(Oliver, 16.12.2008 - 10:42) Electronic Artsin Black Box -studion tulevaisuutta on pidettu uhattuna sen jälkeen, kun EA peruutti suunnitelmat uudesta Vancouverin toimitilasta, johon olisivat muuttaneet EA Canada sekä Black Box. Lisäksi EA on ilmoittanut vähentävänsä ensi vuonnna väkeä aikaisemmin ilmoitetun kuuden prosentin lisäksi.
(Oliver, 16.12.2008 - 09:59) Viime kesän olympialaisissa kahdeksan kultamitalia kaulaansa kerännyt uimari Michael Phelps ja 505 Games ovat sopineet pelien suunnittelusta konsoleille sekä iPhonelle.
(Oliver, 15.12.2008 - 23:13) Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkikolmikko säilyi ennallaan edelliseltä viikolta ja myynnitkin pysyivät melko tasaisina.
Ensi maanantaina on jaossa tavoiteltu jouluykkösen paikka ja Call Of Duty: World At War vaikuttaa vahvalta ehdokkaalta sen haltijaksi. Samalla peli tekisi uuden ennätyksen kuudella kärkiviikolla ennen joulua.
(Itselläni ei sitten ole juuri minkäänlaisia kokemuksia aikaisemmista, aidoista Fallouteista, joten otan tämän pelin vain ydintuhon jälkeisenä roolipeli/räiskintänä)
(Oliver, 15.12.2008 - 22:10) Spike Video Game Awards -tilaisuuteen osallistunut Metal Gear -sarjan isä Hideo Kojima kertoi Metal Gear Solid -leffan olevan kypsymässä ja liikkumassa hiljalleen eteenpäin.
(Oliver, 15.12.2008 - 19:43) Three Speech -blogi kertoo PlayStation 3:n SingStarien saavan huomenna päivityksen, joka mahdollistaa PS2:n SingStar-levyjen käyttämisen kaikissa PS3-konsoleissa.
(Oliver, 15.12.2008 - 19:32) Spike TV:n tämän vuotisessa Video Games Awards -gaalassa Grand Theft Auto IV palkittiin vuoden pelinä. GTA IV sai myös parhaan toimintaseikkailun pystin ja päähenkilö Nicoa esittänyt Michael Hollick parhaan miespuolisen ihmisnäyttelijän palkinnon.
Siedettävä ajopeli, joka ottaa takapakkia Most Wantedista, mutta voittaa Carbonin. Ajo ja vaurio-mallinnus on jotain ihan uutta, sen ansiosta mielipiteet hajoavat suuresti.