Viisi tähteä joka tapauksessa. Kaikesta löytää valittamista jos tarpeeksi kaivelee, niin tästäkin. Mutta kuitenkin, kyseessä on loistava peli jota ei pienet viat pysty pilaamaan. Suosittelen kaikille, lukuunottamatta perheen pienimpiä, kukkahattutätejä, tai mieleltään häirityneitä, helposti vaikutteita ottavia angstiteinejä. Tehkää tästäkin elokuva.
Mahtavaa huumoria sisältävä Paper Mario sarja koki pienen muutoksen Super Paper Mario -osassaan. Aiemmin sarja on perustunut vahvasti vuoropohjaiseen taisteluun, mutta tällä kertaa kyseessä on kaksiulotteinen (tai kaksi ja puoli) tasoloikinta, mutta sisältäen silti kevyitä roolipelielementtejä. Itse pidin aiemmasta Cubelle julkaistusta osasta enemmän, mutta arvosanaksi silti neljä tähteä.
Prime 3 eroaa suhteellisen paljon sen edeltäjistä ja tämä johtuu täysin uudesta tavasta ohjata. Uusi ohjaustapa myös toimii. Samuksella on nyt helppo ja nopea katsoa ja tähdätä mihin haluaa. Lisäksi pelissä on muutamia hyviä gesture -liikkeitä, kuten energialasson heittäminen nunchakulla.
Kenttäsuunnittelultaan peli on taattua Metroid -laatua. Kokonaisuutena peli sijoituu ykkösen ja kakkosen väliin, ykkösosan ollen sarjan paras peli.
Galaxy on audiovisuaalisuudessaan ja pelattavuudessaan Wiin ehdotonta kärkeä. Sunshinessä oli ehkä jossain määrin tylsät ympäristöt, mutta Super Mario Galaxy vie pelaajan avaruuteen. Mariolla siis pompitaan ainutlaatuisesti eri kokoisilla ja muotoisilla planetoideilla. Vallankumouksellinen peli.
Täyden kympin peli jos sisällyttävät myöhemmin mahdollisuuden muokata hahmojen ominaisuuksia enemmän, kuten hyppynopeutta, korkeutta, liikkumisnopeutta jne. Tällä hetkellä esimerkiksi Mario-kentät lähinnä ärsyttävät, kun yhden kysymysmerkkilootan tyhjennys kestää puoli minuuttia.
Parhainta moninpeliviihdettä aikoihin. Peli tarjoaa taisteluita kolmella rintamalla, jalkaväki, moottoriajoneuvot ja lentokoneet, kaikki samaan aikaan parhaimmillaan 32 pelaajan voimin. Erinomainen ja lägitön verkkopelikokemus. Peliä on myös laajennettu ladattavien päivitysten muodossa useampaan kertaan ja tarjolle on tullut mm. "rookie bootcamp" eli opetusohjelma aloitteleville pelaajille, jolloin peliin pääsee helpommin mukaan.