Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit, vaikka en niillä edes pelaisi.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

PlayStation 4:n myynti jatkuu hurjana

Nykykonsoleilla pyyhkii myyntilukujen perusteella hyvin. Japanilaisjätti Sony ilmoitti PlayStation 4:n myyntien yltävän jo liki 20 miljoonaan.

Vuoden 2013 marraskuussa julkaistu PlayStation 4 on kelvannut kuluttajille peräti 18,5 miljoonaa kertaa. Aatonaaton sekä tammikuun 4. päivän väliin jäävällä ajanjaksolla konsoleja kannettiin koteihin reilut 4 miljoonaa kappaletta. Sony ilmoittaa samassa yhteydessä haalineensa kasaan peräti 10,9 miljoonaa PlayStation Plus -jäsentä.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN Podcast 164: Välimallin pelivuosi

KonsoliFIN Podcast nousee yllättäen kuolleista vuodenvaihteen kunniaksi. Käsittelyyn otetaan totta kai päättynyt pelivuosi. Mitkä ovat osallistujien toppeja ja floppeja? Mitä odotetaan vuodelta 2015? Onko Tampereen kissakahvila maineensa veroinen? Näihin ja moniin muihin päivänpolttaviin kysymyksiin saatetaan saada vastaukset liki kolmituntisen spektaakkelin aikana.
Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoft ei hylkää avatar-hahmojaan

Microsoft toi pelaajien kustomoitavat avatar-hahmot Xbox 360:lle käyttöjärjestelmäpäivityksen yhteydessä vuonna 2008. Amerikkalaisjätillä on suunnitelmia avatarien suhteen myös tulevaisuutta ajatellen.

Vaikka avatarit ovatkin esillä Windows Phonella ja Windows 8:lla, ovat ne jääneet taka-alalle Xbox Onen yhteydessä. Uudella konsoliraudalla avatareilla voi poseerata ainoastaan omaa pelaajakuvaansa varten, eikä varsinaista muuta tekemistä löydy.
Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Lara Croft and the Temple of Osiris

Viime vuosituhannelta saakka haudoissa tarponut Lara Croft käynnisteli uraansa uusiksi vuonna 2013 julkaistulla Tomb Raiderilla. Tuoreen menestyksenä ohella neitokainen kerkeää reissata Egyptissä saakka Temple of Osiriksen myötä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Platinum Games vihjailee kuluvan vuoden suunnitelmistaan

Bayonettan takaa löytyvä japanilainen pelitalo Platinum Games lähettää pelaajille lämminhenkiset uudenvuoden toivottelut videotervehdyksen muodossa.

Pääjohtaja Tatsuya Minamin mukaan viime vuosi oli Platinum Gamesille menestyksellinen, kun taas vuonna 2015 pyritään ylittämään kaikki pelaajien asettamat odotukset.


Jaakko Herranen
Uutinen

Tekken 7 saa uutta verta Saudi-Arabiasta

Tekken 7:n ohjaaja Katsuhiro Harada on paljastanut tuoreen nimen pelin hahmokaartiin.

Seitsemännen osan myötä mättökarkeloita saapuu värittämään Saudi-Arabialainen soturi Shaheen. Haradan mukaan luomistyön taustalla on ihmisten toive saada mukaan taistelija myös Lähi-Idän suunnalta.
Jaakko Herranen
Uutinen

Halo 5: Guardiansin ennakkotilausedut selvillä

343 Industries kannustaa pelaajia sijoittamaan tulevaan Halo 5: Guardiansiin jo ennakkoon. Ensi vuonna julkaistava peli nähdään kolmessa erilaisessa paketissa, kylkiäisinään monenmoisia ennakkotilausetuja.

60 dollarin hintaan kaupiteltava Standard Edition sisältää varsinaisen pelin lisäksi uniikin julisteen koristamaan ennakkotilaajien seiniä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Kultajäsenten tammikuussa laadukasta pelattavaa

Microsoftin Games with Gold -kampanja tarjoilee lähestulkoon ilmaisia pelejä myös tammikuussa. Ainoana edellytyksenä on Xbox Liven kultajäsenyys.

Xbox Onella tarjolle saapuu indietuotos D4: Dark Dreams Don't Die. Omaperäisyydellään kiitosta kerännyt julkaisu nähtiin alunperin syyskuussa. Paraikaa ilmaiseksi jaeltava Worms: Battlegrounds on hyvä ladata kovalevyilleen joulukuun aikana.
Jaakko Herranen
Uutinen

Ennakossa The Order 1886

Lontoon vaihtoehtoisen historian uumeniin sukeltava The Order 1886 on yksi Sonyn alkuvuoden suurimmista julkaisuista. KonsoliFIN pääsi käsiksi Ready at Dawnin ja SCE Santa Monica Studiosin yhteistyönä kehittämän pelin ennakkoversioon.

WaLuigin ensimietteet yksinoikeudella PlayStation 4:lle ilmestyvän The Orderin tiimoilta on luettavissa täältä.
Jaakko Herranen