(Niko Martiskainen, 26.09.2002 - 00:00) Microsoftin Suomen osasto julkisti X02 -tapahtuman jälkeen lehdistötiedoitteen, jossa kerrottiin Liven Euroopan julkaisusta, ja hieman myös Suomen asemasta. "Teemme kovasti töitä, jotta palvelu käynnistyisi myös Suomessa ensimmäisten joukossa heti maaliskuussa", sanoo myyntipäällikkö Markku Leskinen Microsoftilta.
(Guardian Viper, 26.09.2002 - 00:00) The Magic Box -sivusto on saanut käsiinsä uusia ruutukaappauksia GameCuben Mega Man Battle Network -pelistä. Nämä uudet ruudut ovat astetta parempilaatuisia kuin aiemmin julkaistut kuvat ja video, joten pelin graafisesta ilmeestäkin voi havaita selkeästi Cel-Shading -kuorrutuksen.
(Tommi, 26.09.2002 - 00:00) Stuntmanin urasta haaveilleet pääsevät tässä pelissä toteuttamaan itseään. Tarjolla on viihdyttävä pelikokemus - mikäli kärsivällisyyttä ja hermoja riittää.
(Niko Martiskainen, 25.09.2002 - 00:00) Paljon on tullut taas uusia julkistuksia.
Activision on ilmoittanut, että sen toimintapeli Soldier of Fortune 2: Double Helix tulee Xboxille ja Live -tuella varustettuna. Pelin Xbox käännöksestä vastaa Gratuitous Games, PC-version takanahan oli Raven. Julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa.
(Jore, 25.09.2002 - 00:00) Yhdysvaltalainen internet-yhteydentarjoaja speakeasy.net tarjoaa ilmaisen PS2:n tai Xboxin DSL-yhteyden ostajalle. Lisäksi pitää ostaa myös "Gaming package", jossa kuukausimaksu lienee normaalia korkeampi. Tarjous on voimassa syyskuun loppuun.
(Jore, 25.09.2002 - 00:00) PS2 on jälleen dominoinut konsoleiden pelimyyntilistoja USAssa. Top20-listalla peräti 11 peliä oli PS2:lle. Xboxille hittipelejä oli neljä ja Game Boy Advancelle kaksi. Myös GameCube pääsi listalle uudella Mariopläjäyksellä, Super Mario Sunshinellä. Yhteen hittipeliin jäivät myös Game Boy Color ja PSX.
(Guardian Viper, 25.09.2002 - 00:00) Sen sijaan, että olisi osallistunut Tokyo Game Show 2002 –messuille, Nintendo on päättänyt kuluttaa varojaan mielummin mainontaan. XenGamers ja Planet GameCube kertovat yhtiön aikovan julkaista Japanissa DVD-levykkeen, joka tulee sisältämään mm.
(Guardian Viper, 25.09.2002 - 00:00) CubeFINin Tokyo Game Show 2002 -messuspesiaalissakin mainitusta, Blizzardin ja Nihilistic Softwaren kehityksessä olevasta StarCraft: Ghost -pelistä on julkaistu pelin kotisivuilla kolme uutta ruutukaappausta, joihin linkit alla.
(Guardian Viper, 25.09.2002 - 00:00) GameCube Europe on julkaissut kuvia, siitä mitä Game Boy Advancen ruudussa tapahtuu yhdistäessä käsikonsolin GameCubeen, joka pyörittää tulevaa The Legend of Zelda -peliä. Vielä ei olla täysin varmoja, mitä ominaisuuksia tämä tulee mahdollistamaan, mutta kuvista päätellen GBA toimii myös pelin karttana.
(Shaban, 25.09.2002 - 00:00) David Beckham tulee luultavasti jäämään jalkapallon historiaan miehenä, joka tunnettiin maailmalla paremmin oheiskrääsästä kuin pelillisistä taidoista sekä järkyttävän huonosta videopelistä, johon hänen nimeään oli lainattu.