Täysin mitäänsanomaton peli jonka toteutus on suoraan tusinatehtaalta. Suttuiset grafiikat, pienet ja vaikeasti luettavat fontit, tympeä musiikki ja "persoonalliset" persoonattomat komentajat. Niin ja tietenkin varsin huomattavat latausajat ja pieni nykiminen. Aika vaikea tästä on mitään koukkua löytää.
(Oliver, 13.12.2008 - 19:51) Uutiskorporaatio CNN on Silicon Alley Insider -osiossaan huomioinut PlayStation 3:n myynnin laskeneen viime kuussa Yhdysvallossa 19 prosenttia viime vuoden marraskuusta. Syynä CNN ei pidä talouden taantumaa vaan itse PS3-konsolia, josta artikkelin mukaan löytyy kolme vikaa:
(Paavo Niskala, 13.12.2008 - 13:13) Valve paljastaa Team Fortress 2:n kotisivuilla, että The Orange Boxin mukana toimitettavaan verkkopeliin on luvassa massiivinen päivitys myös Xbox 360:lla.
Päivityksen luvataan sisältävän lähes kaiken jo PC:lle viimeisen vuoden aikana julkaistun sisällön.
Ajo tuntumaltaan osittain heikko, jarrut yli tehokkaat. Autot pysähtyy 150km/h vauhdista 5metrin matkalla. Autoja ei voi viedä luistossa samanlailla kun edellisissä osissa.
Kuorma-auto kisat aivan turhia,liian hidas tempoisia.
Muuten hyvä peli. Taitaa olla paras rallipeli XO:lle
(Paavo Niskala, 13.12.2008 - 02:17) Starbreeze Studiosin Samuel Ranta-Eskola paljastaa TeamXboxin kokoamassa haastattelussa, että Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athenasta on luvassa demo. Hän ei kuitenkaan kertonut asiasta tarkempia yksityiskohtia.
(Paavo Niskala, 13.12.2008 - 01:45) Rockstar aikoo julkaista Midnight Club: Los Angeles -kaahailupeliinsä tuhdin laajennuksen ensi vuoden alussa.
Lehdistötiedotteen mukaan ilmainen South Central Upgrade Map laajentaa pelialuetta noin kolmasosalla alkuperäisestä. Mukana on Los Angelesista tuttuja maamerkkejä.
(Paavo Niskala, 13.12.2008 - 00:51) Yhdysvaltalainen pariskunta on tekemässä historiaa järjestämällä Halo-aiheiset häät. Erikoinen teema juontaa juurensa John Henryn ja Desirai Labradan ensikohtaamiseen, joka tapahtui Halo 2:n verkkopelissä vuonna 2004.