Tämä peli pääsi yllättämään kuin puun takaa. Todella hienosti toteutettu ja mukaansatempaava seikkailu. Olisi 5 tähden peli jos olisi enemmän seikkailua mutta vähemmän ampumista.
Hyvä peli, mutta minun kirjoissani vice city on vieläkin sarjan paras osa. Pääjuoni on kyllä hyvin tehty GTA tasolla, mutta muuta tekemistä on liian vähän.
Loppupeleissä ei kummainen peli. Moninpelinä parhaimmillaan todella kivaa, ja lajeja on valittavissa riittävästi. Sääli vain että osa lajeista on surkeita, mutta toisessa päässä on sitten myös hyviäkin lajeja. Yksinpelaajalle tätä ei voi suositella.
Viisi tähteä joka tapauksessa. Kaikesta löytää valittamista jos tarpeeksi kaivelee, niin tästäkin. Mutta kuitenkin, kyseessä on loistava peli jota ei pienet viat pysty pilaamaan. Suosittelen kaikille, lukuunottamatta perheen pienimpiä, kukkahattutätejä, tai mieleltään häirityneitä, helposti vaikutteita ottavia angstiteinejä. Tehkää tästäkin elokuva.
Mahtavaa huumoria sisältävä Paper Mario sarja koki pienen muutoksen Super Paper Mario -osassaan. Aiemmin sarja on perustunut vahvasti vuoropohjaiseen taisteluun, mutta tällä kertaa kyseessä on kaksiulotteinen (tai kaksi ja puoli) tasoloikinta, mutta sisältäen silti kevyitä roolipelielementtejä. Itse pidin aiemmasta Cubelle julkaistusta osasta enemmän, mutta arvosanaksi silti neljä tähteä.
Prime 3 eroaa suhteellisen paljon sen edeltäjistä ja tämä johtuu täysin uudesta tavasta ohjata. Uusi ohjaustapa myös toimii. Samuksella on nyt helppo ja nopea katsoa ja tähdätä mihin haluaa. Lisäksi pelissä on muutamia hyviä gesture -liikkeitä, kuten energialasson heittäminen nunchakulla.
Kenttäsuunnittelultaan peli on taattua Metroid -laatua. Kokonaisuutena peli sijoituu ykkösen ja kakkosen väliin, ykkösosan ollen sarjan paras peli.