(saintbert, 04.12.2002 - 00:00) Raren viimeiseksi GameCube-julkaisuksi jäävä peli näyttää, mistä Nintendo-väki jää tulevina vuosina paitsi. Kyseessä on ainakin mahdollisimman hieno päätös yhteistyölle, jos ei muuta. Star Fox Adventures merkitsee uutta suuntaa myös tutulle pelisarjalle.
(Luckyman, 03.12.2002 - 00:00) PSonen ajoista lähtien ilmestynyt Sonyn vuotuinen F1-pelien sarja saa jälleen jatkoa. Formula One 2002 iskee suoraan PS2:n formulapelien ykköspaikalle.
(Hakkiz, 03.12.2002 - 00:00) TOCA Race Driver on ollut myynnissä Playstation 2:lle jo jonkin aikaa ja kun luvatusta Xbox-versiosta ei ole kuulunut mitään varmaa, on monet jo ehtineet epäillä pelin jäävän vain PS2:n ja PC:n omistajien iloksi. Nyt Codemasters on kuitenkin vihdoin vahvistanut julkaisevansa pelin Xboxille maaliskussa 2003 muutamien uudistuksien kera. Näihin kuuluvat mm.
(Niko Martiskainen, 03.12.2002 - 00:00) Japanilaisen Dorimaga -lehden viimeisimmän numeron huhuosaston mukaan Sega olisi tuomassa uusinta versiota Virtua Fighter 4 -tappelupelistään kaikille uutuuskonsoleille. Aikaa sittenhän oli huhu siitä, että kyseinen Virtua Fighter 4: Evolution tulisi yksinoikeudella Xboxille, mutta nämä huhut kumottiin nopeasti. Uusimpien huhujen mukaan siis peli olisi tulossa Xboxille, PS2:lle ja Gamecubelle.
(Niko Martiskainen, 03.12.2002 - 00:00) Lokakuussa Cool Net Entertainment ilmoitti tekevänsä yhteistyössä Segan kanssa vanhempia Segan pelejä Xboxille. Nyt on ensimmäiset 4 peliä ilmoitettu, ja ne ovat käännökset Dreamcastin peleistä Rent A Hero No.
(Guardian Viper, 03.12.2002 - 00:00) GameCube Europe kertoo, että GameCubellekin ilmestyvä Driver 3 -peli tultaisiin julkaisemaan ensi vuoden joulukuussa, mutta pelin julkaisija Infogrames ei ole toistaiseksi vahvistanut tietoa.
(Guardian Viper, 03.12.2002 - 00:00) IGN Cube -sivuston mukaan Peter Molyneux on kertonut tulevista peliprojekteistaan. Mies paljasti, että Black & White: Next Generation tulee ilmestymään GameCubelle PlayStation 2:n ja Xboxin lisäksi.
(Slaisser, 03.12.2002 - 00:00) Sarjakuva- ja pelihahmoihin perustuva mätkintä tekee maihinnousun Xboxille. Miltä tuntuu saada Spidermanilta turpaan? Entäpä Jilliltä? Ja miltä 2D grafiikkaan luottava peli tuntuu nyt 3D grafiikan aikakaudella?
(Guardian Viper, 03.12.2002 - 00:00) Kloonit hyökkäävät myös GameCubelle uuden Star Wars -pelin voimin. Viekö The Clone Wars Tähtien sota -pelien maineen takaisin Voiman pimeälle puolelle loistavan Rogue Squadron II:n jälkeen?
(Guardian Viper, 03.12.2002 - 00:00) The Magic Box -sivusto on julkaissut muutamia uusia ruutukaappauksia Game Boy Advancen The Legend of Zelda: A Link to the Past -pelin mukana olevasta The Legend of Zelda: Four Swords -nelinpelistä. Ruutukaappauksiin pääset käsiksi tästä.