(Harri Hartikainen, 09.06.2014 - 22:46) EA julkisti E3-lehdistötilaisuudessaan ennennäkemätöntä pelikuvaa syksyllä julkaistavasta NHL 15:sta.
Video on koostettu Xbox One ja PlayStation 4 -pelikonsoleiden aidosta pelikuvasta.
(Jaakko Herranen, 09.06.2014 - 22:02) Xbox 360 sai hieman julkaisunsa jälkeen avoimeen maailmaan sijoittuvan tieteishenkisen räiskintäpelin. Vuonna 2007 julkaistu Crackdown sai kolmisen vuotta myöhemmin jatkoa, mutta kolmatta osaa on saatu odotella siitä lähtien.
(Jaakko Herranen, 09.06.2014 - 21:36) Microsoftin uuden sukupolven Xbox julkaistiin viime vuoden marraskuussa Pohjois-Amerikassa sekä suuressa osassa Eurooppaa. Tällöin paitsioon jäi iso nippu maita, Suomi mukaanluettuna.
(Jaakko Herranen, 09.06.2014 - 21:23) Bayonettan ja Vanquishin hurmeisesta toiminnasta vastuussa oleva Platinum Games työstää paraikaa Scalebound-nimeä kantavaa Xbox One -yksinoikeutta.
(Jaakko Herranen, 09.06.2014 - 19:57) Turn 10 Studiosin Dan Greenwalt hehkutti meneillään olevien E3-messujen Microsoftin lehdistötilaisuudessa Forza-pelisarjan valoisaa tulevaisuutta. Samassa yhteydessä mies paljasti Forza Horizon 2:n julkaisupäivän.
(Jaakko Herranen, 09.06.2014 - 15:15) Square Enixin julkaisema ja Airtight Gamesin kehittämä Murdered: Soul Suspect heittää pelaajan elämän ja kuoleman välimaastoon tutkimaan omaa murhamysteeriään. Tässä hämmentävässä projektissa päähahmo Ronania helpottavat kuoleman myötä ansaitut kyvyt seinien läpi kulkemisesta ajatuksen lukemiseen.