(Griever, 10.12.2002 - 00:00) Edeltäjiensä kaltainen, mutta kaikilla osa-alueilla hiukkasen piristetty Micro Machines rantautuu PS2:lle. Sarjaan ennestään tutustumattomille tämä voi vaikuttaa vallankumoukselliselta tuotokselta, mutta vanhoille konkareille ei yksinkertaisesti riitä uutta pureskeltavaa.
(saintbert, 10.12.2002 - 00:00) Hondurasin pelimarkkinat kokivat kovan kolauksen sikäläisen kongressin päätettyä väkivaltaisten pelien pistämisestä pannaan. Laki astuu voimaan puolen vuoden päästä ja tänä aikana on kauppojen ja levittäjien luovuttava verellä mässäilevien pelien toimittamisesta kuluttajille.
(Guardian Viper, 10.12.2002 - 00:00) IGN Cube kertoo itsensä Shigeru Miyamoton vahvistaneen Playboy-lehden japanilaisen vastineen sivuilla kahden uutuuspelin olevan kehitteillä. Jep, lehti sisältää muutamia pelejä käsitteleviä sivuja ja niillä Miyamoto kertoo työnimillä Pikmin 2 ja Mario 128 kulkevien nimikkeiden todellakin olevan kehityksessä.
(Guardian Viper, 10.12.2002 - 00:00) GameCube Europe -sivuston mukaan Mitsubishi on ilmoittanut, että Nintendo tulee käyttämään tulevissa GameCuben WaveBird -ohjaimissa kyseisen yhtiön 2.9GMz:stä langatonta antennisiru -teknologiaa.
(Guardian Viper, 10.12.2002 - 00:00) The Magic Box -sivusto on julkaissut uusia ruutukaappauksia ja tiedonjyväsiä Game Boy Advancen Final Fantasy Tactics Advance -pelistä. Ruutuihin pääset käsiksi tästä linkistä.
(Anonyymi (ei varmistettu), 09.12.2002 - 00:00) Taru Sormusten Herrasta nousee pian taas tapetille, kun elokuvan odotettu jatko-osa löytää tiensä valkokankaille. Tolkienin maineella ratsastava lisenssipeli kasaa molempien leffojen taistelukohtaukset lyhyeksi mutta tiiviiksi toimintapaketiksi.
(Griever, 09.12.2002 - 00:00) Videopelihalleista kotikonsoliin siirtynyt Tekken-sarja on mennyt taas askeleen eteenpäin koneiden valloitustiellään - käsikonsoleille. Vaikka peli ei edeltäjiensä tasolle pääsekään, on se silti GBA:n varteenotettavin taistelupeli.
(Guardian Viper, 09.12.2002 - 00:00) Sega on julkaissut kotisivuillaan videot kahdesta GameCube-nimikkeestään, jotka ovat Sonic Mega Collection ja Skies of Arcadia Legends. Kummankin pelin videot ovat Quick Time -muodossa ja niihin pääset käsiksi vaikkapa alla olevista linkeistä.
(Hakkiz, 08.12.2002 - 00:00) Suomessakin myynnissä oleva Xboxin Sega-bundle uhkaa loppua kesken merkittävimmistä liikkeistä Isossa-Britannissa vielä ennen joulua. Reiluhkosti mainosaikaa TV:ssä käyttänyt joulutarjous käynnistyi 1. marraskuuta ja sen luvataan olevan voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.
(Wombut, 08.12.2002 - 00:00) Maailmalla liikkuu taas huhuja Microsoftin uusista hankinnoista. Kuiskutellaan että tällä kertaa Microsoftin kelkkaan houkuteltaisiin ei vähempää kuin Sega. Todisteita asiasta ei vielä ole, mutta Tokion pörssi on ottanut huhut tosissaan, sillä Segan osakekurssi lähti huhun levittyä erittäin jyrkään nousuun. Luonnollisesti kumpikaan yhtiö ei ole kommentoinut asiaa.