PS2FIN ja huoltokatkot

PS2FIN, niin sivusto kuin tämä BBS, on viime päivinä kärsinyt jatkuvista huoltokatkoista. Seuraavassa hieman tietoa niistä.

Sivusto itsessään on kärsinyt palvelinongelmista. Lauantaina 27.10. palvelimen toiminnassa oli laiterikon takia useampia katkoksia, minkä lisäksi sunnuntaina ja maanantaina tehtiin useampia päivityksiä ja korjauksia.


Lisäksi moni teistä on varmasti huomannut, että BBSmme on ollut viime päivinä huoltokatkoilla useamman kerran päivässä. Syynä on yksinkertaisesti käyttämämme BBS-ohjelmisto, YaBB ia kun ei ole suunniteltu tälläisille kävijämäärille. Ongelmat ilmenevät mm. väärin laskettuna jäsenmääränä ja sen harvemmin iskevänä lisäongelmana eli vanhojen viestien merkkautumisena 'vieraiden' kirjoittamiksi, sekä ainakin yksi kadonnut/korruptoitunut jäsentieto.


Hyviäkin uutisia onneksi on. Palvelinongelmien pitäisi olla ohi ja BBSn huoltokatkokset ovat lyhyitä, vain jokusen minuutin jos sitäkään. Lisäksi useimmiten ongelmista ei aiheudu lisäharmia vaan boardi jatkaa toimintaansa normaalisti huollon jälkeen.


Pyydämmekin teiltä nyt kärsivällisyyttä vielä hetkeksi. Olemme edelleen puuhaamassa uutta BBS-järjestelmää ja nyt alkaa näyttää siltä, että muutaman viikon kuluessa se saadaan lopultakin. Suurin ongelma on ollut rahoitus, PS2FINillä kun ei ole rajattomalla luottorajalla varustettua edustustiliä vaan kaikki resurssit revitään mainostuloista ja viime kädessä ylläpitäjien omasta pussista.


Uutta boardia odotellessa ylläpito tekee kaiken voitavansa, että keskustelu jatkuisi vielä täälläkin mahdollisimman ongelmattomana. Ongelmatilanteissa voikin heittää sähköpostia esim. minulle.


Eli jos yrittäisitte vielä hetken sinnitellä teknisten ongelmien kanssa. Toivottavasti keskustelun taso ja määrä ylittävät teknisistä ongelmista koituvan harmin ja uudella boardilla keskustelu jatkuisi samaan malliin mutta ilman teknisiä ongelmia.

Kirjaudu kommentoidaksesi