(Markus Mesiä, 18.06.2013 - 19:08) Menneellä viikolla Kalifornian lämmössä vietetyt E3-messut esittelivät tulevien konsoleiden ohella myös kutakuinkin jok'ikinen kiinnostava sekä vähemmän kiinnostava peli. KonsoliFIN Podcast maiskuttelee tällä viikolla niin verkossa näytettyjä esityksiä kuin paikan päällä vierailleiden J.
(Oliver, 18.06.2013 - 13:24) Uuden konsolisukupolven saapuessa on normaalisti saatu tottua siihen, että samalla pelien hintaa hivutetaan hiukan ylöspäin.
Tällä kertaa Sony ja Microsoft kuitenkin vakuuttavat, että PlayStation 4:n ja Xbox Onen pelien hinnoittelu pysyy nykyisellä tasolla.
(Oliver, 18.06.2013 - 10:27) Hitman-sarjasta tunnettu IO Interactive on ilmoittanut vähentävänsä henkilöstöään lähes puolella ja keskittyvänsä jatkossa vain Hitmanin tulevaisuuteen.
(Markus Mesiä, 18.06.2013 - 09:00) KonsoliFINin kahden miehen (tai yhden miehen ja yhden pojan) retkikunta on palannut E3-messuilta mukanaan paljon kerrottavaa kylmän Pohjolan asukkaille Uuden maailman suuruudesta.
(J. Pikkarainen, 18.06.2013 - 00:00) E3-messuilla näytillä olleet uuden sukupolven ohjaimet joutuivat KonsoliFINin epävirallisen ja täysin puolueettoman laaturaadin testiin.
(Oliver, 17.06.2013 - 11:58) PS3:n The Last of Us nousi suoraan Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen ja oli vuoden kolmanneksi nopeiten myynyt peli Tomb Raiderin ja Bioshock Infiniten jälkeen.
(hforad, 17.06.2013 - 10:01) Menneellä viikolla pelialan huomio oli E3-messuilla. Tämä näkyi myös KonsoliFINissä. Podcastissa ennakoitiin messuviikon antia ja miehemme sekä pikkupoikamme toimittivat matkapäiväkirjaa paikan päältä Kaliforniasta.
Lisää E3-sisältöä putoilee KonsoliFINiin pitkin kesää, mutta tässä siis alkupaloja.