Toki vanhan liiton naavaparroille Battlefield 2042:n kompastelu ei tullut varsinaisena yllätyksenä. Ruotsista ponnistavan DICE:n sotaeepokset ovat perinteisesti olleet aina enemmän tai vähemmän rikki ensi-illoissaan. Vaikka bugeja luultavasti liiskaillaan vielä piinaavan pitkään ja hartaasti, huolettaa tällä kertaa enemmän se tosiasia, että lähitulevaisuuden taistelukentillä ei yksinkertaisesti ole yhtä hauskaa kuin sarjan kultavuosien aikaan.
Satamäärin sotilaita voi olla väärässä
Puhtaasti moninpeliin panostava uutukainen mainostaa tarjoavansa isompaa sekä näyttävämpää toimintaa kuin koskaan aiemmin. Pääruoaksi tarkoitetun Allout Warfaren 128 hengen matseissa mittakaava on kieltämättä massiivisen kunnianhimoinen. Ison porukan kesken päästään pelaamaan sekä perinteistä useamman lipun hallintaan painottavaa Conquest-muotoa että Breakthrough-moodia, jossa joukkueet jaetaan puolustajiin ja hyökkääjiin.
Ikävä kyllä kasvanut pelaajamäärä tarkoittaa myös pullataikinan tavoin paisunutta karttakokoa. Massiivisuudessa ei toki ole mitään pahaa, mutta DICE sortuu mittakaavan laajentamiseen aidan matalimmasta kohdasta. Yksikään seitsemästä kolossaalisesta temmellyskentästä ei saa tyystin puhtaita papereita suunnittelultaan. Suurimpana ongelmana on polttopisteiden välissä tyhjyyttään ammottavat kuolleet erämaat. Tyhjiöillä ei ole käytännössä muuta virkaa kuin saada kokonaisuus vaikuttamaan isommalta, mikä lähinnä turhauttaa etenkin jalkapatikassa eteneviä sotureita tuomatta yhtään mitään lisäarvoa lopputulokseen.
Perinteiseen Battlefield-tyyliin kuoleman jälkeistä matkaansa ei toki tarvitse aloittaa perimmäisestä nurkasta. Oman puolen hallitsemille lipuille sekä ryhmäläisten kylkeen syntyminen onnistuu yleensä vaivatta – mikäli siis kentälle ilmaantuminen ei satu jumittamaan bugien vuoksi. Tällä kertaa äkkikuolema kuitenkin korjaa huomattavan isolla todennäköisyydellä heti syntymishetkellä, jos mielii lähellekään kuumana käyvää konfliktia. Eikä kaikkea voi laittaa isomman pelaajamäärän aiheuttaman lisäkaaoksen syyksi, sillä koneen arpoma spawnausmekaniikka tuntuu usein olevan yksinkertaisesti rikki.
Ilma-aluksella luokses pompin
Ylipäätään tasapainotus nousee valtavaksi ongelmaksi. Kulkupelejä pystyy kutsumaan aiempaa avokätisemmin käyttöön kirjaimellisesti suoraan taivaalta, mikä on jo itsessään riskialtis ratkaisu. Tilannetta ei helpota, että monet vempeleet ovat suorastaan naurettavan ylivoimaisia. Esimerkiksi raskaasti aseistettujen ilmatyynyalusten fysiikan lakeja uhmaavat temput ovat nousseet jo melkoiseksi ilmiöksi netin meemien muodossa. Ikävä kyllä kyseiset aparaatit ovat useimmat vitsinsä ja vihansa ansainneet, sillä pilvenpiirtäjää kiipeävä alus on masentavan arkipäiväinen näky edelleen.
Toki uskollisimmat Battlefield-veteraanit saattavat todeta tasapainotuksen kanssa tuskailijoille, että kannattaisi opetella pelaamaan. Se on helpommin sanottu kuin tehty, kun kehittäjilläkin tuntuu olevan punainen lanka alituiseen hakusessa. Esimerkiksi ampuminen vaikutti vielä beetassa jopa turhan helpolta, mutta lopullisessa tuotoksessa välillä on mahdotonta osua edes siihen kuuluisaan ladon seinään. Turhauttavan taistelun melskeessä onkin usein vaikea sanoa, johtuuko oma kyvyttömyys piilotetusta verkkoviiveestä, jostain kohdalle sattuneesta bugista vai pelkästään tarkoituksellisen epätarkaksi säädetystä tähtäysmekaniikasta.
Toki isoissakin matseissa tarjoillaan toisinaan niitä aidosti hauskoja Battlefield-hetkiä sekä tiivistunnelmaista toimintaa, kun oman ryhmän kera puolustetaan raivokkaasti asemia tai päästään jakamaan oikeutta menopelin puikoista – selkäsaunaa tarjoilevan puolella on aina helpompi hymyillä. Silti positiivinen lopputulos lämmittää harvoin yhtä paljon kuin aiempien osien tiukat väännöt siihen viimeiseen tikettiin saakka. Skaala on yksinkertaisesti turhan laaja, että varsinaista koko joukkueen tiimihenkeä pääsisi syntymään. Eikä asiaa auta miltei täydellisesti rampautetut kommunikointimahdollisuudet porukan kesken. Jostain syystä myös varsinaiset tulostaulut on heivattu tyystin pois käytöstä, joten omaa sijoitustaan koko porukan kesken voi vain arvailla.
Ison mittakaavan piikkiin taitaa mennä myös se takapakki, että tuhoutuvista rakennuksista haaveilevat joutuvat pettymään uusilla kartoilla. Tilalla esitellään taistelukenttien dynamiikkaa muokkaamaan pyrkiviä äärimmäisiä sääilmiöitä, kuten pyörremyrskyjä. Näiden vaikutus jää lopulta visuaalisen kikkailun unohtaen kovin marginaaliseksi.
Vanhoissa kentissä vara parempi
Vaan tekeepä DICEn tuorein vesa jotain myös oikein. Battlefield Portal -tila vahvistaa väsynyttä väitettä siitä, että ennen kaikki todellakin oli paremmin. Moodin perimmäinen idea on antaa yhteisölle vapaammat kädet muokata kokemusta haluamaansa suuntaan kustomoimalla esimerkiksi käytettäviä aseita sekä muita ehtoja. Sen ehdottomasti paras puoli on silti vanhojen karttojen tuominen mukaan pakettiin.
Toistaiseksi naftaliinista kaivettuja ympäristöjä tarjoillaan vähänlaisesti, vain kuusi kappaletta. Joka tapauksessa Battlefield Bad Company 2:n, 1942:n sekä kolmosen temmellyskentille palaaminen saa miltei tipan linssiin. Nykypäivään modernisoidut areenat osoittavat samalla piinallisen selvästi, miten paljon tiiviimpää ja hauskempaa rellestäminen huolella suunniteluilla areenoilla ja sopivasti pienemmällä osallistujamäärällä onkaan. Toki tietyt bugit ja suunnittelukukkaset riivaavat myös Portalin puolella, kun esimerkiksi aseisiin liitettävien lisukkeiden aktivoimiseen pitää käyttää kantapään kautta opeteltavia kiertoteitä.
Ylipäätään koko Battlefield 2042:n käyttäjäkokemuksesta on tehty tarpeettoman hankala. Pelaajalle esimerkiksi annetaan valittavaksi erilaisia operaattoreita näennäisine erikoisominaisuuksineen. Sankarihahmoja kuitenkin pääsee muokkaamaan kankeiden valikoiden kautta lähes mihin suuntaan tahansa – kunnes seuraavan pelikerran aikana huomaa, että säädöt ovat heittäneet jälleen häränpyllyä. Koko operaattoreiden lisääminen tuntuu melkoisen päälle liimatulta jälkiajatuksella vain sen vuoksi, että ne ovat muotia kaikissa kilpailevissa räiskinnöissä. Sankareiden loppulässytykset matsien päätteeksi kruunavat myötähäpeää aiheuttavan kokemuksen.
Bugeista on nuristu sen verran monta kertaa, että listataan niitä edes muutama. Aseet eivät toisinaan lataudu, hahmoa ei päästetä syntymään pelikentälle, alukset rikkovat fysiikanlakeja, maa saattaa nielaista pelaajan kesken juoksentelun, ohjusten lukitus ei toimi, ilmassa lentelee sinne kuulumattomia esineitä pensaista tykkitorneihin, ryömiminen rikkoo animaatiot tai tekstuurit vain katoavat ympäriltä. Ainakin nämä sekä monen monta muuta arkista ongelmaa lukeutuvat tällä hetkellä osaksi Battlefield-kokemusta.
Hauskaa vaikka hammasta purren
Kaikkien ongelmavyyhtien keskeltä on annettava sen verran armoa pelille, että matsit saadaan yllättävän hyvällä keskiarvolla päätökseen saakka. Kokonaisuus tuntuu alati natisevan liitoksistaan, mutta sirkus pysyy kasassa kuin ihmeen kaupalla. Tekniseltä kantilta tarkasteltuna Xbox Series X -versio myös pyörii pääosin sulavasti, ja näyttää toisinaan jopa nätiltä – kunhan ei erehdy keskelle aavikkoa tuijottelemaan tylsän ruskeaa hiekkaa ympärillään. Audiopuolikin on periaatteessa kunnossa, vaikka aiempien osien loistavuuteen nähden otetaan kosolti takapakkia. Sarjalle ominainen suorastaan aggressiivinen räime loistaa jostain syystä poissaolollaan niin musiikkien kuin tehosteiden osalta, mikä on sääli.
Tähtien läiskäiseminen arvion kylkeen on tavallista vaikeampaa. Toiveissa totta kai on, että tämä teksti vanhentuu huonosti, ja ensi vuonna kokemus on monin tavoin rautaisempi kuin nyt. Joka tapauksessa tällaisen raakileen tuominen markkinoille on aina yhtä masentavaa. Studio on vääntänyt vuosikymmeniä enemmän tai vähemmän saman sapluunan pelejä, joten pieniä edistysaskeleita tekniikan toimivuuden suhteen olisi suotavaa hiljalleen nähdä. Lisäksi täytyy inhorealistisesti todeta, että uudet kartat tuskin muuttuvat maagisesti hauskoiksi, vaikka konepellin alla piilevät murheet saataisiinkin korjattua.
Nurinoista huolimatta Battlefield 2042 on joka tapauksessa pyörinyt reippaat kolmisen viikkoa aktiivisessa pelailussa, ja jokin tässä jaksaa oudosti viehättää. Ehdottomasti eniten aikaa vierähtää Portalin puolella, ja siellä piilee ehdottomasti eniten potentiaalia myös jatkoa ajatellen. Joskus suuri ei yksinkertaisesti ole kaunista, joten toivon mukaan lisäsisältöä nähdään nimenomaan vanhoihin hyviin aikoihin panostamalla.
