(Oliver, 05.05.2008 - 21:35) Sierra Entertainment on ilmoittanut alunperin ensi syksyksi kaavaillun Protoypen julkaisun siirtyneen hamaan ensi vuoteen.
(Oliver, 05.05.2008 - 15:47) Valven markkinointijohtaja Doug Lombardi kertoi PC:lle ja Xbox 360:lle julkaistavan Left 4 Dead -zombieräiskinnän esittelyn yhteydessä, ettei studiolla ole edelleenkään hinkua tehdä pelejä PlayStation 3:lle.
(Corca, 05.05.2008 - 14:31) Activisionin Guitar Hero III: Legends of Rock -kitarapeliin ilmestyy jälleen uusi kolmen kappaleen soittovalmis latauspaketti, kun brittiläisen Musen encore-tuotantoa saapuu tämän viikon torstaina 8. päivä toukokuuta Xbox Live- ja Playstation Store -kauppapaikoille.
(Corca, 05.05.2008 - 13:07) Mediajätti Warner Home Videon tuoreen raportin mukaan Playstation 3 -omistajien kiinnostuksessa on puolen vuoden sisällä tapahtunut näkyvä nousu Blu-ray-elokuvien katselun kohdalla.
(Paavo Niskala, 05.05.2008 - 12:58) Xbox Liven australialaiselle, uusiseelantilaiselle, intialaiselle ja pohjoisamerikkalaiselle kauppapaikalle on ilmestynyt The Bourne Conspiracyn pelattava demo, jolla on kokoa 1,24 gigatavua.
Major Nelson eli Larry Hryb lupaa blogissaan, että kokeiluversio saadaan Eurooppaan ensi viikolla.
(Oliver, 05.05.2008 - 11:04) Oxfordin yliopiston odotetaan tienaavan mukavasti Grand Theft Auto IV:n siivellä, sillä pelin hahmojen animointiin käytetyn Euphoria Enginen kehityksessä on käytetty opinahjon eläintieteen osastolla tehtyä tutkimusta.
(Paavo Niskala, 04.05.2008 - 13:22) Capcom laajentaa Xbox Live Arcadessa ja PlayStation Storessa julkaistua Rocketmen: Axis of Eviliä It Came from Your Uranus -lisäosalla.
(Paavo Niskala, 04.05.2008 - 13:08) Microsoftin Xbox-pomo Aaron Greenberg on paljastanut Next Generation -verkkosivustolle, että Grand Theft Auto IV nousi välittömästi Xbox Liven pelatuimmaksi nimikkeeksi. Call of Duty 4 ehti pitää verkkopalvelun piikkipaikkaa useita viikkoja.