(Hakkiz, 28.01.2004 - 00:00) Microsoft on hieman tarkentanut aiemmin julkaistua osavuosikatsaustaan, jossa kerrottiin myös Xboxin odotuksia vastaavasta menestyksestä. Tuoreimman, osittain Chart-Trackin ja GfK:n tilalastoihin perustuvan tiedotteen mukaan 13,7 miljoonasta Xboxista 3,7 miljoonaa on myyty Euroopassa.
(Hakkiz, 28.01.2004 - 00:00) Codemasters on päättänyt julkaista kehityksessä olevan Race Driver 2 -ajopelinsä yhdessä Toca-nimen kanssa. Pelitalon aiemmat Toca-pelit ovat myyneet maailmalla yli viisi miljoonaa kappaletta ja sarjan tuorein osa tulee kasvattavamaan lukua tänä keväänä Xboxilla ja PC:llä.
(Hakkiz, 28.01.2004 - 00:00) SNK NeoGeo USA on hiljattain ilmoittanut julkaisevansa kaksi uutta peliä Microsoftin Xboxille kuluvan vuoden aikana. Toinen näistä, taistelupeli SNK vs. Capcom: SVC Chaos, tukee myös Liveä. Räiskinnästä kiinnostuneille yhtiö tarjoaisi Metal Slug 3:a.
(Oliver, 28.01.2004 - 00:00) Atari on ilmoittanut virallisesti Driv3rin julkaisun viivästyvän parilla kuukaudella ja peliä lupaillaan nyt kauppoihin 1. päivä kesäkuuta.
(Hakkiz, 27.01.2004 - 00:00) Logic 3 on julkaissut ensimmäisen tanssimattonsa Xboxille. Matto on yhteensopiva muun muassa Konamin Dancing Stage Unleashed -tanssipelin kanssa ja sisältää tuen myös nelinpelitoiminnolle. Sen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu neliosainen suuntaohjain, neljä toimintapainiketta ja yksi laajennuspaikka.