Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit, vaikka en niillä edes pelaisi.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Dying Light peruttu vanhan konsolisukupolven osalta

Puolalaisen Techlandin tuleva zombihurme Dying Light on peruttu vanhemman konsolisukupolven osalta.

Syynä peruutukselle on yksinkertaisesti se, että Xbox 360:n sekä PlayStation 3:n rahkeet eivät riittäneet pyörittämään peliä kehittäjänsä toivomalla tavalla. Techlandin ydinvisiona on alusta saakka ollut rakentaa avoin ja vapaa elävien kuolleiden kansoittama kaupunki, mutta vanhemman konsolisukupolven tehot eivät enää moiseen venyneet.
Jaakko Herranen
Uutinen

Star Wars: Battlefront ilmestyy ensi vuoden lopulla

Pelaajat ovat langettaneet erittäin kovat odotukset työn alla olevalle Star Wars: Battlefront -pelille. Nyt Electronic Arts on tarkentanut pelin julkaisuhaarukkaa.

Julkaisija EA:n virallisen Twitter-tilin ytimekkään viestin mukaan Star Wars: Battlefront nähdään vuoden 2015 loppupuolella. Mitä todennäköisimmin Star Warsin maisemiin päästään räiskimään ensi vuoden jouluun mennessä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Assassin's Creed Unity tarjoaa roppakaupalla tekemistä

Piakkoin julkaistava, uuden konsolisukupolven ehdoilla kehitelty Assassin's Creed Unity tarjoaa runsaasti erilaisia aktiviteetteja pelaajan koluttavaksi. Ubisoftin Alex Amancio kertoilee tuoreella videolla pelin tarjoamista mahdollisuuksista.

Laajalle levittyvä Pariisi tuodaan henkiin vaihtelemalla rakennusten arkkitehtuurista tyyliä kaupunginosien mukaan. Myös tekoälyn ohjastamien hahmojen käyttäytymisen luvataan muuttuvan sen mukaan missä päin kaupunkia pelaaja samoilee.
Jaakko Herranen
Uutinen

Call of Duty: Advanced Warfare sai julkaisutrailerin

Vaikka Call of Duty: Advanced Warfare häämöttääkin vielä parin viikon päässä, on Activision päättänyt heittää ilmoille aiheen tiimoilta julkaisutrailerin.

Kevin Spaceyn tähdittämän Advanced Warfaren traileri mässäilee jo varsin tuttuun tyyliinsä suuren mittakaavan toiminnalla. Futuristista näkökulmaa sodankäyntiin tuo neljänkymmenen vuoden päähän sijoittuva kampanja.
Jaakko Herranen
Uutinen

Project Cars lipsuu ensi vuoteen

Autopelien ystävät saavat helpotusta ruuhkaiseen syksyynsä, kun Slighty Mad Studios ilmoittaa oman Project Cars -pelinsä viivästyvän suunnitellusta.

Vaikean päätöksen taustalla on kunnianhimoisen pelistudion tavoite kiillottaa odotettua ja varsin näyttävää kaahailuansa entistä parempaan julkaisukuntoon.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa FIFA 15

Viime vuosina positiivisessa liidossa kulkeneen FIFA-sarjan tuorein vuosipäivitys julkaistiin syyskuun loppupuolella. Vuosien saatossa pahimman kilpailijansa Pro Evolution Soccerin syrjäyttänyt FIFA 15 päätyi Esa Mäkijärven testiin. Mitä mieltä mies onkaan sarjan viimeisimmästä osasta?

Arvostelu on luettavissa täällä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Xbox Onen lokakuun päivitys ladattavissa

Xbox One on päivittynyt ahkeraan tahtiin lähes vuosi sitten tapahtuneen julkaisunsa jälkimainingeissa. Lokakuun käyttöjärjestelmäpäivitys rullaakin nyt kaikille konsolin omistajille.

Tuoreista uudistuksista mainittakoon monipuolisemmat snap-toiminnot ja niiden aiempaa helpompi käytettävyys. Gamerscoren kertymistä voi nyt vertailla erityisessä leaderboard-valikossa ja saavutuksilla rehvastelu onnistuu nyt kuvatekstien kera. Television puolella myös suomalaiset saivat käyttöönsä OneGuide-ominaisuudet.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Alien: Isolation

Gearbox Software upotti kaikkien rakastamat xenomorfit syvälle suohon viime vuoden alkupuolella ilmestyneellä Aliens: Colonial Marinesillaan. Kaikkien onneksi alkuperäisen Alien-klassikon tarinaa jatkava Alien: Isolation osoittautuu nopeasti tyystin eri puusta veistetyksi kuin Colonial Marines.
Jaakko Herranen
Uutinen

Resident Evil jatkuu tv-sarjana

Viime vuosituhannen loppupuolella käynnistynyt Resident Evil -pelisarja on kulkenut pitkän matkan. Myös elokuvia on saatu vuosien varrella peräti viisi kappaletta. Kuudetta, sarjan päättävää elokuvaa työstetään parhaillaan.
Jaakko Herranen
Uutinen

Driveclubin ilmaisversion julkaisu viivästyy

Tänään julkaistavasta DriveClub-kaahailusta oli tarkoitus saada digitaalisesti tarjolle myös maksuton, sisällöltään karsittu versio. Palvelinongelmat estävät kuitenkin suunnitelman toteutumisen aiotussa aikataulussa.
Jaakko Herranen