(Oliver, 07.11.2008 - 16:10) Ubisoft on päättänyt lopettaa Heroes-pelin kehittämisen ja palautti tv-sarjan oikeudet takaisin NBC Universalille. Ubisoft ilmoitti pelistä jo heinäkuussa 2007, mutta mitään valmista siitä ei koskaan nähty.
(Oliver, 07.11.2008 - 15:29) Activisionin ja Vivendin fuusioitumisen yhteydessä kodittomaksi jäänyt Ghostbusters: The Video Game on nyt virallisesti saanut uuden kodin Atarilta. Atari vahvisti suunnittelevansa pelin julkaisua ensi kesänä juhlistamaan ensimmäisen leffan 25-vuotispäiviä.
(Paavo Niskala, 07.11.2008 - 14:49) Eurogamer kertoo saaneensa sisäpiirilähteiltä vahvistuksen, että kanadalainen Blue Castle työskentelee parhaillaan Dead Rising 2:n parissa. Capcom ei ole kuitenkaan vahvistanut huhuja vielä.
EA:n jokavuotinen lätkäspektaakkeli ei jää torsoksi tänäkään vuonna. 07-versiossa debytoinut pelimoottori on nyt saatu hiottua pikkuhiljaa kuntoon ja peli on todella nätin näköinen. Varsinkin pelaajien animointi on hienon näköistä.
(Paavo Niskala, 07.11.2008 - 03:47) Banjo-Kazooie: Nuts & Boltsin demon ilmestyttyä Xbox Liven kauppapaikalle pelaajat ovat huomanneet valittaa pelin varsin pienestä tekstistä, joka ei välttämättä näy tavallisilla kuvaputkitelevisioilla tarpeeksi selvästi.
(Paavo Niskala, 07.11.2008 - 03:26) Edgen haastattelema Gears of War 2 -pääsuunnittelija Cliffy Bleszinski päivittelee, että pelaajat eivät ota pelimaailmoja tarpeeksi vakavasti.
(Paavo Niskala, 07.11.2008 - 03:05) Sega ilmoittaa julkaisevansa Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle SEGA Mega Drive Ultimate Collectionin, joka sisältää 16-bittisten hittien lisäksi helmiä aikaisemmilta aikakausilta.
(Paavo Niskala, 07.11.2008 - 02:46) Microsoft vahvistaa, että Ensemble Studiosin viimeiseksi peliksi jäävä Halo Wars julkaistaan helmikuussa. Tarkempaa julkaisupäivää ei vielä paljastettu.
(Oliver, 07.11.2008 - 00:46) Tuottaja Hans Lo on vahvistanut, että Mortal Kombat vs DC Universe -taistelupelin pohjois-amerikkalaista versiota on hiukan siistitty alhaisemman ikärajan vuoksi.