(Paavo Niskala, 13.11.2009 - 00:25) Microsoft ilmoittaa myyneensä Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella yhteensä yli kymmenen miljoonaa Xbox 360:aa. Yhtiön mukaan se on ainoana konsolina kyennyt kasvattamaan menekkiään viime vuodesta.
(SOJ, 12.11.2009 - 22:29) EA:n toimitusjohtaja John Riccitello on ilmaissut pettymyksensä yhtiön odotettua heikompaan Wii-pelimyyntiin. Kuluvan tilivuoden ensimmäisen puoliskon tulos jäi odotuksia heikommaksi, vaikka EA ylsi tavoitteeseensa markkinaosuuksien suhteen ja kahmi itselleen kolmansien osapuolten pelimyynnistä 21 prosentin osuuden Pohjois-Amerikassa ja 14 prosentin osuuden Euroopassa.
(Oliver, 12.11.2009 - 14:14) Eilen nettiin ilmaantui kuvia, jossa nähtiin PS3:n XMB-valikossa Facebook-logo. Eurogamerin mukaan kuvat laitettiin esille viralliselle PlayStation-sivulle vahingossa ja ne poistettiinkin sieltä pian.
Sony Computer Entertainment UK:n kerrotaan kuitenkin antavan pian lisätietoja aiheesta.
(Oliver, 12.11.2009 - 13:57) Tohtori Al Jenkinsin roolissa EastEnders-saippuasarjassa nähtävä Adam Croasdell on paljastanut BBC:n haastattelussa esittävänsä James Bondia tulevassa pelissä. Ääninäyttelyn lisäksi Croasdell on osallistunut myös motion capture -sessioihin.
(Paavo Niskala, 12.11.2009 - 02:50) Microsoft on jakanut porttikieltoja vähintään 600 000:lle ja enintään miljoonalle Xbox Live -käyttäjälle, kertoo msnbc.com. Verkkopalvelussa on jäseniä yhteensä yli 20 miljoonaa.
Ohjelmistojätti käynnisti banniaallon sopivasti Modern Warfare 2:n julkaisun aikoihin, kun odotettu räiskintäpeli vuosi verkkoon piraattien ulottuville.
(Paavo Niskala, 12.11.2009 - 02:30) B&H Publishing Group tuo Raamatun Xbox 360:lle. Bible Navigator X julkaistaan konsolin Indie Games -verkkopalvelussa 400 Microsoft-pisteen eli viiden dollarin hintaan. Palvelu ei ole käytettävissä suomalaisella käyttäjätilillä.
(Paavo Niskala, 12.11.2009 - 02:13) Live Arcadessa vietetään jälleen kolmen pelin keskiviikkoa erään nimeltämainitsemattoman räiskintäpelin julkaisusta huolimatta. Verkkopalveluun saapuivat eilen Encleverment Experiment, 0D Beat Drop ja NBA Unrivaled.
(Oliver, 11.11.2009 - 23:57) Call of Duty: Modern Warfare 2:n PS3-version pelaajat ovat törmänneet joihinkin ongelmiin verkkopeleissä, vaikka korjauksia onkin jo ollut tarjolla.