(Markus Mesiä, 13.10.2013 - 20:25) Nintendon Youtube-kanavalle ladattu The Legend of Zelda: A Link Between Worlds -traileri esittelee vihreänuttuisen sankarin seuraavaa seikkailua.
Kahden eri maailman väliin sijoittuvan seikkailun tuore miljöö on nimeltään Lorule. Saapa kovasti Hyrulen prinsessa Zeldaa muistuttava Hildakin oman tähtihetkensä.
(Jaakko Herranen, 13.10.2013 - 14:46) Kuluneella viikolla arvion alle päätyi ei enempää eikä vähempää kuin suurin viihdejulkaisu koskaan. GTA V:n lisäksi on ehditty pelaamaan myös jalkapalloa sekä päätöntä Puppeteeria.
(Markus Mesiä, 11.10.2013 - 23:46) Ubisoft on julkaissut Youtube-kanavallaan tulevan Rocksmith 2014 -pelin Session-pelitilaa esittelevän videon.
Uudessa pelimuodossa painopiste on jammailussa, jossa pelaaja voi fiilistellä dynaamisen taustabändin kera kitaroinnin ihmeellisestä maailmasta. Virtuaaliyhtye on räätälöitävissä 70 eri soittimen valikoimasta.
(Petri Kataja, 11.10.2013 - 15:30) "Ihmiset ovat rakastaneet Pokémoneja jo sukupolvien ajan, mutta jos Pokémonit saapuisivat meidän maailmaamme ja näkisivät kuinka kohtelemme eläimiä, rakastaisivatko he meitä takaisin?" Näin kysyy maailman suurin eläinoikeusjärjestö PETA osana uusinta pelejä kritisoivaa tempaustaan.
Ihan ensiksi täytyy sanoa että pelissä on aivan huikean hyvä suomenkielinen ääninäyttely! Puhetta tulee pelin aikana paljon, joskus niinkin paljon että hahmot puhuvat toistensa päälle. Tulee ihan Disney elokuvat mieleen. Ettei vaan olisi olleet samat henkilöt asialla kun Disney piirrettyjen dubbauksen takana? Kuulosti jotenkin tutulta. Graafinen tyyli on myös huikea ja sakset saavat omaperäisyyspisteitä. Miinusta tulee kenttäsuunnitelusta tai kenttien rakenteesta, joka on aika yksinkertainen. Kutaro ei osaa mitään Mario tyylisiä hyppyjä niin ehkä se rajoittaa kenttien suunnittelua.
(Petri Leskinen, 10.10.2013 - 14:39) Wii U -pelaajat jäävät nuolemaan näppejään Assassin's Creed IV: Black Flagin ladattavan lisäsisällön tiimoilta. Ubisoft varmisti asian verkkomedia Polygonille antamassaan lausunnossa, muttei tarkentanut syytä päätökselle.
(Petri Kataja, 10.10.2013 - 08:57) Nintendon latauspalvelujen keittiössä on puuhattu tällä viikolla 8-bittistä urheilua, taskuhirviöitä, alennuksia ja demoneita.
GOLF - NES-konsolilta tuttu Golf-peli saapuu Wii U:n virtuaalikonsoliin. Kyseessä on nimikkeen hidastamaton USA-versio.