Burnout

Pedaali metalliin


Kuminkäryn ja rypistyvän pellin ystävien riemuksi saapuu PS2:lle mielenkiintoinen uusi peli, Burnout. Tuskin Gran Turismon uusimmasta mestariteoksesta ollaan selvitty, kun jo päästään jälleen kunnon kaahailun makuun. Siinä missä Gran Turismo sisälsi simulaattorimaisia piirteitä ajomallinnuksessa, Burnoutia voisi ehkä luonnehtia pikemminkin kolarisimulaatioksi. Burnoutissa ei viritellä autoja eikä nysvätä säätöjen kanssa, vaan valitaan auto ja lähdetään suoraan baanalle poljin tukevasti lattiassa.



Burnoutin idea on ajaa isoa kovaa säännöistä piittaamatta normaalin liikenteen seassa, kuitenkin ennalta määrättyä reittiä. Pelimaailmaa löytyy kaupunkialueista syrjäseutuihin ja monikaistaisiin moottoriteihin. Teillä liikkuu normaalia liikennettä, kevyttä liikennettä ei tosin ole. Kun poliiseja ei näy ja rikkeistä rangaistuksen sijaan palkitaan pisteillä ja boostilla, on kyseessä joka kaaharin unelma. Auton boost-mittari nimittäin kasvaa mm. vastaantulijoiden puolella muita autoja hipoen ajamalla, pitkistä sladeista ja muista kivoista tempuista, jotka normaalisti aiheuttaisivat liikennepoliisille paskahalvauksen. Kun boost-mittari on täynnä ja boost aktivoidaan, taustamusiikki vaimenee, motion blur -efekti kytkeytyy päälle, vain pelaajan pulssi tykyttää taustalla ja jännitysmomentti on ladattu täysille.



Perusasiat kunnossa


Suureksi riemuksi Burnout tukee myös GT Force -rattia. Sen jälkeen kun on ajotuntumalla ja tärinällä varustettuun Force Feedback-rattiin tottunut, ei siitä mielellään luovu, varsinkaan jos vaihtoehtona on padillä ajaminen. Burnout on kuitenkin hyvin pelattavissa myös vakio-padilla. Pelattavuuden lisäksi perusasiat ovat muutenkin Burnoutissa kunnossa, pelistä löytyy 50/60hz -tilat, tuki 16:9 laajakuvatelevisioille, surround-äänille ja säädöt kuvan kohdistusta varten. Ohjaimen säädöt ovat valitettavasti minimaaliset, sillä rattia ei voi kalibroida ja ohjaimien kontrolleja muuttaa. Ainoa asetus ohjaimille on tärinät päälle/pois, mutta kukapa niitä pois haluaisikaan? Tämä ei onneksi häiritse menoa, sillä Burnoutin oletusasetukset ovat kohdallaan.

Eri pelitiloja löytyy useita, mutta ne ovat käytännössä samansisältöisiä, eli ajetaan kelloa vastaan tarkistuspisteisiin turhia kolareita välttäen. Raastavin pelitila on ehkä Survivor, jossa ajetaan kelloa vastaan tiukkojen aikarajojen sisällä, mutta silti on selvittävä kolmen kierroksen urakasta kolaroimatta. Survivorissa peli on kolarista poikki. Ratoja on alussa auki vain muutama hassu, mutta ratoja ja lisätiloja aukeaa Burnoutiin perinteiseen tapaan mestaruuskisoja voittamalla. Näin pelimotivaatio on viritelty valmiiksi, radat kun on saatava auki. Burnoutissa on myös jaetun ruudun kaksinpeli, mutta samalla ruudunpäivitys ja detaljit kärsivät aikalailla. Burnout toimii parhaiten yksin pelatessa ja kavereitten kanssa vuorotellen, sen verran hauskaa katsottavaa Burnout on.



Vauhdin hurmaa


Radat koostuvat pieneksi harmiksi paljolti toistensa palasista, eivätkä siten ole kovin toisistaan poikkeavia. Radat ovat kuitenkin varsin pitkiä ja vaihtelevia kokonaisuuksia, joten niihin ei heti kyllästy. Valaistus ja varjot toimivat Burnoutissakin, ajamaan pääsee päivänvalon lisäksi pimeällä ja sadekelillä. Graafisesti Burnout on hyvää tasoa: GT3:n grafiikoille ei pärjätä, mutta ei niistä niin paljoa jäädäkään. Toisaalta Burnoutissa on paljon liikkuvia autoja ja muita detaljeja, jotka useimmista peleistä loistavat poissaolollaan. Anti-aliasointia olisi voinut käyttää tasaamaan tekstuureita, siten myös vilkettä hieman esiintyy, mutta nämä seikat eivät pelaamista juuri haittaa. Grafiikka nimittäin päivittyy todella vauhdikkaan sulavasti ja popuppia ei havaittavasti esiinny.

Toiminta on vauhdikasta eikä maisemia juuri ehdi omalla pelivuorollaan ihailla. Muita autoja nimittäin pyörii liikenteessä riesaksi asti ja autoa on ajettava kieli keskellä suuta "siviiliautoilijoiden" välistä puikkelehtien, ilman keskittymisen herpaantumista, välttääkseen aikaa vievät kolarit. Burnoutissa on vauhdintuntu ja nopeuserot tuotu todella onnistuneesti mukaan: kovaa ajettaessa lainkuuliaisella nopeudella ajavat autot lähestyvät todella nopeaa tahtia. Kolareiden välttämiseen tarvitaan hyviä refleksejä, mutta myös ajosilmää, taktikointia ja usein puhdasta onnea.



Crash & Burn


Burnoutissa kolarit esitetään hidastettuna komean ja aidon näköisesti eri kuvakulmista ennen kaahailun jatkumista. Hieman jää kolarianimaatioista hampaankoloon, sillä autot olisivat voineet komean kolarin lisäksi myös romuttua enemmän. Nyt autojen vauriot jäävät kolarianimaatioissa turhan pieniksi, vaikka pelti rypistyy ja lasinsirpaleet komeasti kadulle lentävätkin. Kolarin jälkeen auto palautuu entiselleen, joten varsinaista vauriomallinnusta ei ole kolarianimaatioita lukuun ottamatta. Kaiteita kolistellessa saadaan aikaan mukavan ryminän lisäksi myös näyttäviä kipinäsuihkuja. Pidemmän päälle toivoisi myös mahdollisuutta kytkeä kolarianimaatiot pois päältä, sillä jännitys ajoittain hieman lässähtää animaatiota seuratessa ja tietokoneautojen huristaessa karkuteille.

Puhdasta toimintaa


Force-efektejä olisi voitu käyttää monipuolisemminkin, esim. erilaisten ajopintojen vaihtuessa. Ohjauksesta on muutenkin tehty pelkistetty arcade-tyyppinen, joka toki sopii hyvin Burnoutiin kevyenä kaahailuna. Kuten kolikkohallipeleissä, Burnoutiin pääsee nopeasti kiinni vain hyppäämällä suoraan pelaamaan ilman sen kummempaa ihmettelyä. Burnoutissa tietokonevastustajien nopeus säätyy pelaajan taitojen mukaan, joten eteneminen on mahdollista jo heti alussa ja tiukkaa vääntöä riittää myös taitojen kehittyessä. Tämä tietysti myös hieman turhauttaa, kun huippusuorituksesta huolimatta konevastustaja hiillostaa aivan takaluukussa. Mitään tekoälyn jättiläisiä koneohjatut autot eivät ole, mutta toiminnan tuiskeessa se ei käytännössä häiritse. Mistään ajosimulaattoristahan ei kuitenkaan ole kyse.



Ääniefektit ovat varsin tavanomaisia, moottoriäänet eivät ole erikoisia ja efektiryminää voisi olla enemmänkin. Pelimusiikki on varsin tasapaksua tavaraa muutamaa Taxi-kaahailuelokuvan fiiliksiä peilailevaa jännitystä kasaavaa kappaletta lukuun ottamatta. Nämä pari kappaletta sitten tuovatkin lähes nirvanan parhaan jännityksen hetkillä. Musiikki myös vaihtuu onnistuneesti ajotilanteen mukaan. Burnoutin suola onkin jännitys, joka ajoittain pääsee kasvamaan todella huippuunsa. Adrenaliini erittyy ja pulssi kasvaa varsinkin Boost-nappi pohjassa moottoritiellä kaistojen välissä paahtaen, tietäen että konevastustaja on aivan kintereillä ja maali häämöttää.

Komeat kolarit voi tallettaa muistikortille myöhempää katselua varten ja pelin uusinnat on tehty todella taidokkaasti vauhtia ja hyviä kuvakulmia käyttäen. Uusinnat ovat todella vauhdikkaita ja niissä käytetään myös motion blur -efektiä. Kisojen uusintoja katsoo mielellään vetäessä hieman henkeä seuraavaan kilpailuun.



Burnoutin mantra


Paikoitellen Burnoutia olisi voinut viimeistellä ja hioa enemmänkin todellisen legendan luomiseksi. Burnout päästää nautittavasti maistamaan kiellettyä hedelmää liikenteessä mellastamisen muodossa. Mikä onkaan hauskempaa kuin tehdä Burnoutissa kaikkea sitä, mitä normaalisti on liikenteessä kielletty. Fiilis on kerta kaikkiaan mahtava kun täysillä risteystä lähestyessä lyö liinat kiinni ja liukuu kahden valoihin pysähtyneen autojonon välistä risteykseen, käännös oikeaan ja kaasu pohjassa eteenpäin. Pelattavuutta ja mahtavaa vauhdintuntua löytyy, Burnout on puhtaassa hauskuudessaan puutteistaan huolimatta hankinnan arvoinen peli.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi