Enclave

Celenheimiä uhkasi sota demoni Vatarin kokoamia joukkoja vastaan. Loppu alkoi jo häämöttää, Vatarin joukot olivat varman voiton edessä, kunnes Vatar kohtasi suuren velhon. Niinkin mitätön kuin velho oli hirmuisan Vatarin edessä, nosti hän sauvansa korkealle ilmaan ja iski sen maahan. Maa alkoi täristä ja sota taukosi. Paniikki levisi kaikkialle sillä itse maa itki. Sotatanner alkoi halkeilla, ja pian halkeamat muuttuivat kuiluiksi jotka vain jatkoivat laajentumistaan. Vatar ja osa hänen armeijastaan suistui rotkoon, ja nyt kun itse demoni oli poissa, hänen soturinsa vetäytyi. Vaan kävi niin että kuilut muuttuivat pohjattomiksi rotkoiksi ja Celenheim joka nyttemmin oli nimetty Enclaveksi, erosi muusta maailmasta. Enclave, täysin eristyneenä muusta maailmasta, pysyi silti elossa, sen ihmiset syntyivät ja elivät rauhassa rakkauden ja taikuuden saarella. Enclaven ulkopuolelle jääneet ihmiset alkoivat kadehtia heitä ja he alkoivat turmeltua. Vaan tapahtuipa niin, että maailma alkoi parantaa omia haavojaan, ja Enclaven rotkot alkoivat pienentyä. Enclaven lähestyessä muuta maailmaa, alkoi myös liikkua huhua Vatarin hirmuisesta kostosta. Ei ollut yllätys että Enclaven yhdistymistä oli vastaanottamassa suuri armeija (Dreg`Atar). Kysymys kuuluukin, kummalla puolella rotkoa sinä seisot, Enclave vai Outlander? Hyvä vai paha?

Kuviot haltuun

Enclaven maailma toivottaa sinut tervetulleeksi alkuvideoiden saattelemana, josta kyllä käy selväksi niin tarina, kuin myös se että peli aloitetaan ns. Valon edustajilla. Pelaaja heitetään vankilaan ja sieltä olisi tarkoitus paeta. Alussa ruutuun pomppii ohjeita miten mikäkin asia tehdään. Aluksi vain hyppiminen tuntui oudolta, sekun toimii oikeaa tattia painamalla. Ohjausta ei voi muuttaa haluamakseen, mutta vakiosijoittelu toimii kyllä mainiosti, vankilasta kun on päässyt karkuun, ei enää tarvitse miettiä mistä mitäkin tapahtuu. Kuvakulmaa pystyy itse pyörittämään vapaasti ja saapa sen myös FPS tyyliseksi, eli ikäänkuin hahmon silmistä katsottuna, allekirjoittanut ei kyllä havainnut kyseisestä kuvakulmasta mitään hyötyä. Kuvakulmia kyllä kehtaa pyöritellä sillä Enclacen graafinen anti on kyllä Xboxin parhaimistoa. Kentät piirtyvät pitkälle ja jokainen objekti on tarkka. Tekstuurit ja koko kenttäsuunnittelu ansaitsee kiitoksensa, lähes jokaiseen taloon pääsee sisään, tosin ei aina ovesta. Kentät ovat muutenkin varsin dynaamisesti totetutettu, mikä tahansa talo, seinä, ikkuna tai silta voi sortua millon vain. Valaistus on myös tärkeä osa kauniin ulkonäön saavuttamiseksi, ja ei ole tässäkään moitteen varaa. Kynttilät ja sepän ahjot heittävät ympäristöön omaa pehmeää valoaan. Myös rinnettä alas vierivät hevosen kokoiset kiven järikät tulevat alas realistisesti. Fysiikkamoottoriin on siis panostettu. Sortuvat lattiat ovat paitsi kauniita, myös pitävät hereillä. Putoaminen pohjattomaan kuiluun kun tarkoittaa kuolemaa.

Kuolema kuittaa univelat.

Tästä saadaankin oiva porsaansilta Enclaven kohutuun tallentamistaktiikkaan. Peli tallentuu vain kenttien välissä ja tämä ei aina ole hyvästä. Jotkut kentät kun kestävät erittäinkin pitkään, etenkin jos tahtoo etsiä kentästä kaikki kultapussukat. Monesti huone täyttyy manauksista kun sattuu kuolemaan johonkin älyttömään ansaan tai kentän viimeinen vastus pääsee tuikkaamaan tikarinsa kylkiluittesi väliin. Eikä itku auta markkinoilla, se on vaan aloitettava alusta. Muuten ongelmaa ei varsinaisesti syntyisi, mutta Enclave vaan on vaikea. Peliä ei todellakaan voi suositella heikkohermoisille sillä kuolema vierailee varsin usein, etenkin kun päästään pelaamaan pimeyden puolella, joiden tehtävät (uskomatonta kyllä) ovat vielä vaikeempia kuin veli valkoisilla. Nyt kun olen pelästyttänyt puolet ostopäätöstä harkitsevista voin lohduttaa sanomalla I can do it, so can you.

Roolipeli?

Pelissä on tiettyjä roolipelimäisiä ominaisuuksia, kuten varusteiden ostoa yms. Mutta ennakkotietojen perusteella odotin peliltä vieläkin vahvempaa roolipelimäisyyttä, nyt tunnelmaa laimentaa myös se että tehtäviä pääsee pelaamaan millä tahansa hahmolla. Eli periaatteessa hahmon voi vaihtaa millon tahansa kesken pelin joka aluksi tuntui todella hämärältä ratkaisulta, mutta itseasiassa systeemi toimii, sillä joku kenttä on helppo taikurille, kun taas joihinkin tarvittaisiin miekkaa. Yllä mainitsinkin jo tavaroiden, eli varusteiden ostamisen. Kultaa löytyy kentistä yleensä pienissä pussukoissa, mutta joistakin kentistä saattaa löytyä erittäin arvokkaita jalokiviä joita tosin saa etsiä mitä kummallisimmista paikoista. Jos rahoja jaksaa etsiä niin sitä kyllä riittää, ja lopussa sitä on jo liikaakin. Rahaa sitten käytetäänkin miekkoihin, kirveisiin, jousiin, kilpiin ja joillakin hahmoilla jopa pommeihin. Tehtävät onneksi vaihtelevat kiitettävästi aina pelastamisesta suojeluun ja varastelusta tuhoamiseen. Pelissä on myös välivastustajia, mutta lähes poikkeuksetta niihin on aina joku tietty taktiikka, joka tekee niistä usein helpompia kuin normaaleista rivisotilaista.

Niin mitkä hahmot!?

Niin minkäslaisilla sälleillä tänään? No valoa ja kirkkautta ja kaikkea mikä on hyvää, edustaa niinkin omaperäinen sakki kuin Ritari (Knight), suosii miekkaa ja tällä hahmolla seikkailu aloitetaan. Metsästäjätär (Huntress) käsittelee erinomaisesti jousta, johtuneeko haltiaverestä? Puolituinen (Halfling) on pieni ja erittäin nopea. Druidi hallitsee elementaalista kuin henkistäkin taikuutta, kuten Velho (Wizard), joka eroaa druidista vain siinä että on mies ja hiukan heikompi. Viimeisenä on Engineer, eli insinööri, konemestari… Jokatapauksessa hänen erikoisuutensa on erilaiset räjähteet. Tässä oli lyhyt kuvaus kaikista hahmoista, eli roolipelien ystävät huomaavat että hahmot ovat vanhoja kliseisiä, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan toimivia. Pimeyden hahmoarsenaali koostuu yllämainituista mutta nimet ja ulkoasu ovat muuttuneet, Berserker, Assasin, Sorceress, Lich, Bombardier ja Goblin. Tehtävät eroavat Pimeydellä ja Valkeudella, mutta muutamat tehtävät ovat samat, tosin päinvastoin. Valkeudella sinun pitää saattaa Marcus elossa kaupungin läpi, kun pimeydellä tehtäväsi on tappaa hänet. Oli ilahduttavaa huomata kuinka tarinan kertojat muuttuvat ja myös tarinan sävy, Valkeus korostaa demoni Vatarin kauheutta ja julmuutta kun Pimeys ylistää hänen mahtavuuttaan ja voittamattomuuttaan.

Lopuksi?

Pelissä parasta on uudelleen pelattavuus, sillä loputkin rahat on mukava etsiä, ja koittaa tehtäviä eri hahmoilla. Pitää myös mainita pelin mahtava äänimaailma, jo pelkkä stereokuva saa aikaan sielläolon tunteen, pitää kadehtia DolbyDigital 5.1 omistajia. Ainoat risut tulevat vaikeustasosta, jota ei edes voi säätää. Ja tallennuksista, välitallennukset olisivat auttaneet suunnattomasti. Joskus kamera aiheuttaa nykivän vaikutelman kun hahmo on “jumissa” seinää tai laatikkoa vasten. Jos hermoja ja aikaa riittää, ja roolipelimäiset seikkailupelit ovat lähellä sydäntäsi, Enclave on valintasi.