Viimevuotiset Hot Wheels -pelit ovat olleet hauskoja, mutta samalla hieman persoonattomia ja kohderyhmälleen kenties aika haastaviakin tapauksia. Hot Wheels Infinite Rush kaahaa kuitenkin tämän porukan ykkösenä maaliin avoimen maailmansa ansiosta.
Ajopeleihin erikoistunut italialainen Milestone Inc on pelistudio, jolla tuntuu olevan jatkuvasti monta rautaa tulessa. Viime vuosien julkaisutahti on suorastaan hengästyttävä, ja pelkästään tänä vuonna lafka on julkaissut jo kolme ajopeliä erilaisilla kulkuneuvoilla. Nyt vuorossa on Hot Wheels -sarjan uusin edustaja Infinite Rush, joka hylkää strukturoidun rakenteen ja sijoittaa pelaajat avoimen maailman temmellyskentälle. Samalla teos hylkää tarinapuolen tyystin, ja kun edellisosaan peilataan, ehkä ihan hyvä niin.
Muutama kuukausi sitten päivänvalon nähnyt Screamer oli kunnianhimoinen kokonaisuus, joka ei ajotuntumansa ja tarinansa osalta noussut omissa kirjoissani ihan kirkkaimpiin valoihin. Uusin Hot Wheels puolestaan luottaa melko tuttuihin peruspalikoihin, mutta keventää vaikeustasoa sopivasti ja uudistaa kaavaa miellyttävämpään suuntaan.
Saarten välinen temmellyskenttä
Milestonen mainospuheet ovat sangen mahtipontiset, sillä promomateriaaleissa pelaajalle luvataan ”maailma, jota voi tutkia ilman rajoituksia.” Todellisuudessa leikkikentät eivät ole ehkä ihan niin messeviä, mutta kaikkiaan neljää saarta on silti hauska tutkia ja koluta erilaisten kisojen sekä kerättävien toivossa. Kaupungit ovat omaan makuuni oikein sopivan kokoisia, minkä lisäksi niissä on toki liikennettäkin. Mikään ei toisaalta ole pyhää, sillä pelaaja voi töniä ja runnoa muita autoja sekä ympäröivää maailmaa varsin vapaasti. Siihen jopa kannustetaan, sillä törmäilyt tuottavat osteluun käytettävää Rush-valuuttaa.
Kaupungeissa on tarjolla laajalti erilaista tekemistä. Perinteisten kisojen sekä autokeräilyn ohella on luvassa muun muassa stunttistinttejä, sivuluisukisoja sekä kaksintaisteluita kunkin saaren ”pomoa” vastaan. Lisäksi tiettyjä kaupungilla ajelevia autoja voi haastaa kaksintaistoon, jonka voitettuaan pelaaja saa kyseisen auton itselleen. Tämän ohella keräiltävää riittää kosolti aina rattaista ja Hot Wheels -merkeistä lähtien. Erityisen paljon pidin ”taajamien” teemoista, sillä jokaisessa kaupungissa on jättihirviö, ja yksi niistä muistuttaa esimerkiksi King Kongia. Omassa suosikissani, eli japanilaishenkisessä Drifty Templesissä, puolestaan alaa valtaa jättimäinen lohikäärme.
Kerättävät autot on jaettu tällä kertaa neljään kategoriaan: Versatile, Speeder, Drifter ja Titan. Tietyissä haasteissa voi käyttää vain tiettyjä autoja, mikä tuo hieman vaihtelua suhaamiseen. Kaupungissa seikkailemiseen valikoitui käytännössä lähes aina kuitenkin Speeder-auto, koska mitä nopeammin "siirtymäkapselilla" pääsee paikasta toiseen, sitä parempi. Jostain syystä peli kutsuu saarten välissä menoa pikamatkustukseksi, mutta saaren sisällä ominaisuutta ei ole. Tämä ei toisaalta haitannut äärettömän paljoa kaupunkien kokojen vuoksi.
Turhat löpinät pois, nyt on nikkareiden kissanpäivät
Kustomoijille on luvassa jälleen kerran nannaa. Autojaan voi muokkailla muun muassa värityksen, renkaiden, kiihdytysefektin sekä erilaisten suorituskykyä nostavien boostien avulla. Lisäksi aiempaa loogisemmalla rataeditorilla voi tehdä omia luomuksiaan, ja niitä voi myös jakaa netissä. Niissä sitten voi kisata joko tekoäly- tai kaverikilpailijoita vastaan. Sitten joskus kun saarilta loppuu tekeminen, voipi netissä kisailla peräti 12 kilpakumppania vastaan tai vastaavasti kutsua samalle sohvalle korkeintaan kolme kaveria jaetun ruudun meininkejä varten. Ennen virallista julkaisupäivää hommat toimivat netissä hienosti, minkä lisäksi ristiinpeluu onnistuu Switch 2:ta lukuun ottamatta eri alustojen välillä.
Pelattavuuden osalta uusi Hot Wheels loistaa. Ominaisuudet autoissa ovat tuttuja edellisistä osista: kaasu, jarru, boosti ja töytäisy löytyvät, minkä lisäksi ilmalennon aikana pystyy hyvin vapaasti temppuilemaan. Ajotuntuma näissä peleissä on ollut mielestäni aina hyvin arcademainen mutta kaikin puolin mainio, ja nyt tuntuu, että Milestone on onnistunut tekemään kaahailusta vielä entistäkin napakampaa ja tyydyttävämpää. Aseita ei edelleenkään ole, ja omaksi onnekseni studio on malttanut jättää Screamerista tutun manuaalisen "tattisivuluisun" edelleen pois. Hyvä niin, sillä erityisesti kokemattomammilla kuskeilla voisi mennä sen kanssa herkästi sormi suuhun (tai nenään). Nyt ohjaimeen voi tarttua käytännössä kuka vain.
Eteenpäin on menty, sanoi Antti Muurinen, ja nyt se pätee myös audiovisuaaliseen toteutukseen. Graafisesti teos on nätti ja värikäs, ja radat sijoittuvat pelissä olevien kaupunkien lähimaastoon. Itse taajamissa on mukavasti yksityiskohtia ja eloa, vaikkei kellekään voi jutella. Musiikkikin on onneksi parempaa ja vaihtelevampaa kuin ennen, sillä enää ei tarvitse kuunnella pelkkää keskivertojytää. Peliä on myös verrattu jo ennakoissa ahkerasti Forza Horizoniin avoimen maailman rakenteensa vuoksi. Ehkä tässä nyt ei kuitenkaan ihan yhtä suuren maailman meininkiä ole, sillä Hot Wheelsista puuttuu kokonaan juoni, joka nivoisi tapahtumat yhteen.
Tämä ei kuitenkaan ole haukku, sillä mieluummin seikkailen kaupungissa ilman häiriötekijöitä kuin seurailen esimerkiksi toisen Hot Wheels Unleashedin keskinkertaista tuubaa. Tai vielä pahempaa: kuuntelen tekopirteitä sosiaalisen median ammattilaisia.
Virstanpylväs saavutettu!
Hot Wheels Infinite Rush kärsii tavallaan vähän samasta asiasta kuin muutkin Milestone-pelit, eli kokonaisuutta vaivaa edelleen lievä kliinisyys ja riskittömyys. Tällä kertaa tämä ei kuitenkaan haittaa yhtä paljoa, sillä avoimemmassa maailmassa on hauska temmeltää, minkä lisäksi vaikeustaso kasvaa kivasti pelin edetessä, aloituskynnyksen ollessa aiempaa matalammalla. Tekemistä ja kerättävää riittää varmasti kaikkien tarpeisiin riittävästi, ja neljän pelaajan sohvamoninpelin ansiosta se nousee haastamaan Mario Karttia illanistujaisten kaahailuturnauksissa.
Ne leluautot, ei ne taida mennä koskaan pois muodista!
Lisää aiheesta
Leluautojen virtuaalinen ruumiillistuma viihdyttää enemmän kuin tyypillinen digitaalinen lisenssitauhka
Kultaisella 60-luvulla alkunsa saaneet vauhdikkaat leluautot ovat täällä taas.
Legendaariset leluautot rullaavat jälleen areenoille, riskejä vältellen
Lapsuus on täällä taas!
Ei, tämä ei ole SE ajopeli vuodelta 1995, vaikka sivuluisussa vedetäänkin
Animea ja autoilua Hot Wheels -tekijöiltä, mitäs ihmettä tämä on?
Kiitokset arviokoodista julkaisijalle.
Saatavilla: PC, Xbox Series -laitteet, PlayStation 5, Switch 2
nikender.bsky.social
@niilonikender
niko-lahteenmaki
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.