Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit, vaikka en niillä edes pelaisi.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Ylen e-urheilulähetykset houkuttelevat katsojia

Ylen panostus elektroniseen urheiluun ei ole turhaa, mikäli viime viikonloppuna nähdyn Counter Strike -turnauksen katsojamääriin on uskominen.

Tukholmassa pidetystä Dreamhack-tapahtumasta lähetetty Counter Strike -turnaus veti lauantaina yömyöhään ruutujen ääreen parhaimmillaan 106 000 katsojaa. Television lisäksi räiskintää seurattiin Yle Areenassa, jossa lähetys käynnistettiin sekä perjantaina että lauantaina noin 20 000 kertaa.
Jaakko Herranen
Uutinen

Joulukuun Games with Gold -peleissä matoja, korppeja ja lumilautailua

Microsoft piristää kultajäsentensä joulupyhiä ilmaisilla Games with Gold -peleillä.

Xbox Onella tarjolle saapuu toukokuussa julkaistu Worms Battlegrounds. Battlegrounds kasvattaa matomaisen asevalikoiman määrän peräti 65:een. Karkeloihin voi ottaa osaa tuttuun tyyliin yhdestä neljään pelaajaa, mutta peliseuraa voi hakea myös verkosta.
Jaakko Herranen
Uutinen

Mätkintää Tampereella - Rautanyrkki 2014

Vuoden suurimmaksi kotimaiseksi taistelupelitapahtumaksi muotoutunut Rautanyrkki-tapahtumaa vietettiin jälleen viikonloppuna.

Rautanyrkki 2014 matkasi tällä kertaa Tampereen Monitoimitalolle keräten paikan päälle satakunta taistelupelien ystävää. Porin Taistelupelaajat Ry:n järjestämässä tapahtumassa taitoja mitattiin tuttuun tyyliin lukuisten eri mätkintöjen parissa.

Fly kävi tutustumassa tapahtumaan paikan päällä. Tunnelmia voi lukea täältä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Quantum Break sai taakseen isoja nimiä

Remedyn odotettu Quantum Break on saanut taakseen kohtuullisen isoja vahvistuksia. Suuren mittakaavan Hollywood-elokuvista tutut Dominic Monaghan sekä Shawn Ashmore ovat liittyneet pelin näyttelijäkaartiin.

Dominic Monaghan on suurelle yleisölle tuttu Merrin roolista vuosituhannen alun Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa. Epäonninen mies ajautui myös autiolle saarelle muutaman vuoden takaisessa Lost-sarjassa. Shawn Ashmore on puolestaan tehnyt itseään tutuksi peräti neljässä X-Men -elokuvassa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Haastattelussa Shin'en Multimedian Manfred Linzner

Shin'en Multimedia on jäänyt pitkästä urastaan huolimatta suurelle yleisölle kohtuullisen tuntemattomaksi pelitaloksi. Lukuisia pienempiä julkaisuja 2000-luvun alusta saakka tahkonneen studion viimeisin tuotos on Wii U:n Art of Balance.

Kastle sai haastateltavakseen Shin'en Multimedian toimitusjohtajan ja perustajan Manfred Linznerin. Lue haastattelu kokonaisuudessaan täältä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Assassin's Creed Unity

Uusi vuosi, uusi Assassin's Creed, tuumailee ranskalaisjätti Ubisoft. Tällä kertaa pelisarjassa loikataan vallankumouksen ravistelemaan Pariisiin Arno Dorianin saappaisiin. Salamurhaaminen mahdollistetaan vihdoin myös kavereiden kesken peräti neljän hengen yhteistyöpelimuodon myötä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Halo: The Master Chief Collection

343 Studios tekee Master Chief Collectionillaan karhunpalveluksen Halo-sarjan ystäville. Peräti neljä John-117:n tähdittämää Haloa on niputettu ensimmäistä kertaa samalle konsoliraudalle yhdeksi massiiviseksi kokoelmaksi. Puristien mieliksi mukaan on mahdutettu myös jokaisen pelin moninpelit juuri sellaisina kuin ne vuosia sitten nähtiin ja koettiin.
Jaakko Herranen
Uutinen

Ori and the Blind Forest lykkääntyy ensi vuoteen

Moon Studiosin Ori and the Blind Forest -pelin julkaisu venähtää ensi vuodelle, kerrotaan pelitalon verkkosivuilla.

Odotettu ja paljon positiivista huomiota kerännyt Ori and the Blind Forest oli alunperin tarkoitus saada latauspalveluihin jo kuluvan vuoden loppupuolella. Nyt Moon Studios ja Microsoft ovat yhteistuumin päättäneet kiillottaa satumaista seikkailuaan vielä hieman lisää tuodakseen pelaajille haluamansa unohtumattoman pelikokemuksen.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa NBA 2K15

Electronic Arts heiluttelee ylpeänä urheilupelijohtajan valtikkaa lähes lajissa kuin lajissa. Koripallo on tällä saralla harvinainen poikkeus EA:n rypiessä syvällä suossa oman sarjansa kanssa.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa The Evil Within

Shinji Mikami tekee The Evil Withinillä paluun selviytymiskauhupelien pariin. Varsin brutaali ja synkkä seikkailu heittää Sebastian Castellanosin tutkimaan mielisairaalassa tapahtunutta joukkomurhaa. Vastaan heitetään genrelle ominaiseen tyyliin mitä mielikuvituksellisimpia mörköjä ja ainoastaan kourallinen panoksia.
Jaakko Herranen