Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kauppa se on joka kannattaa

Julkaisussa PS3:n Store oli karu ja kömpelö, eikä siellä ollut juuri sisältöäkään. Sen sijaan X360:n saadessani Marketplace kuhisi sisältöä ja oli integroitu suoraan Dashboardiin. Kokemukset eivät ole missään määrin vertailukelpoiset, sillä PlayStation Store oli ollut olemassa vain n. puoli vuotta, mutta Marketplacella oli ikää jo kolmatta vuotta. Siitä ei silti pääse mihinkään, että Marketplacelle tulee tauhkaa lähes päivittäin, kun taas Store päivittyy normaalisti vain kerran viikossa.

Odotuksen tuskaa voi lievittää luomalla tunnukset myös USA:n ja Japanin Storeihin, joista löytyy tavaraa, jota ei muuten saisi. Euroopan Store on surullisen kuuluisa kaikkine myöhästelyineen, hinnoitteluihmeellisyyksineen* ja muutenkin US Storea köyhempien viikkopäivityksiensä vuoksi. Toki Marketplacekin on alueellinen, ja rapakon toisella puolella on toiminut videolatauspalvelu jo pari vuotta. Tämän vuoden E3-messujen aikaan Sony sai oman vastineensa käynnistettyä, mutta sinnekään ei ole eurooppalaisilla asiaa. Ainakaan ilman kikkailuja.

Käytettävyys on pieniä asioita, ja vaikka nyt PS3:n version 2.41 myötä Store onkin selvästi nopeampi ja suoraviivaisempi kuin ennen, vaatii tiedoston lataaminen edelleenkin pari-kolme napinpainallusta Marketplacea enemmän. Pidän boksilla myös siitä, että myös Marketplacella listoissa voi hyppiä nopeasti eteen- ja taaksepäin liipaisimien avulla. Saman pienen ominaisuuden haluan tulevan Pleikallekin. Storesta voisi muutamalla yksinkertaisella parannuksella saada ihan älyttömän hyvän, mutta eivätpä taida parannusehdotukseni koskaan Storen käytettävyystestaajia tavoittaa.

En kuitenkaan suuremmin valita, sillä oikeastihan Store toimii kuitenkin kiitettävän sutjakasti. Marketplacessa on ainoastaan kaksi asiaa, joista en pidä. Ensimmäinen on MS-pisteet, jotka obfuskoivat ostoksien todellisen arvon. Mutta ei taaskaan mitään niin pahaa etteikö jotain hyvääkin: luottokortittomat voivat ostaa MS-pisteitä kaupasta. Euroopassa sen sijaan edelleen odotellaan kieli pitkällä PSN Prepaid -kortteja.

Toinen miinuspuoli on boksin rajoittunut latauslista. Siinä missä PS3 ottaa taustalatauslistaansa peräti 18 tiedostoa, voi X360:llä laittaa jonoon korkeintaan kuusi tiedostoa. Kuulostaa pieneltä yksityiskohdalta, mutta tällaiselle himolataajalle ero on merkittävä. Esimerkiksi E3-messujen aikana kummankin konsolin kauppapaikalle ilmestyi kymmenittäin trailereita yms. kivaa ladattavaa. Boksin jono oli hetkessä täynnä, kun Pleikkarilla yleensä sai koko päivän satsin kerralla jonoon. Eikä tämä siis todellakaan johtunut siitä, että Sony olisi pihtaillut sisällön kanssa.

Yksi kiva pieni yksityiskohta X360:n kauppapaikkalatauksissa silti on: konsolin voi sammuttaa, mutta todellisuudessa se jää hiljaa siirtämään bittiä katkaisten virrat oikeasti vasta jonon tyhjennettyä. Vastaavan ominaisuuden soisin Sonynkin insinöörien jo saavan aikaiseksi. * Esimerkiksi tuore tapaus Elefunk kustantaa Euroopassa 7,95 euroa, kun US Storesta sen voi ostaa 4,95 dollarilla eli hieman reilulla 3 eurolla. Onneksi hinnat ovat yleisesti melko lailla linjassa, mutta välillä tulee mainitun kaltaisia tuplahintaisia otuksia.

Connecting people

Yksi Xbox 360:n kiistaton valttikortti on Xbox Live -palvelu. Se syntyi jo alkuperäisen Xboxin aikana ja on ollut alusta asti saumaton osa X360:tä. Täyden ilon irti saamiseksi täytyy kuitenkin ostaa Xbox Live Gold, joka maksaa n. 40-60 euroa vuodessa riippuen hieman ostopaikasta. Tarjolla on toki myös ilmainen Silver-taso, mutta tällöinen jää paitsi vain kultajäsenille tarkoitetuista Marketplace-sisällöstä sekä ennen kaikkea rajoittamattomasta verkkopelaamisesta. PlayStation Network on kaikille ilmainen, eikä siihen toistaiseksi edes ole tarjolla maksullisia lisäpalveluita. (Ei, Qore-verkkolehti ei mielestäni ole mikään varsinainen PSN-verkon lisäpalvelu.)

Livessä pelaajat itse hostaavat verkkomoninpelit, kun PSN:ssä pelataan lähes aina dedikoiduilla pelipalvelimilla. P2P-pelaaminen takaa sen, että peliareenoita on olemassa niin kauan kuin pelaajiakin. Erilliset pelipalvelimet voidaan ajaa alas, kun pelijulkaisija/Sony niin parhaaksi katsoo. Lagista tai lagittomuudesta en tässä kohtaa puhu mitään, koska vähäisellä verkkopelikokemuksellani molemmat tavat toimivat ihan hyvin - paitsi PS3:n NHL08:ssa, jonka verkkopelikoodi on luvattoman huonoa.

Liven vahvuuksiin kuuluu myös kaikissa peleissä toimiva cross-game invite, eli koska tahansa on mahdollista lähettää kaverilistan tyypeille pelikutsuja, joihin he voivat vastata, olivatpa tekemässä mitä tahansa. PS3-peleissä pelikutsuja voi lähettää käytännössä vain saman pelin sisällä, ja toteutuskin vaihtelee pelistä riippuen. Livessä pystyy lisäksi vertailemaan helposti Achivementeja ja High Scoreja kavereiden kanssa ja jättämään perinteisten tekstimuotoisten viestien lisäksi ääniviestejä. Kuvien liittäminen viesteihin onnistuu kummallakin häppäsvärkillä. PS3:lla ääniviestejä ei ole, mutta chatissa voi olla parhaimmillaan kuusi henkeä joko pelkän äänen tai myös videokuvan kera. Kuuden hengen videochatti puoli neljältä aamuyöllä laskuhumalaisten KonsoliFIN-tovereiden kanssa oli aikamoinen kokemus... :)

Xbox 360 tukee voice chattia pelistä taikka tilanteesta riippumatta, ja lisäksi pahimmat määlyt voi helposti sulkea mutella pois. PlayStation 3 tukee äänichättäilyä vain valikoiduissa peleissä, ja niissäkin toteutus laidasta laitaan, eikä yksittäisille laulajille ja äänimuuntelijoille voi laittaa henkilökohtaista suukapulaa.

X360:llä Premium/Pro- ja Elite-paketeissa tulee mukana vakiona langallinen, ohjaimeen kytkettävä kuulokemikrofoni. Se ei ole ehkä kovin high techiä, mutta ajaa asiansa. Sonyn lähestymistapa oli tarjota pelaajien käyttöön yhteensopivuus lähes kaikille USB- ja Bluetooth-headseteille. Niinpä samaa palikkaa voi käyttää niin kännykän kuin Pleikkarin kanssa.

Verkottuminen ei rajoitu nykymaailmassa pelkästään konsolin omaan käyttöliittymään, vaan sekä Liven että PSN:n pelaajatunnuksia voi tarkastella myös wepistä. Live-tunnuksista tosin näkee paljon yksityiskohtaisempaa tietoja ja lisäksi sen saa liitettyä MSN Messenger -tunnukseen. Yhdessä ohjaimeen liitettävän mininäppäimistön kanssa X360 toimii näppärästi myös "mesettimenä". Itse asiassa Messengeriin välittyy myös tieto siitä, mitä käyttäjä boksillaan tekee tai mitä peliä hän pelaa. Dashboardin kaverilistalta näkee jopa esim. GTA4:ssä meneillään olevan tehtävän nimen tai urheilupelin sen hetken tuloksen. Huisaa! Pleikkarilla on tyytyminen vain päällä olevan pelin nimeen.

Eikä PS3:n kaverilistalta edes näe, koska joku on viimeksi ollut kirjautuneena PSN-verkkoon. Mutta tässä tarina tältä päivältä. Huomenna syynään konsolien ohjaimia ja pureudun erilaisiin päivityksiin.

Kirjaudu kommentoidaksesi