(Oliver, 02.08.2009 - 20:13) Sega Sammyn tilivuoden kesäkuussa päätynyt ensimmäinen neljännes jäi lähes 75 miljoonaa euroa miinukselle. Varsinkin konsolipeleistä, leluista, mobiilisisällöstä sekä animaatioleffoista vastaava yksikkö koki kovan kolauksen liikevaihdon romahtaessa 41 prosenttia viime vuodesta ja tappioiden ylittäessä 33 miljoonaa euroa.
Street Fighter, aikansa legenda. Street Fighterista on tullut enemmän "päivityksiä" kuin on uhanalaisia eläimiä yhteensä, joten varmastikin Capcomin tuntien samaa rataa jatketaan nykypäivänäkin.
Itse olen pelaillut taistelupelejä(ja muitakin genrejä) noin. 10 vuotta, Tekkenistä Smash Brothersiin, pakko myöntää, toista Street Fighterin kaltaista ei ole, vaikka ties kuinka monet 2D-mätkinnät, jotka ovat lainanneet elementtejä Street Fighterista(lue: Guilty Gear).
(Paavo Niskala, 02.08.2009 - 14:09) Bethesdan WET julkaistaan Euroopassa 18. syyskuuta, Eurogamer kertoo. Artificial Mind and Movementin kehittämä toimintapeli saadaan Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle.
WET seuraa sankaritar Rubi Malonen edesottamuksia. Nainen taistelee kahdella pistoolin ja miekan kera etsiessään hänet kuolemaan jättänyttä miestä.
(Oliver, 02.08.2009 - 10:47) Sony Computer Entertainment Europen sekä Sony Europen johdossa aikoinaan toiminut ja nykyisin muun muassa Codemastersin hallituksessa istuva Chris Deering katsoo, ettei pelien hintataso riitä ylläpitämään hittipelien nykyistä julkaisutahtia.
(Oliver, 02.08.2009 - 10:08) Maaliskuussa Pearl Jamin Ten-läpimurtolevy sai ansaitsemansa uudelleenjulkaisun ja samalla sen sisältö tuli ladattavaksi Rock Band -peliin.
(Paavo Niskala, 01.08.2009 - 21:11) Infinity Wardin Robert Bowling vahvisti IGN:lle, että ensimmäisen Call of Dutyn ladattava versio on aluksi vain Modern Warfare 2:n Hardened tai Prestige Editionin ostaneiden etuoikeus.
(Oliver, 01.08.2009 - 20:33) NeoGAFin aina valppaat lukijat ovat löytäneet Amazonin saksalaisen verkkokaupan listauksista tuotteen nimeltä "PlayStation 3 Konsole slim". Kuvia, julkaisupäivää, hintaa tai muita tietoja ei kuitenkaan kerrota.
(Oliver, 01.08.2009 - 19:30) NPD Groupin viimeisimmän amerikkalaista pelikulttuuria luotaavan tutkimuksen mukaan pelaajien määrä on noussut viime vuodesta 4,3 miljoonaa 169,9 miljoonaan. Yhdysvaltojen väkiluvun ollessa hiukan yli 304 miljoonaa tarkoittaisi se noin 55 prosentin olevan tavalla tai toisella pelaaja.
(Oliver, 01.08.2009 - 18:46) Sony Online Entertainmentin Seattlen studion johtaja Matt Wilson ja muutama muu johtohahmo ovat siirtyneet perustamansa Detonator Gamesin palvelukseen. SOE Seattle työstää tällä hetkellä The Agency -massiiviverkkopeliä PS3:lle ja PC:lle.