Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Xbox myyntiin - ei vielä uhkaa PS2:lle

Xbox tuli sitten vihdoin myyntiin, mutta menekki ei ole ollut ihan odotetunlaista ainkaan heti aluksi. Xboxin julkistamistilaisuudessa Helsingin keskustassa ei ollut varsinaisesti ruuhkaa, kun Xbox tuli yöllä myyntiin 14.12 klo 00.00.

PS2-pelaajan näkökulmasta onkin ollut mielenkiintoista seurata uutisointia tapahtumasta. Lähimmäs totuutta paikallaolleen näkökulmasta pääsi Ilta-Sanomat, jonka mukaan konsoleita oli julkaisuyönä kiinnostunut ostamaan vain kymmenisen ihmistä. Iltalehti löysi paikalta satakunta innokasta.

Paikalla oli puolen yön aikaan ehkä 50 henkeä, joista suuri osa oli toimittajia ja maahantuojan edustajia. PS2FINin BBS:ssä kerrotaan varmana tietona, että konsoleita meni kaupaksi seitsemän. Myyntiin konsoleita oli varattu 500.

Ison mainostajan ja vaikutusvaltaisen maahantuojan yhteisen lanseeraustilaisuuden epäonnistuminen on tietysti kiusallisen arka aihe pelimedioille. Joko asiaa ei ole uutisoitu ollenkaan, tai sitten läpi on mennyt Microsoftin lehdistötiedote lähes sellaisenaan, kuten vaikkapa Peliversumissa ja normaalisti erittäin luotettavassa Digitodayssa.

Toivottavasti konsolien kisa ei kuole kuitenkaan tähän, vaan jälkimarkkinointi onnistuu lanseerausta paremmin. Terve kilpailutilanne kun näkyy kuluttajien kukkarossa positiivisesti. Ehkä perjantai ja palkkapäivä muuttavat tilannetta.

Kirjaudu kommentoidaksesi