(Anonyymi (ei varmistettu), 25.09.2005 - 00:00) Ouendanissa timanttinen pelattavuus kohtaa A-luokan japanilaisen outouden. Tuloksena on suurta herkkua, mutta vain niille, jotka eivät pelkää importtaamista.
(Hakkiz, 24.09.2005 - 00:00) Xbox 360:n esitys Tokyo Game Show'ssa on tuoreimpien raporttien mukaan ollut onnistunut. Pelisivusto TVG kertoo, että Famitsun kyselyssä japanilaisten kiinnostus Microsoftin Xbox 360 -konsolia kohtaan on noussut messujen myötä kuudesta prosentista 22 prosenttiin. Nykyisen Xboxin markkinaosuus Japanissa on noin parin prosentin luokkaa.
(Hakkiz, 24.09.2005 - 00:00) Team Ninjan räväkkä pelisuunnittelija Tomonobu Itagaki on kertonut Game Informerin haastattelussa keskittyvänsä peliensä sisältöön. Hänen mukaansa Team Ninja on panostanut viime vuosina graafisen tason parantamiseen, mikä on ollut konsolien puutteiden takia haasteellista.
(Kanis, 23.09.2005 - 00:00) Nintendo on vahvistanut tiedon, jonka mukaan Game Boy Advance SP:stä julkaistaan paremmalla lcd-näytön valolla varustettu malli. SP:n taustavalo on siirretty ruudun reunoilta sen taakse, mikä Nintendon mukaan mahdollistaa Game Boy Micron näyttöön verrattavan terävyyden ja selkeyden SP-mallissa.
(Paavo Niskala, 23.09.2005 - 00:00) Nintendo on ilmoittanut laskevansa DS-käsikonsolinsa hintaa 149.90 eurosta 129.90 euroon 7. lokakuuta. Samalla markkinoille tuodaan myös kaksi Nintendogs-bundlea 149.90 euron suositushinnalla. Labradoinnoutajan kuvalla varustetusta paketista löytyy pelin lisäksi sininen ja mäyräkoiran komistamasta pinkki konsoli.
(Paavo Niskala, 23.09.2005 - 00:00) Nintendon 13.9 Japanissa julkaisema Game Boy Micro avasi vahvasti myymällä 148 000 konsolia ensimmäisen kuuden päivän aikana , mikä on jopa 40 000 parempi tulos kuin GBA SP:n vastaava.
(Hakkiz, 23.09.2005 - 00:00) Bohemia Interactiven kehittämälle Operation Flashpoint: Elitelle on avattu verkkosivut osoitteeseen www.flashpointelite.com. Sivustolla on pelistä tietoa ja uusia kuvia.
(Paavo Niskala, 23.09.2005 - 00:00) Namcon Xbox 360:lle kehittillä olevasta Frame City Killeristä on nähtävillä kasa uusia kuvia. Fiktiiviseen aasialaiseen kaupunkiin sijoittuvan pelin epälineaarinen juoni seuraa Crow-nimistä miestä, jonka tavoitteena on eliminoida huumekartellin johtaja Khan. PAL-alueella tämän toimintapakkauksen julkaisee Electronic Arts ensi vuoden alussa.
(Hakkiz, 23.09.2005 - 00:00) Rockstar on ilmoittanut tuovansa Grand Theft Auto Trilogy -nimisen kokoelmapaketin Xbox-konsolille. Paketti sisältää GTA III:n, Vice Cityn ja San Andreaksen. GTA Trilogy julkaistaan Pohjois-Amerikassa 18.10., mutta sen ilmestymisajankohta vanhalla mantereella on vielä vahvistamatta.