Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Thunderhawk: Operation Phoenix

Kolmas kerta toden sanoo?

Core Designin Thunderhawk -sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Ensimmäinen osa ilmestyi jo antiikkisten 16-bittisten koneiden valtakaudella ja jatko-osa muutama vuosi sitten PSOnelle. Kolmannen osan Core päätti siirtää PSOnelta Playstation 2:lle. Sarjan kaksi edellistä osaa eivät olleet mitään megahittejä, mutta eivät täysiä floppejakaan. Luvassa oli takakannen mainostekstien mukaan jälleen yksi arcade-henkinen toimintailottelu, joka ei jättäisi ketään kylmäksi. Totta puhuivat, ainakin osittain.

Lentämisen riemua

Operation Phoenix toteuttaa osalle pelaajista melkein liian tutun räiskintäpelien kaavan neljällä eri puolille maailmaa sijoittuvalla kampanjallaan. Pelaaja pääsee tositoimiin Balkanilla, Alaskassa, Afrikassa ja Lähi-Idässä. Jokainen kampanja jakautuu moneen yksittäiseen tehtävään, jotka eivät valitettavasti näytä olevan missään yhteydessä toisiinsa. Kaiken kukkuraksi tehtävät ovat melko yksitoikkoisia, joissa käytännössä tuhotaan kaikki mikä liikkuu. Välillä saattoi toki ilokseen kymmenien samankaltaisten tehtävien joukosta erottaa todellisia helmiä, joita jaksoi pelata tavallista innostuneemmin.

Ennen tehtävän suorittamista pelaajalle annetaan mahdollisuus valita kopterinsa aseistus. Asearsenaali on virkistävän monipuolinen ulottuen aina kameraohjattavasta Maverickista 30mm konekivääriin. Asevalinnat voi toki jättää koneen harteille, jos ei luota omaan valintakykyynsä. Ohjukset ovat Operation Phoenixissä keskiverto-arcade-räiskintäpeliä tarkempia ja osuvat melkein 100 %:n varmuudella jopa liikkuviin kohteisiin.

Helikopterin ohjaaminen ei tuottane suurempia vaikeuksia, vaikka ohjauksen herkkyyden säätönappulaa alussa tuloksettomasti hain. Oikealla tatilla säädetään lentokorkeutta ja vasemmalla tatilla nopeutta ja suuntaa. Pelin tähtäyssysteemistä löytyvät Thunderhawkin suurimmat puutteet. Thunderhawkista puuttuu nimittäin kokonaan lähimmän vihollisen lukitsemismahdollisuus. Tehtävissä, joissa on kymmeniä taloja tai muita kohteita on TODELLA turhauttavaa etsiä vihollisen it-tykkiä, joka on juuri tiputtamassa kopteriasi alas.

Pelailun ohessa tulee väistämättä semmoinen tunne, että Eidoksella on tullut turhan kiire saada peli ulos. Ensimmäisen kerran, kun naapurin it-patterista lähtenyt ohjus tiputti koneeni maahan, ruutuun lävähti kylmästi "Game Over". Continuea ei näkynyt missään. Vihakseni ja surukseni oli pakko todeta, että jouduin kelaamaan noin viisi eri valikkoa päästäkseni yrittämään uudestaan keskenjäänyttä tehtävää. Kaiken hyvän lisäksi peli tuntuu lataavan yli viisi sekuntia jokaisen valikon jälkeen, mikä pidemmän päälle saattaa aiheuttaa lievää ärtymystä. Onnistuneen tehtävän jälkeen on lähdettävä pois pelialueelta, joka on taas yksi kerrassaan loistava idea, jonka olisi voinut jättää pois lopullisesta versiosta. Miksei pelaajaa voida viedä suoraan debriefiin?

Graafiselta ulkoasultaan Thunderhawk: Operation Phoenix on mukiinmenevä. Sääefektit ovat kaunista katseltavaa ja maisemat ovat muutenkin melko mukavan näköisiä. Peli olisi kaivannut lisää yksityiskohtia ja tarkempaa mallinnusta, jos se olisi halunnut kilpailla PS2:n graafista kärkipäätä edustavien pelien kanssa. Toisaalta Thunderhawk pyörii täydet 50 framea sekunnissa, joka lienee toimintapeleissä kuitenkin se tärkeämpi asia. Piirtoetäisyys on tosin melko alhainen ja vähänkin kauempana olevia kohteita on mahdoton erottaa. Lentokorkeuskin on rajoitettu noin 600 metriin eli korkeimpien huippujen yläpuolelle on turha yrittää lentää. Kuvakulmia pelissä on kolme. Kopteria voi ohjata ulkoa, suoraan puikoista kuvattuna tai kopterin nokassa olevasta kamerasta. Menu design on melko karu, jopa ruma, eikä nostata suuria riemunkiljahduksia ensi kertaa peliä pelatessa.

Mitkä musiikit?

Thunderhawkin musiikeista ei jää oikein mitään käteen. Pelin taustalla pyörii joitain hämäriä biisejä, joista tulee mieleen lähinnä itse tehty midi-musiikki. Olisin toivonut peliin rokkaavampaa soundtrackia, joka olisi tuonut välillä puuduttaviin tehtäviin uutta eloa. Onneksi koko taustamusiikin olemassaolon unohtaa nopeasti. Ääniefektit ovat pelissä jopa elinehto. Ilman ilmantorjuntaohjuksista varoittavaa ääntä on vaikea tulla toimeen, varsinkin paljon it-pattereita sisältävissä tehtävissä. Tutkasta vihollisen ohjuksen kyllä näkee, mutta se tapahtuu usein liian myöhään.

Loppujen lopuksi Thunderhawk: Operation Phoenix on ihan mukava toimintapaketti, jossa riittää tekemistä pidemmäksikin aikaa. Täysipainoisesta simulaatiosta se on kaukana, mutta arcadena tämä toimii mainiosti. Thunderhawkissa on muutama paha kämmi, jotka olisi pitänyt poistaa lopullisesta versiosta. Turha valikoissa pyöriminen, grafiikan lievä karuus, itseään toistavat tehtävät ja tähtäyssysteemin puutteellisuus pudottavat Operation Phoenixin vain hieman keskikastia paremmaksi toimintapeliksi. Jos etsit realistisempaa toimintaa kannattanee odottaa Namcon Ace Combat 4:sta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi