(Hakkiz, 07.09.2005 - 00:00) GameSpotin mukaan Microsoft on rakennuttamassa liiketilaa tai toimistoa Tokioon, Japaniin. Nähtävästi kolmikerroksiseksi muovaantuvaa rakennusta tullaan todennäköisesti käyttämään Microsoftin Xbox-toimintoihin tai Xbox 360:n markkinointiin ja myyntiin.
(Jyri Jokinen, 07.09.2005 - 00:00) Toistasataa yhdeksänkymmenen asteen sivuluisussa ylämäkeen kiihdyttäen: ei tätä kukaan ole simulaatioksi väittänytkään!
(Oliver, 06.09.2005 - 00:00) LucasArts on julkaissut tukun kuvia marraskuussa PSP:lle ilmestyvästä Star Wars: Battlefront II -toimintapelistä. Kuten pelin muissakin versioissa, myös PSP:llä taistellaan kolmessatoista elokuvasarjasta tutussa ympäristössä ja puolensa voi valita vapaasti.
(Oliver, 06.09.2005 - 00:00) PlayStation Portablen Suomen maahatuojan arvion mukaan käsikonsoleita on myyty neljän ensimmäisen päivän aikana 2000 kappaletta. Iso-Britanniassa laitteita myytiin samana aikana peräti 185 000 kappaletta eli enemmän kuin mitään aikaisempaa konsolia julkaisun yhteydessä.
(Hakkiz, 06.09.2005 - 00:00) Project Gotham Racing 3:a voi nyt ihastella ”kolmiulotteisesti” Bizarren julkaisemassa PGR3:n ensimmäisessä 3D-kuvassa. Tokioon sijoittuvan kuvan pääosassa on McLaren F1 LM, jonka ympärillä kameraa pääsee pyörittämään täydet 360 astetta.
(Hakkiz, 06.09.2005 - 00:00) Bizarre Creations on laittanut esille kolme kuvaa Geometry Wars: Retro Evolved -nimisestä arcade-ammuskelustaan, joka julkaistaan Project Gotham Racing 3:n minipelinä.