Square Enix esitteli roppakaupalla pelikuvaa Final Fantasy VII Remakesta
Fanit pääsevät myös näkemään ensi kertaa remaken pelikuvaa Tifasta.
Fanit pääsevät myös näkemään ensi kertaa remaken pelikuvaa Tifasta.
Vedellään taas taikoja kuin oltais vuodessa 1999.
Square Enixin odotettu Final Fantasy VII Remake sai julkaisupäiväksi maaliskuun 3. päivän vuonna 2020.
Päiväys saapui upouuden trailerin kera, joka esitettiin Final Fantasy 7: A Symphonic Reunion -konsertissa. Härnäkkeessä nähdään melko paljon tuttua kuvamateriaalia mitä taannoisen State of Play -lähetyksen aikana ehdittiin jo esittää. Videolta kuitenkin löytyy ripoteltuna pätkiä ennennäkemättömistä kohtauksista, joten traileria voi katsoa ainakin tunnelman nostattajana tiistaiyön julkistuksia odotellessa.
Spotifyssa on nyt kuunneltavissa melkein kaikkien Final Fantasy -rooliseikkailujen soundtrackit.
Tärkeimmät infot ja aikataulut löytyy täältä
Nomuran mukaan suurin osa julkaisuun johtavista suunnitelmista on valmiina, joten lisätietoa voimme varmasti kuulla E3-messujen aikana.
Edellsivuoden esitys ei oikein sykähdyttänyt.
Nyt kruunataan se kaikkein kaunein videopelisävelmä.
Täyspitkä traileri on täynnä toimintaa ja synkkyyttä.
Arvostelutkaan eivät ole huonoimmasta päästä: Metacriticissä tällä hetkellä PlayStation 4 -julkaisun arvosana on 85.
Shadowbringers on Square Enixin massiivimoninpelin kolmas lisäosa.
Annamme kaiken varalta lievän spoilerivaroituksen ennen tämän katsomista.
JP Gamesin tavoitteena on aloittaa toimintansa tammikuussa.
Final Fantasy XIII -trilogia rullaa pian myös Xbox Onella.
2019 on näemmä kunnon Final Fantasy -vuosi.
PlayStation LineUp Tour -tapahtumassa esiteltiin iso liuta videopelejä, jotka olisi nähtävillä pian lähestyvässä Tokyo Game Show -tapahtumassa. Yksi näistä oli lyhyempi versio uudesta Kingdom Hearts III -trailerista.
Final Fantasy XV Pocket Edition HD saapuu tulevaisuudessa Switchille, kertoo Square Enix tiedotteessaan.
Huomio lautapelien, Tomb Raiderin ja lystinpidon ystävät.
Salaperäisin Square Enixin E3-julkistuksista sai kaksi uutta traileria.
The World Ends With You julkaistiin Nintendo DS:lle reilu kymmenen vuotta sitten, jonka jälkeen siitä on tehty mobiiliversiot iOS ja Android -alustoille.
Helmikuussa Steamissa julkaistu Chrono Trigger alkaa olla kolmannen päivityksensä myötä pikkuhiljaa pelikelpoisessa kuosissa.
Monster Hunter: Worldin Behemoth-päivitys sai julkaisupäivänsä.
Ei lopu pelattava kesken, kertoo juttumme tämä.
Tuottaja kertoo kauppoihin saapuvan pelin olevan valmis tuote.
Square Enix esitti pidennetyn version Microsoftin presentaation aikana nähdystä Kingdom Hearts III -trailerista.