"Kärsivällisyys on hyve", sanoi lihaklöntti kun kolmanteen ulottuvuuteen läksi

Kuva

Muun muassa Binding of Isaac -sarjasta sekä taannoin ilmestyneestä Mewgenicsistä tutun Edmund McMillenin luoma Super Meat Boy on täällä taas. Yksinkertainen, mutta nopeatempoinen ja harvinaisen armoton tasohyppely jäi allekirjoittaneen mieleen jo siitäkin syystä, ettei kärsivällisyyteni lopulta riittänyt pelin läpäisemiseen, vaikka aikani sen parissa jaksoinkin vääntää. Vuonna 2011 ilmestyneessä teoksessa pääosaa näytteli siis punainen, verivanaa taakseen jättävä lihaklöntti, jonka tavoitteena oli pelastaa vaaleanpunainen mielitietty ilkeän pahiksen kynsistä. Siinä mielessä mikään ei ole muuttunut, sillä 3D-versiossa premissi on jälleen pitkälti sama.

Kuva

Vaikka McMillen jättikin perustamansa Team Meatin vuonna 2016, on silti vähän hämmentävää, ettei miehellä itsellään ole mitään tekemistä punaisen lihaklöntin kolmiulotteisen debyytin kanssa. Hän jopa julkaisi vajaa vuosi sitten videon, jossa kertoi yllättyneensä projektin olemassaolosta. Tiedä sitten, mitä tahojen taustalla on, mutta joka tapauksessa konsultaatioapu olisi kenties tullut tarpeeseen – Super Meat Boy 3D kun on kaikessa hauskuudessaan ja groteskiudessaan kaukana virheettömästä.

Kuva

Veri lentää karkkivärien keskellä

16 vuoden takaiseen verrattuna (sittemmin en ole sarjan pelejä pelannut) kenttäsuunnittelu on siirtynyt kolmiulotteiseen maailmaan pääosin onnistuneesti, minkä lisäksi tekijät ovat onnistuneet tekemään "luikauksista" sopivan mittaisia. Pidin erityisesti kovasta temmosta, "liitämisestä" sekä taustojen hyödyntämisestä, ja aluksi en edes tajunnut, että esimerkiksi kuoppaan hypättäessä voi tosiaan hidastaa vapaapudotusta liukumalla seinän vierttä pitkin. Toistuva kentän alusta aloittaminen ei myöskään harmita, kun takapakki ei tunnu missään vaiheessa liialliselta.

Kuva

Miinuspuolena kolmas ulottuvuus tuo mukanaan vähän turhan paljon hahmotusongelmia, sillä joskus on vaikeaa esimerkiksi osua tasoille, vaikka kuinka tarkkaan katsoisi. Tätä helpottaakseen Meat Boyn alle voi asetuksista laittaa punaisen rinkulan, joka hieman auttaa tähtäämisessä. Suurempana harmina kontrollit ovat melko liukkaan tuntuiset – tämä toki on tuttua alkuperäisestä, mutta kolmiulotteisessa maailmassa epätarkkuus korostuu monesti liikaakin. Kaikkeen toki tottuu, mutta tämä ei välttämättä ole sellainen asia, johon pitäisi tottua.

Kuva

Pienen pelattavuusharmituksen keskellä on kiva todeta, että graafisesti Meat Boy näyttää onnistuneelta, joskin muutamia bugeja on ainakin vielä mukana. Meno on kuitenkin mukavan värikästä, ja ympäristöissä on riittävästi variaatiota. Kaiken kukkuraksi anarkistista menoa korostaa taustalla soiva hevimeteli, joka kuulostaa pääosin varsin hyvältä. Erikoisena ratkaisuna sama biisi raikaa läpi kokonaisen, viisitoistakenttäisen maailman – tavallaan tämä on toisaalta hyvä asia, sillä jos biisi alkaisi toistuvien uusintayritysten koittaessa aina alusta, saatettaisiin hermoja koetella vähän liikaakin.

Kuva

Hermoista päästäänkin kätevästi sarjalle ominaiseen, kiperään vaikeustasoon. Super Meat Boy 3D kunnioittaa todellakin perinteitä, sillä haastetaso kiristyy jo muutaman leudomman kentän jälkeen varsin nopeasti. Valtaosan ajasta meno tuntuu suhteellisen reilulta – tähän toki vaikuttaa jonkin verran edellä mainitut ongelmat. Sitten on tietysti erikseen vielä Pimeän Maailman levelit, joita suorittaakseen täytyy olla jo vähän isompi masokisti. Sisältöä teoksessa joka tapauksessa on – sekä valoisassa että pimeässä maailmassa on 75 kenttää, ja löytyyhän sieltä seasta myös muutama bossitappelu sekä salaisuus päälle. Onkin pakko myöntää, että oma reissuni on edelleen pahasti kesken, mutta vielä minä tämän valloitan!

Kuva

Kuolemaa ja anarkiaa, anarkiaa ja kuolemaa, ja vielä kerran kuolemaa

Super Meat Boy 3D on armoton, mutta koukuttava ja vilpittömästi hauska tasohyppely, jonka parissa kokeneimmatkin tasohyppelijät voivat koetella taitojaan pitkään. Mutta en voi olla ajattelematta, että se olisi vielä parempi, jos hahmottamisongelmat sekä kiikkerät kontrollit saisi kesytettyä parempaan kuosiin. Homma maistuu tällaisenaankin, mutta vaikeustason huidellessa pilvissä olisi kieltämättä mukavaa, jos turhan moni yritys ei päättyisi kuolemaan aavistuksen yskähtelevän pelattavuuden vuoksi.

Oli miten oli, meno on veikeää ja anarkistista, ja sillä saa jo silmissäni paljon anteeksi.