Kuva
Doom.jpg
Peli

Doom (2016)

WWW-sivu

Julkaisut

Ensijulkaisu

  • Doom (2016) 13 Toukokuu 2016 (PS4, Xbox One, PC / Windows)
Uutinen

Doom 4 peruttiin liian persoonattomana Call of Duty -kloonina – hyllytetystä räiskinnästä julkaistiin pelikuvaa

YouTube-kanava Noclip on haalinut käsiinsä jonkin verran pelikuvaa perutusta Doom 4 -räiskinnästä.

Noclipin 12-minuuttinen video pyörii enimmäkseen vuonna 2016 julkaistun Doom-räiskinnän ympärillä. Id Software esitteli dokumenttiryhmälle tuolloin myös kuopattua Doom 4 -projektiaan, joka nähdään nyt uutisen loppuun upotetulla videolla pelitaiteen säilyttämisen nimissä.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Minituomionpäivä

Viime vuoden yllätyshitti saapuu täydentämään myös Switchin pelivalikoimaa. Aavistuksen karumpana, mutta silti todella onnistuneena porttauksena.

Tero Lepistö
Uutinen

Vuoden 2016 The Game Awards -gaalan voittajat selvillä – Overwatch on vuoden paras peli

Varhain tänä aamuna Suomen aikaan järjestetty The Game Awards -juhla on palkinnut vuoden 2016 pelialan osaajia. Jo toista vuotta peräkkäin järjestettävässä tilaisuudessa tuomaristo ja yleisö valitsivat vuoden parhaimmat teokset, pelaajat, tekijät sekä yritykset.

Kategorioiden voittajat saivat Taru Sormusten Herran lavasteita ja erikoistehosteita tehneen WETAn suunnitteleman palkintopatsaan. The Game Awards järjestetään joka vuosi. Tällä kertaa gaalaa juhlittiin Los Angelesissa.

Vuoden 2016 The Game Awardsin voittajat ja ehdokkaat kategorioittain:

Miia Lyyra
Uutinen

Doomin selättäminen onnistuu alle puolentoista tunnin

Nopeuspelaajat ovat olleet ahkerina uuden Doom-pelin parissa. Reilusti kehuja kerännyt räiskintä on mahdollista läpäistä alle puolentoista tunnin.

Käyttäjä DraQun tarkka ennätysaika on tällä hetkellä yksi tunti, 29 minuuttia ja rapiat päälle. Miehen suoritus on taltioitu helpoimmalla vaikeustasolla, muutamia pelin tarjoamia bugeja apuna käyttäen. Hahmo esimerkiksi rimpuilee ylös paikoista, jotka eivät ole tarkoitettu kiipeiltäväksi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uudessa DOOMin trailerissa muovataan hahmoja ja aseita

Ensi kuussa ilmestyvän DOOM-räiskinnän uusi traileri esittelee hahmojen ja aseiden laajoja kustomointimahdollisuuksia.

Kuten videolla voi havaita, on pelaajan mahdollista muokata tämän hahmoaan jokaista haarniskan kulmaa ja panssarin terää myöten. Myös pelin aseet ovat varsin vapaasti muokattavissa, minkä ansiosta pelaajan on mahdollista yhdistellä eri aseiden ominaisuuksia toisiinsa.

Henrik Savonen
Uutinen

Doomin uusin traileri esittelee pelattavia demoneita sekä tuliluikkuja

Doom-pelisarjan uudelleen käynnistävä tuleva osa päästää pelaajat ensimmäistä kertaa ottamaan ohjat vihollisina toimivista demoneista. Tuore traileri näyttää kaksi vihtahousua sekä nipun erikoisominaisuuksia ja aseita, jotka Doom tarjoilee alle kahden kuukauden päästä.

Moninpelitantereilla päästään ohjaamaan yhteensä neljää demonia, joista alempaa löytyvä traileri esittelee kaksi. Valokeilaan päätyvät myös kentistä poimittavat erikoiskyvyt sekä astettava tulisemmat aseistukset.

Petri Kataja
Uutinen

Doomin yksinpelille luvataan yli kymmenen tunnin kestoa

id Softwaren kehittämän Doomin yksinpelikampanjassa näyttäisi riittävän räiskimistä yli kymmenen tunnin edestä.

Pelin Twitter-tilillä vahvistetussa viestissä kehittäjät toteavat myös, että seikkailun kesto riippuu täysin siitä, millä vaikeusasteella pelaaja tykittää menemään. Keskimääräisen pituuden luvataan kuitenkin ajoittuvan reilun 13 tunnin hujakoille.

Henrik Savonen
Uutinen

Conan O'Brien pääsi pelaamaan uutta Doomia NFL-pelaajien kera

Conan O'Brienin Clueless Gamer -osio sukeltaa tällä kertaa Doomin synkkään ja veriseen maailmaan.

Pelejä varsin omintakeiseen tyyliinsä arvostelevan O'Brienin seuraksi on saapunut Von Miller Denver Broncosista, Josh Norman Carolina Panthersista sekä Marshawn Lynch Seattle Seahawksista. Miller ja Norman ovat mukana myös sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pelattavassa Super Bowl -tapahtumassa. 

Jaakko Herranen
Uutinen

Uuden Doomin julkaisupäivä paljastettiin tuoreen trailerin kera

Bethesda paljasti odotetun Doom-räiskintänsä ilmestymispäivän. Julkaisija kertoili tiedotteen yhteydessä myös pelin erikoisversiosta.

Tyylikkääseen metallikoteloon pakattu Doom Collector's Edition sisältää varsinaisen pelin ohella 12 tuuman kokoisen paholaispatsaan. Paketin hintalappu asettunee 130 euron tienoille. Kaikki Doominsa ennakkoon tilaavat saavat ostoksensa yhteydessä Demon Multiplayer Pack -lisäpaketin, joka sisältää nipun erilaisia pinnotteita ja logoja aseita koristamaan.

Jaakko Herranen