Monolith Productions kasteli pelaajien alushousuja vuonna 2005 kahteen otteeseen. Xbox 360:lle ja PC:lle ilmestynyt Condemned: Criminal Origins vei poloiset pelaajat rottien ja narkkareiden asuttamien kuolinloukkojen tykö, kun taas PC:ltä uuden sukupolven konsoleille käännetty F.E.A.R. liikkui hieman perinteisemmissä asuinkomplekseissa, mutta käytti erinomaisesti hyväkseen japanilaisista kauhuelokuvista omaksuttuja oppeja. Vuonna 2008 nähdään molempien pelien jatko-osat, mutta sitä ennen pahinta pelkoaan voi ruokkia F.E.A.R.:in kahden lyhytepisodin avulla.

Kaksinkertainen pelkokerroin

Xbox 360:lle yksinoikeudella tehty F.E.A.R. Files sisällyttää samoihin kansiin jo aiemmin PC:lle ilmestyneen jatkon Extraction Point sekä uuden Perseus Mandaten, joista kumpainenkin tarjoaa pelitavasta riippuen noin puolisen kymmentä tuntia lisäpelattavaa. Extraction Point jatkaa tarinassaan suoraan siitä, mihin F.E.A.R. loppui. Pelaajan pelastushelikopteriin tarrautunut Alma-tyttönen pudottaa pelaajan ja hänen pari apuriaan ensimmäisen osan pääpaikkana toimineen Armacham Technology Corporation -yhtiön lähettyville, josta alkaa matka kohti uutta evakuointialuetta. Perseus Mandate alkaa noin alkuperäisen pelin puolesta välistä ja kertoo sisartarinan toisesta F.E.A.R.-tiimistä, joka lähetetään tutkimaan ATC:tä tämän aloitettua sodan Delta- ja F.E.A.R.-joukkoja vastaan. Ennen pitkään myös hekin pääsevät kohtaamaan ilahduttavan pikkutyttösen nimeltä Alma ja hänen perävanassaan tuoman helvetin.

F.E.A.R.:in valtit aikanaan olivat sen toimiva audiovisuaalinen kokemus, painostava tunnelma sekä ennen kaikkea vakuuttavan tappava tekoäly. Pelaajan jatkuvasti vireillä pitävä tekoäly on edelleen tallessa, minkä ensikertalainen huomaa ensimmäisen taistelun ja oman kuolinanimaationsa kohdalla. Viholliset ovat älykkäitä, käyttävät suojia avukseen, nakkelevat kranaatteja istuvan pelaajan jalkoihin ja kaikkein pahinta, osaavat kiertää aktiivisesti selustaan. Kun vihollisia on usein vielä sen verran, että tulituksen joutuu lähes välttämättä jakamaan useampaan suuntaan, antaa tekoäly haastetta kerrakseen. Onnekseen pelaajan kykyihin kuuluu ajan hidastus, minkä oikeaoppinen käyttö pelastaa monelta turhalta kuolemalta. Aikoinaan varsin pätevä efektikikka on nykyään hieman vanhahtava, mutta pelin vaikeustason takia välttämätön taito opittavaksi.

Valitettavasti edelleen varsin haastava tekoäly jää sitten episodien ainoaksi positiiviseksi ominaisuudeksi. Joko vuodet ovat vääristäneet mielikuvat F.E.A.R.:istä tai sitten konsoliversion kääntäjät ovat viettäneet enemmän aikaa kahvitauoilla kuin pelienginen parissa, mutta graafisesta tai auraalisesta nautinnosta ei voi edes puhua. Pelin visuaalinen ulkoasu muistuttaa ajalta ennen näytönohjaimia yksivärisine tekstuureineen ja kolkkoine maastoineen. Eikä ruudunpäivitys ole tästä huolimatta edes sulavaa, vaan päinvastoin. Hidastusefektien aikana on havaittavissa aivan selkeää tahmausta, mikä haittaa jo tähtäystäkin. Kenttäarkkitehtuurikin tarjoaa niitä samoja toimistokomplekseja ja viemäreitä, joita on nähty ensimmäisistä sprite-pohjaisista 3D-räiskinnöistä lähtien. Efektit ovat myös surkuhupaisan heikkoa jälkeä ja esimerkiksi joka taistelussa kertyvä savu peittää näkyvyyden lähes tyystin. No niinhän sen pitääkin, sanoo herrasmies siellä takarivissä, mutta kyseinen savuefekti ei anna mitään anteeksi. Yksi pistoolin laaki oven raameihin ja et näe metriäkään eteenpäin - kirjaimellisesti. Kun kerrot tämän muutamalla kymmenellä ohi ammutulla konekiväärin laukauksella ja ynnäät yhtälöön savun pitkäaikaisen keston, voit aivan hyvin pelata virran säästämiseksi televisio sammutettuna. Audiopuolella on hetkittäin hyvää tunnelmanluontia tehosteäänien myötä, mutta pääsääntöiseksi rasituksen aiheeksi nousee takakaiuttimiin miksattu muutamia desibelejä korkeampi kävelyääni. Jos episodien jälkeen on jotain jäänyt päähän soimaan, on se monotonisesti tamppaava jalkapari.

Lisäsisältöä pelkoa turruttamaan

F.E.A.R. Files tuo lisäepisodien myötä myös uusia aseita ja vihollishahmoja pelaajan avuksi ja haitaksi. Uudet aseet on pikaisesti nähty, eivätkä ne tarjoa mitään suuria yllätyksiä. Minigun, laseraseet ja hieman erilaiset rynnäkkökiväärit on kertakäyttökamaa, ja perussetti täyttyy vanhoista tutuista aseista. Uusista vihollisista huolimatta pelaaja taistelee suurimman osan ajasta samoja Replica-solttuja vastaan, poikkeuksena Perseus Mandate, jossa pelaaja taistelee uusilla tekstuureilla ja Nightcrawler-nimellä päivitettyjä Replica-sotilaita vastaan. Lisäsisältöönsä nähden episodit jäävät kovin vaisuiksi putkiräiskinnöiksi, joskin Perseus Mandatessa on jo hieman parempaa tunnelmankehitystä olemassa. Tosin kauhuvisiot jäävät kovin pelottomiksi, kun vaeltelee käytävillä viholliset kirjaimellisesti silppovan minigunin kanssa. Sen sijaan ikuisuuksiin asti nähdyt toimistorakennukset (vieläpä samat kuin F.E.A.R.:issä) ja tasaisin väliajoin ilmestyvät viholliset eivät kuitenkaan innosta peliä pelaamaan edemmäksi kuin pakotettuna (lue: arvostelijana) tai tosifanin toimesta. Järkyttävä graafinen ulkoasu ei ainakaan paranna asiaa.

Lisäksi Files tuo mukanaan uusia kenttiä Instant Actioniin, jotka ovat lyhyitä ja haastavia skenaariomuotoisia selkkauksia, jossa pelaajan täytyy läpäistä kyseinen kenttä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Moninpelaajille saapuu luonnollisesti myös uusia kenttiä sekä tietenkin lisäosien uudet aseet, mutta hyöty jää hieman vajaaksi pelaajapulan vuoksi. Muutamaminuuttinen moninpelisessio jäi odotteluasteelle, sillä yhtään peliä ei löytynyt, eikä yksikään pelaaja liittynyt omatekemään peliin. Perinteisten pelimuotojen ohella F.E.A.R. sisältää myös ajan hidastuksella terästetyn version turpakäräjiä varten.

Näinä aikoina, kun FPS-genren pelit ovat pääsääntöisesti olleet graafisia päivityksiä toisen perään, eikä innovatiivisuudella ole ollut tilaa kuin harvoissa tapauksissa, F.E.A.R. Files uskaltaa olla erilainen. Ei suinkaan innovatiivisuuden suhteen, sillä se on pelillisesti sitä samaa tauhkaa kuin muutkin räiskinnät, mitä nyt hieman paremmalla tekoälyllä varustettuna. Ei, F.E.A.R. Files uskaltaa olla rohkeasti ja aidosti ruma. Ei tätä järin mairittelevana välipalana voi pitää Project Originia odotellessa.