Ilomilo on oikein veikeä ja omaperäinen puzzle seikkailu. Kutkuttaa sopivasti aivosoluja. Pelissä kävi hieman häiritsemään siltojen rakentamisen kankeus – jos rakentaa useammasta palasta sillan niin rakennustarvikkeita joutuu kantamaan ympäri kenttää yksi kerrallaan, mikä on hidasta ja kankeaa. Rupesin pelaamaan tätä sen verran myöhään julkaisun jälkeen niin kaatuilubugeja ei näkynyt. Lienee bugit jo korjattu. Täytyy antaa kiitosta kameralle. Pelissä saa kaukonäkymän, josta saa hyvän yleiskatsauksen kenttään ja sitten lähinäkymä, jotta näkee mitä tekee.

Kunnon tutkimusmatkailupeli, jossa ei edetä lineaarisessa putkessa valmiiksi purkitettujen välinäytösten säestämänä, vaan saa tutkia maailmaa rauhassa omassa tahdissa ja järjestyksessä. Nimenomaan rauhassa, sillä hirviöt eivät häiritse tutkimusmatkailua. Visuaalinen tyyli on oikein mainio.

Hilpeä musiikkiseikkailu. Pakko verrata Elite Beat Agentsiin. Rytmivarkaassa on mielestäni paremmin hoidettu vaikeustaso kuin EBA:ssa. EBA:ssa kaikki kentät olivat helppoja, paitsi viimeinen, joka oli supervaikea. Tässä vaikeustaso kasvaa tasaisemmin ja välillä tulee helpompia kenttiä. Lisäksi kontrollit ovat monipuolisemmat Rytmivarkaassa, kuin EBA:ssa. Kallistuksen tunnistusta on moitittu epätarkaksi, mutta mielestäni se tuo toivottua vaihtelua peliin.

Tuli pelattuna tämä kaksinpelinä läpi. Yleensä en kommentoi pelien grafiikoista, mutta tässä pelissä on varmaan parhaat grafiikat koskaan. Pelin kotisivuilla jaettava konseptitaide meni tietokoneen taustakuvaksi. Kaksinpelissä oli sellainen olo että mennäänköhän tässä huijaamalla eteenpäin kun monesta kohtaa tuli mentyä eteenpäin laatikkotempulla, eli velho tekee laatikon ja kuljettaa toisen pelaajan laatikon päällä kuilun toiselle puolelle. Sitten pomotappeluissa pomon saamat damaget säilyvät vaikka kaikki pelaajat olisivat kuolleet.

Mario tasoloikka peleistä tämän parissa olen varmaan viihtynyt parhaiten. Vaikeustaso on säädetty mukavan helpoksi niin minäkin pärjään tässä. Pelin lopussa tuli monesti tarpeeseen kyllä tuhoutumaton tanookiasu, joka tulee jos tunaroi tarpeeksi, mutta se on pelin sääntöjen mukainen huijauskeino. Sellaisia kommelluksia tuli kontrollien kanssa, että tiukan paikan tullen puristan etusormella konsolia, jolloin L-nappi painuu pohjaan, joka taas johtaa siihen että Mario tippuu kesken ilmalennon laavaan. Onneksi lisäelämiä jaetaan kuin karkkia niin ei se menoa haittaa.

Peli on ihan hyvä, mutta ei sitä tälläisiä ylimahtipontisia ja ylieeppisiä pelejä jaksa pelata montaa vuodessa. Enimmäkseen sitä mielummin pelaa enemmän jalat maassa olevia pelejä, jotka ovat lyhyempiä. Ei sitä pelin pituuden takia viitsi pisteitä kuitenkaan rokottaa, koska pelin sisältö oli hyvin monipuolinen ja vaihteleva, että itseääntoistavaksi peliä ei voi moittia. Hahmojen puhetta on ihan mukava seurata, eivät heitä mitään superdraamaa, mutta välillä näkee peleissä aika luokattomia esityksiä. Varsinaista peliteknisiä moitteita on vaikea keksiä.

Aika vimmalla tuli pelattua Story Adventure moodi läpi, eli siis yksinpelikampanja. Pelissä on vahva vielä yksi yritys -fiilis mukana. Ei ole tosiaankaan mikään pullamössö peli, joka pelaa itsensä läpi vaan tässä tarvii vähän yritystä että pääsee eteenpäin. Yksinpelikampanjan jälkeen olen tahkonut online aika-ajoja melkein joka päivä ja olen päässyt 20:n parhaan joukkoon leaderboardilla. Että pelattavaa riittää yllin kyllin läpipeluun jälkeenkin. Peli on WiiWaren parhaimmistoa.

Varsin mukava ja pelaajaystävällinen peli, checkpointteja on tiiviisti ja terveys paranee itsestään niin ei tarvi vähillä terveyksillä kituuttaa. Jonkin aikaa joutuu kyllä odottamaan kun kuolee että pääsee takaisin pelaamaan. Nappeja on aika paljon ja välillä tulee painettua väärää nappia. En jäänyt jumiin kertaakaan kuusituntisen läpipeluun aikana. Ihan jees peli.

Hieno tarinavetoinen puzzlepeli. Pelin juoneen on nähty kunnolla vaivaa. Varsin hauska ja kiehtova peli. En laskenut kauan meni aikaa läpipeluuseen mutta kyllä siinä aika pitkä tovi menee. Helmi ds pelien joukossa.

Tätä on tullut pelattua kaksinpelinä ja yksinpelinä läpi. Peli saa kyllä loistavat tyylipisteet. Todella häröjä ja mielikuvituksellisia kenttiä ja hahmoja tulee vastaan. Ja tämä vasta levyllä tulevissa kentissä. Tiedä sitten mitä pelaajayhteisö saa kehitettyä ajan saatossa.

Tuli pelattua kampanja läpi jaetun ruudun kaksinpelinä. Menoa ja melskettä riittää eikä taistellessa iske tylsyys. Peli on sopivan pituinen – ei lopu ennen aikojaan mutta toisaalta ei tule tunnetta että loppuis jo. Juoni on kummallinen, hahmot puhuvat jotain militäärislangia eikä siinä pysy kärryillä että mistä nuo puhuvat. Juonen sekavuudesta tulee mieleen japanilaiset roolipelit. Juoniselostusta tulee myös kesken pelin eikä taistellessa ole aikaa kuunnella mitä muut puhuvat eikä taistelun aikaisia puheita ole tekstitetty vaikka tekstitykset olisi säädetty päälle.

Kirby pelin soundtrack on mahtava ja kenttäsuunnittelu on nerokas. Huomaa kyllä että peli on tehty rakkaudella. Peli on pelattu läpi jossain kuudessa tunnissa, mutta se on laatuaikaa. Varsinainen satuseikkailu. Pelin vaikeustaso on säädetty helpoksi. En keksi mitään valittamisen aihetta pelistä.

Pitihän tämä ladata heti julkaisupäivänä. Jos peliä on ladattu 50 miljoonaa kertaa niin sen on pakko olla hyvä! Kyllä tämä minullekin maistui, peli on oikein koukuttava. Jos tulee vaikea kenttä eteen niin sitä täytyy koittaa niin monta kertaa kunnes menee läpi. Pientä teknistä hiomattomuutta havaittavissa - peli nykii välillä ja nykimisen takia lintu lähtee ennenaikaisesti väärään suuntaan. Taisi peli kerran kaatuakin. Ei nuo mitenkään erityisemmin häirinneet pelikokemusta joten en verota niistä pisteitä.

Tähän peliin on ollut jaossa varmaan ennätyksellinen määrä hypemateriaalia Wii peliksi. Kaikennäköisiä Warren Spectorin haastiksia ja pelivideoita. Ihan hyvä peli sieltä loppujen lopuksi tuli. Pelissä on moneen kohtaukseen ainakin kaksi vaihtoehtoista etenemistapaa ja lisäksi pelaaja voi valita pelaako Mikkiä hyvänä vai pahana hahmona vai jotain siltä väliltä. Monessa arvostelussa on valitettu että kamera on huono ja kyllä se minuakin rassasi pahasti pelin aikana. Pelin lopussa peli menee pahuksen suoraviivaiseksi tasohyppelyksi, jolloin ei ole etenemistapoja mistä valita.

Tuli pelattua tämä läpi episodi päivässä ja Signal heti läpipeluun jälkeen seuraavana iltana. Writer meni myöhemmin läpi kun se oli ilmestynyt. Oli ihan kiva peli. Pidin pelin "kirjailija vastaan usvaisen metsän möröt" -teemasta. Paljon on polygooneja piirretty että ei ihme että meni kymmeniä miljoonia rahaa tämän tekemiseen. Tulee vähän Remedyn Max Payne pelit mieleen. Manuscript pageista tulee mieleen MP:n sarjakuvat ja lukitun oven lonksutus ääni ja kenkien kopsuminen puulattialla oli samat kuin Max Payne peleissä.

Varsin hieno ja näyttävä verellä mässäily peli. Peli idea on varsin perinteinen. Mennään putkessa ja tehdään kaikesta vastaantulevasta verimössöä, mutta toteutus on parasta A-luokkaa. Tykkään kun tässä on vastustajat revitty antiikin Kreikan mytologiasta, eikä niitä ainaisia zombeja, scifiörkkejä ja terroristeja. Hyvin rytmitetty - välillä täys mättö päällä ja välillä rauhallisempaa ongelmanratkontaa. Erittäin hyvä peli.

Nyt tuli vaan kolme tähteä. Ei tämä huono ole, se vaan että kaverin kanssa keskeytettiin tämän pelaaminen varsin aikaisessa vaiheessa kun tämä osoittautui liian vaikeaksi meidän taidoille niin palattiin pelaamaan vanhoja kestohittejä, Mario Karttia ja Tiger Woods 10 pelejä. Kolmanteen maailmaan asti päästiin, eli jäämaailmaan.

Rankkasade on todella rankka ja hieno psykologinen toimintatrilleri. Peli on saanut ihan ansaitusti K18 leiman joten olette varoitettu ja tämä peli voi olla liian rankka vielä senkin jälkeen kun tarvittava ikä on kasassa. Jos peli kiinnostaa niin kannattaa hommata se pian ennenkuin kaikki paikat ovat täynnä juonipaljastuksia. Kannattaa myös välttää pelistä napattuja Youtube videoita ettei juoni paljastu. Tämä peli on ihan vuoden peli materiaalia.

Final Fantasy nimestä huolimatta tämä ei ole roolipeli ja Crystal Chroniclesista huolimatta tämä ei ole hack and slash, vaan tämä on toimintaseikkailu, jossa taistelu hoidetaan pelkästään paiskomalla telekineettisesti tavaroita vihuja päin tai paiskomalla vihuja.

Minulla ei ole juuri lisättävää Orionin arvosteluun. Jos pelaa helpolla vaikeustasolla niin Monohimen ja Kisuken tarinoihin menee yhteensä noin 15 tuntia. Tarinoiden läpäisynkin jälkeen voi jatkaa peliä ja tehdä lisätehtäviä. 2D kuvakulmasta voisi päätellä että tämä on tasohyppely, mutta ei ole vaan painotus on toiminnassa. Pohjattomia monttuja ja kääntyviä tasoja ei tule tässä vastaan. Kerrassaan mainio peli.