Se huonompi Kainin jälkeläinen
Legacy of Kain: Soul Reaver on tarinaltaan uskomaton, mutta pelillisesti heikosti vanhentunut kolmannen persoonan toimintaseikkailu, joka aikanaan nosti rimaa, jolla pelien kerrontaa mitattiin. Amy Hennigin käsikirjoittama oopperamainen saaga petoksesta, kohtalosta ja vanhojen ystävien katkerasta sodasta on yhä sykähdyttävä kokemus, joka toimii jopa silloin, kun peli itsessään ei.
Samaa ei voi sanoa sen jatko-osasta, Defiancesta, josta löytyy hetkittäin sitä samaa kauneutta kuin edeltäjästäkin, mutta nyt sitä täytyy etsiä oikein kissojen ja koirien kanssa. Kaiken huipuksi Razielin ja Kainin yhteinen seikkailu oli jo julkaisunsa aikoihin tökerösti suunniteltu kokonaisuus, jota vaivasivat pitkät suvantokohdat ja typerryttävän tylsä maailma. Ne ovat vikoja, joita edes hyvä remasterointi ei ole saanut korjattua.
Aikanaan PlayStation 2 -konsolille julkaistu Defiance oli kehittäjä Crystal Dynamicsille mahdollisuus näyttää, mitä he saisivat aikaan suuremmalla budjetilla ja tehokkaammalla raudalla. Lopputulos on aikalaisittain äärimmäisen kunnianhimoinen ja laaja kokonaisuus, jossa kahden hyvin erilaisen päähenkilön voimista otetaan yllättävän paljon irti. Nykyään se näyttää ja tuntuu vähintäänkin kotikutoiselta, kunnes muistaa, miten pitkä aika vuodesta 2000 onkaan.
Kain on kaksikosta raskaampi mörssäri, joka pistää jokaisen vastaantulijan halki, poikki ja pinoon sen pidemmittä puheita. Hänen matkansa joutomaan poikki on pitkälti vanhoissa linnoissa ja tympeissä miljöissä slummailua ja itseään toistavien vihollisten muksimista kerta toisensa jälkeen. Raziel puolestaan on ketterämpi ja mielenkiintoisempi tarinaltaan. Ikävä kyllä hän on jumissa vaikeasti hahmotettavassa henkimaailmassa ison osan ajasta, jossa hänen pahimmaksi vihollisekseen paljastuu 2000-luvun alkupuolen saatanallinen kolmannen persoonan epävakaa kamera, jota ei voi kuin vihata.
Viiteentoista lukuun jaettu seikkailu tarjoilee suuria tunteita ja melodraamaa oikein urakalla, jotka koetaan vuorotellen pääkaksikon välillä. Rytmitys on valtaosin ihan pätevää jopa näin nykypäivän mittapuulla, vaikkakin loppua kohden peli alkaa tuntua turhan venytetyltä. Erityisesti isommat taistelut ovat sellaista haahuilua, että sitä suorastaan ihmettelee, miten näitä jaksoi nuorempana. Pelinä se ei yksinkertaisesti ole enää läheskään niin hauska kuin mitä se aikanaan oli, eikä se edes silloin ollut sukupolvensa parhaasta päästä.
Onneksi Hennigin käsikirjoitus on yhä täyttä rautaa. Pelialan yksi aliarvostetuimpia tekijöitä loihtii jälleen kerran yksityiskohtaisen (ja välillä ehkä turhankin sekavan) mytologian pelaajien ihmeteltäväksi. Hahmot ovat traagisia ja monimutkaisia, pahikset sopivan inhottavia, ja surumielinen maailma tempaa mukaansa heti alkumetreiltä lähtien. Ääninäyttely erityisesti Simon Templetonin Kainin ja Michael Bellin Razielin osalta on yhä silkkaa hunajaa. Dialogista voi löytää lukuisia timantteja, jotka vetävät vertoja esimerkiksi Francis Ford Coppolan mainiolle Dracula-sovitukselle.
On suorastaan rikollista, että tätä sarjaa ei ole jatkettu nykypäivänä sillä budjetilla, jonka se ansaitsee.
Remasterointina omaa luokkaansa
Jos peli itsessään on yhä pienoinen pettymys, niin minkä se tekee remasteroinnista? Siinäpä vasta pulma, sillä Legacy of Kain: Defiance Remastered on loistava paketti varsinkin sarjan faneille.
Visuaalisesti peli on putsattu ja ehostettu niin hienosti kuin raamit ovat antaneet periksi. Välillä on pakko muistuttaa itseään, että kyseessä on tosiaan melkein neljännesvuosisadan ikään ehtinyt teos. Toki maisemat ovat yhä kankeita ja animaatiot toistavat itseään, mutta Crystal Dynamicsin visio oli aikaansa edellä monella tapaa. Se näyttää ja tuntuu yhä kauniilta.
Kokonaisuus pyörii upeasti tasaisella 60 kuvan päivitysnopeudella ja varsinkin PlayStation 5 -versio, jota testattiin arvostelua varten, on likipitäen virheetön. Kaiken lisäksi remasterointi pakkaa mukaansa niin uudistetut kuin alkuperäiset alun animaatiot, jotta historian fanit voivat vertailla, miten pitkälle kehitys on kehittynyt. Setistä löytyy myös mahdollisuus kokeilla pelistä poisjääneitä kenttiä sekä demoa kauan sitten kuopatusta jatko-osasta Legacy of Kain: The Dark Prophecystä, joka antaa huiman vision siitä, mistä jäimme paitsi.
Varsinkin "lost levels" -kentät ovat yhtä juhlaa sarjan faneille. Ne antavat mahdollisuuden nähdä, miten suuri Crystal Dynamicsin kunnianhimo lopulta olikaan. Ei ihme, että lopputulos on hieman kokoonparsitun oloinen. Näistä olisi nimittäin tullut jotain, mikä ei olisi mitenkään toiminut aikalaisraudalla.
Ainoa asia mikä jää harmittamaan on se, ettei remasterista löydy samoja Making Of -koosteita kuin alkuperäisistä julkaisuista. Silloin elettiin aikaa, jolloin näihin vielä panostettiin, joten niiden täytyy lojua jossain holvissa tallessa. Olisi mahtavaa nähdä ne uudestaan tai jopa saada täysin uusia dokkareita tästä sarjasta.
Faneille ehdoton hankinta, muille vahva ehkä
Legacy of Kain: Defiance Remastered on rakkaudella tehty päivitys, jota on helppo suositella faneille. He osaavat varmasti suhtautua oikein lopputulokseen, joka muistuttaa alkuperäistä peliä, kuten he sen muistavat. Defiance sai aikanaan ristiriitaisen vastaanoton ja fanikunta hajaantui kahtia: niihin, jotka arvostivat sen visiota enemmän kuin itse pelattavuutta, sekä niihin, joille kumpikaan ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi.
Nykyään se ei ole läheskään yhtä onnistunut teos kuin Soul Reaver, mutta se on silti upea muistutus ajasta, jolloin pelitalot ottivat riskejä niin peleissä kuin tarinankerronnassa. Se on jokaiselle historiaa vaalivalle pelaajalle pakkohankinta, varsinkin fyysisenä painoksena.
