehdin jo mainita että ram-taklaukset syövät buustia. Onneksi oman käden kautta menevät nyrkit eivät syö buustia yhtään.

Autoja löytyy kahdeksan erilaista tyyppiä, prätkä, mönkijä, rantakirppu, ralliauto, maasturi, jeeppi, rekka ja uutuutena tyly monsteri joka littaa kaiken alleen jäävän. Jotkut kääntyvät hitaasti, jotkut tarkasti. Jotkut kiihtyvät hitaasti, jotkut nopeasti. Kulkupelien erot ovat päivän selviä asioita eikä niistä tarvitse tehdä mitään prosentuaalista taulukkoa jokaisen ajoneuvon ominaisuuksista. Henkilökohtainen suosikkini on rantakirppu, lähinnä hallittavuutensa ansiosta. Prätkällä ja mönkijällä ei ole suositeltavaa aukoa suuta, paitsi että luuvitosen täräyttäminen kanssakilpailijaa samanlaisella kulkupelillä on aina vain yhtä hauskaa ja se on pakko tehdä vaikkakin sitten huvin vuoksi. Ralliautot pärjäävät vain nopeudessa ja näin ollen ovatkin enemmän aikaajoihin soveltuvia. Ne hajoavat pienestä. Maasturi on kunnon joka-paikan-höylä, mutta ei ollut ihan mieleeni, niin paljon kun balanssista olevista kulkupeleistä pidänkin. Jeeppi puskee, puskee ja puskee, mutta hallittavuus on aivan kauhea. Rekat ovat... rekkoja. Monsterit ovat kevyesti porukan suosikkeja ja syystäkin. Ne ovat isompia kuin mitkään kulkupelit koko pelissä, ja niillä on aina vain yhtä hauskaa yliajaa muitten päältä. Hieman vaativammat kurvit ovat näille aina haaste.

Radat ovat rautaa. Löytyy vesiputouksia, hikisiä viidakoita, rannikoita ja hieman kuumempiakin olosuhteita. Orjamaisesta yhden polun reitistä ei ole hajuakaan, vaan pelaajat voivat hyödyntää erilaisia reittejä kisan aikana. Näin ollen yksikään kierros ei ole täysin samanlainen. Vaikka jotkut radat sisältävät isoja hyppyjä, tietyt "laittomat" hypyt kostautuvat ja aivan hulluja kierteitä peli ei anna tehdä. Tämä syö turhauttavasti miestä kun itse tietää että oma menopeli selviää ehjin renkain takaisin kisaan, peli ei anna moiseen tilaisuutta vaan sen sijaan auto rellestää kolaroiden miten sattuu. Tässä vaiheessa tuleekin taas kiire.
Kaikkien 16 ratojen opettelu on välttämätöntä, mikäli ei halua loppu kurveissa kellahtaa ympäri pienen kohoaman takia. Radat ovat niinkin yksityiskohtaisia. Usein näitä yksityiskohtia ei edes huomaa, kun tulee tutuksi...

... Festareitten kanssa. Tämä kyseinen, yksin pelattava peli tila on repinyt monien pelaajien hermot riekaleiksi. Miksi? Koska kisoja on liian paljon? Ei nyt aivan. Koska tekoäly huijaa isolla H-kirjaimella. Ainakin kun päästään tarpeeksi korkea-arvoisiin kisoihin, tuntuu kuin muilla olisi loputtomat buustit ja sinulla meinaa kärry koko ajan räjähtää. Vaikka tekoäly kuskit ajavat melko kiltisti omaa polkuaan, eivät ne voi vastustaa kiusausta tehdä pelaajan elämästä surkeaa. Kärkipaikan hallussa pitäminen pidempään kuin viisi sekuntia on todellista herkkua. Kärkipaikan menettäminen tuntuu melkein väistämättömältä. Onneksi ratojen avaukset eivät ole sidottuna tähän tilaan.

Lyhyesti sanottuna Festari-tilassa pitää voittaa, voittaa ja voittaa vielä lisää, jotta lisää kisoja pääsee lukoistaan, jotka myös kannattaa voittaa. Voittaminen ei ole pakollista, vaan hopeaan ja pronssiin voi myös tyytyä. Tämä ei tosin hirveästi edistä kisojen avaamista. Voittamalla ja joskus tulevilla bonus-vaatimuksilla avataan lisää sisältöä, mitkä mm. sisältää uudet, erilaiset mallit kahdeksasta eri kulkupelistä.

Mutta miksi pelata yksin, jos kaksin on kaunihimpi, kolmas toden sanoo ja neljäs pelaaja voisi olla enemmän kuin tarpeen? MotorStorm: Pacific Rift tukee maksimissaan neljä pelaajaa samalla ruudulla, mikä onkin hieman harvempaa herkkua tällaisessa vapaa muotoisessa kaahailussa. Jos jätetään Nintendon Mario Kartit pois, MotorStorm: Pacific Rift on enemmänkin niitä harvempia kaahailuja Pleikkareilla joita voi oikeasti pelajta kolmen muun kaverin kanssa saman ruudun ääressä. Oma tietämys ja muistot kertovat minulle Crash Tag Team Racingin olleen viimeisin moninpelattava kaahailu Pleikkari Kakkosella, joten PS3:lle nelinpeli kisat ovat enemmän kuin tarpeessa. Moninpeli on parhaimmillaankin sitä kaaosta, mitä-ihmettä hetkiä, naurunpyrähdyksiä ja asioitten selvittelyjä, joista ei puhuta. Mikään ei tunnu yhtä hyvältä kun ohittaa viimeisessä mutkassa kieroutuneen kaverinsa ja kiitää maaliin buustit viuhuen putkissa.

Mutta jos läheiset kaverit eivät ole kiinnostuneita maastokaahailu festareista, silloin seuraa kannattaa hakea maailman jokaisesta kolkasta. Nettipelit ovat palanneet ja saapuneet trooppiselle saarelle armottomampana kuin koskaan. Arvokisoja voittamalla saadaan pisteitä ja pisteillä noustaan arvoissa ylöspäin. Tämä on aika kyseenalaista hupia, sillä pelaajat ovat oikeasti armottomia nettikaahailuissa. Rehellisesti sanottuna en ole KOSKAAN onnistunut voittamaan yhtäkään kisaa, oli se sitten arvokisailuja tai hupikisailuja kyseessä, mistä jälkimmäinen onkin arvokisojen karsittu versio. Nimensä mukaisesti kisoja pelataan "ihan vain huvin vuoksi" eikä arvot nouse eikä laske.

Jos kuitenkaan seuraa ei kaivata, aina voi yrittää leikata omia aikojansa aika-ajoissa, mikä on omien Karting-Time-Trial-kokemusteni kautta koetettu mielestäni turkasen vaikeaa. Tekijöitten haamut yksinään riittäisivät minulle.

Ihmisissä, ainakin kilpailuhenkisissä löytyy aina himo päästä leuhkimaan jostain. Trophy-tuki on sitä varten, jotta pelaajilla olisi enemmän tekemistä(ja leuhkittavaa) pelin kanssa. Jotkut näistä vaativat juurikin nettipelaamista ja Festareitten läpäisyä, joten ei ainakaan ruusuilla tanssimista tulla kokemaan jos haluaa kahmia pokaaleja itselleen. Peli palkitsee pelaajan pokaalilla jo pelkästä neljän pelaajan kisasta, mikä voi kuulostaa enemmäänkin hyväksikäytöltä. Huolet unohtuu heti ensimmäisen kurvin jälkeen kun kaverit kiitää tuhatta ja sataa turbot putkessa.

Pelitiloja löytyy jonkin verran. Festarit(yksinpelattava "kampanja"), asetukset ja oma "talli", mikä sisältää omat saavutukset sun muu sälä, ovat kaikki tuttuja juttuja. Vapaa-kisa sisältää nettikisaamisen, yksin pelaamisen, moninpelaamisen ja aika-ajot. Ennen yksinpeluuta ja moninpeluuta valitaan rata, kierros lukumäärä, tekoäly kilpailijoitten vaikeusaste(pidä kohtuullisella, säästät hermojasi) ja tämän jälkeen montako tekoälyistä kuskia haluat mukaan ja vieläpä minkälaisilla kulkupeleillä. Tällainen vapaus saa tuntemaan itsensä kotoisaksi, ettei aina joudu toteamaan "no taas mä pelaan jotain sekalaisia autoja vastaan". Se tuo todella vapauden tunnetta ja jaksaa piristää. Aika-ajoissa taas valitaan rata, ja kulkupeli ja sitten menoksi. Hirveästi en aika-ajoihin ole jaksanut panostaa, joten hirveästi en kyllä niistä kommentoikaan.

Musiikkipuoli on ihan ok, lisensoituja biisejä löytyy sieltä sun täältä, mutta tosi kuskit laittavat Pleikkarinsa kovalevyltä soimaan kunnon tykitystä. Kulkuneuvojen ärähtelyt ovat kohdillaan, mikä myös on plussaa.

Grafiikka on hienoa jälkeä, menopelit ovat yksityiskohtaisia ja jokainen malli eroaa toisesta selvästi. Myös eri värivaihtoehdot ovat iso plussa.
Vesi on hienon näköistä, ja radat ovat muutenkin upeita. Ne ovat syystäkin rautaa.

MotorStorm: Pacific Rift on erinomainen kaahailupeli. Jo pelkästään nelinpeli tuki tekee pelistä omalaatuisen kun katsoo nelinpeli kaahailun tarjontaa nykypäivän peleistä. Yksinpeleissä MotorStorm: Pacific Rift on melkein perus kauraa, mutta moninpeleissä se pääsee oikeuksiinsa ja tekee sen, minkä se parhaiten osaa: Tuoda hauskoja, rämäpäisiä kaahailuelämyksiä. Yksinpeli kampanja on yksin hampaitten kiristävimmistä ajeluista mitä on vähään aikaan kokenut ja saa melkeinpä raavaan miehenkin kyyneliin. Yksityiskohtaiset radat ovat upeita ja nimenomaan jännittäviä.
Kunnon auto kaahailu Pleikkarilla on maittanut viimeksi Burnout 3: Takedownissa ja MotorStorm: Pacific Rift on hyvä jatkamaan kaahailukokemuksiani. Kavereitten kanssa peli on parhaimmillaan. Paremminkin olisi parempi hakea paikalle muutama vihamies... Nettikaahailu on tarpeeksi hyvä jotta sitä viitsii edes kokeilla muutaman kerran.

Joka tapauksessa moottori myrskyn toinen osa on mainio kaahailu PS3:lla, puolilta ja toisin jos unohdetaan tekoäly huijaus. En olisi uskonut maksavani tästä 70 euroa, mutta onpahan maksanut itsensä hiljalleen takaisin.

Kirjaudu kommentoidaksesi