(Oliver, 19.11.2008 - 10:30) MTV Multiplayer blogille puhunut SCEA:n markkinointipomo John Koller kertoi yhtiön miettivän lukusia vaihtoehtoja LittleBigPlanetin tulevaisuudelle.
(Oliver, 19.11.2008 - 07:08) Sony tuo LittleBigPlanetissa jälleen esille muita pelejään tarjoamalla ladattavaksi maksullista LocoRoco-asupakettia. Torstaina ainakin Pohjois-Amerikan Storessa julkaistava viiden asun paketti maksaa 2,99 dollaria, mikä Euroopassa kääntynee 2,95 euroksi.
Todella viihdyttävä peli näppärällä tarinalla. Valomiekkailu on tosin jätetty turhan kehittymättömäksi, sillä sitähän ei voi koskaan olla liikaa. Viholliset tuntuvat olevan välillä turhankin Voima-vastustuskykyisiä, kun pelin nimikin on The Force Unleashed.
Hieno peli varsinkin alkupuolella, kunnes tarina alkaa tuntua tyhmältä ja tehtävät ovat tyyliä "mene sinne, tapa nämä, karista poliisit, palaa alkupaikkaan". Jopa yksittäisten henkilöiden salamurhatkin muuttuvat verilöylyiksi, ja sitten lopuksi paetaan poliisia (vaihteeksi). Tehtävien suorittaminenkin oli tuskallista, kun checkpointeja ei pelissä tunneta, ohjauksen ollessa vaikeaa ja kuolemisen helppoa. Tarina oli ylipitkä, ehdin kyllästyä useamman kerran peliin ennen kuin jaksoin mennä läpi. Kaikesta huolimatta loistava peli, joka on parhaimmillaan alkupuolen aikana.
Mafiapelejä ei ole vielä tullut kovin paljoa, ainakaan hyviä sellaisia. Kummisetä-pelissä on pelattavuus kohdallaan ja tarina tapahtuu näppärästi ensimmäisen Kummisetä-elokuvan taustalla. Yllättävän hyvä lisenssipeli, vanhan konsolisukupolven grafiikoista huolimatta.